på svenska in english

TKY

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta päätti yksimielisesti ensimmäisistä säännöistään

21.08.2009

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) edustajisto hyväksyi torstaina
20.8.2009 kokouksessaan yksimielisesti ylioppilaskunnan säännöt. Kokous oli jatkoa AYY:n edustajiston ensimmäiselle kokoukselle, joka pidettiin Säätytalossa 4.8.2009.

Hyväksytyt säännöt ohjaavat muun muassa ylioppilaskunnassa päätösvaltaa käyttävän edustajiston toimintaa sekä määrittävät tavan, jolla ylioppilaskunnalle muodostetaan hallitus.

Sääntöjen käsittely päättyi nimenhuutoäänestykseen, jossa edustajiston jäsenet yksi kerrallaan ilmoittivat ääneen kantansa. Tuloksen julistaminen sai aikaan äänekkäät suosionosoitukset kaikilta kokouksessa paikalla olleilta. Kokoukseen osallistuneet kiittelivät huomattavasti edelliskokousta rakentavampaa ilmapiiriä, ja päätöksentekoa siivittivät ajoittaiset naurunremakat. ”Kokoukseen oli valmistauduttu selvästi paremmassa yhteistyössä”, iloitsi edustajiston koollekutsuja, edustajistovaaleissa eniten henkilökohtaisia ääniä saanut maisema-arkkitehtiopiskelija Pipsa Penttinen.

AYY:n edustajiston seuraava kokous pidetään syyskuussa. Syksyn päätösasioihin kuuluu vielä lukuisa määrä järjestäytymiseen liittyviä asioita, jotka tulevat ratkaisevalla tavalla vaikuttamaan uuden ylioppilaskunnan toimintaan. ”Edustajiston sääntökäsittelyn lopputulos valaa suuresti uskoa jatkoa varten”, kommentoi Penttinen toiveikkaana.

Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta (KY), Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TOKYO) ja Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TKY) yhdistyvät Aalto-yliopiston ylioppilaskunnaksi 1.1.2010 samalla, kun Aalto-yliopisto aloittaa toimintansa.

Tutustu AYY:n ensimmäisiin sääntöihin täällä.

Takaisin