TKY:n sihteeristöblogi
Puhe YOOP-koulutuksen 10-vuotisjuhlaseminaarissa
Hyvä rehtori, hyvä opetuki, hyvät opettajat sekä muut paikalla olijat.
Viime keväänä TKK:n kiltojen opintovastaavat sekä kyltereiden koulutuspoliittinen valiokunta kokoontuivat yhteen miettimään millaista on hyvä pedagoginen opetus, mitä se vaatisi opettajien koulutukselta ja millainen oikeastaan on hyvä opettaja. Keskustelujen yhteenvedossa huomattiin, ettei näistä kysymyksistä voinut keskustellaan erikseen sivuamatta toista kysymystä.
Esittelenkin teille nyt millaisia ajatuksia opiskelijoiden keskuudessa heräsi pedagogiikkaan liittyen.
”Hyvä opettaja on innostunut ja asiantunteva. Hän antaa rakentavaa palautetta ja kannustaa opiskelijoita interaktiivisuuteen. Hänellä on hyvät esiintymistaidot ja hän käyttää monipuolisia opetusmenetelmiä.” Eli asioita, joita yliopisto-opettajakoulutuskin opettaa.
Hyviä opetusmenetelmiä mietittäessä tulos oli jokseenkin yllättävä. Opiskelijat eivät kaivanneet ihmeellisyyksiä. Virtuaaliopetusta tai muita uusia hienouksia tärkeämpänä pidettiin sitä, että asiat toimivat eikä esimerkiksi kurssimateriaalin metsästämiseen tarvitse käyttää useita tunteja. Yhtenäiset käytännöt, oodin ja noppaportaalin toimimista ja helppoa käyttöä pidettiin arvossa. Suurta kiitosta saivat laskutuvat sekä optiman tyyppiset oppimisalustat.
Tulevaisuutta mietittäessä opiskelijat toivoivat (kurssi)arvostelussa enemmän painoarvoa itse oppimisprosessille eikä vain lopputulokselle eli usein tentille. Lisäksi tukea ensimmäiselle vuodelle ja opiskelujen alkuun kaivattiin.
Opetusmenetelmien lisäksi opetusinfra on opiskelijoille tärkeää. Ryhmätyöskentely tilat ja välineet sekä erilaiset hiljaiset tilat nousivat toivomuslistalle esille. Ryhmätyöskentelyä toivottiin enemmän jo heti ensimmäisille kursseille, eikä vasta opintojen loppuvaiheessa. Lisäksi menetelmiä, joissa tulisi enemmän kanssakäymistä henkilökunnan kanssa, pitäisi lisätä.
Kaikista hankalinta oli keksiä, mitä tämän kaiken toteutuminen vaatisi pedagogiselta koulutukselta. Opettajan pitäisi siis oppia käyttämään erilaisia opetusmenetelmiä ja materiaaleja kohderyhmän mukaan. Opetuksen tulisi olla hauskaa ja innostavaa, toisaalta vaatia opiskelija ajattelemaan itse. Oikeanlainen mitoitus nousi myös esiin: opetuksen tulisi olla haastavaa, muttei liian kuormittavaa.
Aikamoinen kasa asiaa opittavaksi: opettajat eivät ole koneita, mutta toisaalta eivät opiskelijatkaan. Opettajien koulutus ja kouluttautuminen onkin äärimmäisen haastavaa. Olisi hienoa, jos kaikilta opettajilta vaadittaisiin jatkuvaa koulutusta ja he hakisivat innolla uusia tuulia opetukseensa, mutta toisaalta kehitystä ei synny jos opettaja ei itse sitä halua tai ole sitoutunut siihen. Valitettavaa on, että usein ne, jotka kipeimmin kouluttautumista tarvitsisivat, eivät siihen hakeudu.
Perinteisesti tekniikan alalla substanssin osaaminen on koettu opettajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi ja siinä puolella TKK:n opettajat ovatkin varmasti maamme huippuja. En kuitenkaan usko, että kukaan voi väittää, että pelkkä substanssin osaaminen riittää, tieto on osattava välittää kuulijoille. On tärkeää, että opiskelija oppii ja ymmärtää eikä opi ulkoa.
TKK:n opetuksen ja opiskelun tuella on ollut suuri merkitys TKK:n opettajien kouluttautumisessa. Toivon, että YOOPin kaltainen opettajakoulutus jatkuu ja laajenee Aalto-yliopistossa.Toivon myös, että opetukselle ja opettajien kouluttautumiselle annetaan enemmän painoarvoa, ja että opettaminen on arvostettua ja kilpailtua.
Opetus on silloin onnistunutta, kun siitä nauttivat sekä opettaja että opiskelija!
Muutoksen voima
On sanottu, että Aalto-yliopisto kannatti perustaa jo pelkästään senkin vuoksi, että muutos saa asiat parempaan suuntaan. Käynnissä olevasta muutoksen voimasta kannattaa ottaa kaikki irti, sillä jos mielipidettäsi kysytään, sen toteutuminen on nyt huomattavasti todennäköisempää.
Muistan, että olen parissakin yhteydessä tänä vuonna kertonut, mitä Aallon IT-palveluissa on kehitettävää opiskelijan näkökulmasta. TKK:n IT-infran toimivuus on minusta ollut varsin laadukasta ja papukaijamerkin jos toisenkin arvoista, mutta muutama selkeä kehityksen paikka on kuitenkin olemassa. Näistä päällimmäisinä on sähköpostilaatikoiden koon riittämättömyys (100 Mt) ja WLAN:n paikoittain heikko kuuluvuus (esim. Maarintalo).
Jälkimmäiseen asiaan on selkeästi reagoitu, mikä ilahdutti. Löysin seuraavanlaisen rasian päälafkalta:
Mahtavaa toimintaa IT-palvelukeskukselta! Jos mieleesi tulee paikka, jossa haluaisit langattoman verkon toimivan, voit ilmoittaa siitä myös suoraan tämän blogitekstin kommentteihin. Lupaan välittää toiveet eteenpäin 
MIR2013?
30.9. Mahtavaa, Ihanaa, Räjähtää yhdisti kampukset. Mukana oli yhteensä yli 2000 opiskelijaa, jotka muodostivat ketjun Otaniemestä keskustan kautta Arabiaan. Tarkoituksena oli ennen kaikkea antaa alkupaukku yhdessä tekemiselle syntyvän ylioppilaskunnan piirissä. Kaikki viittaa siihen, että alkupaukku onnistui – mutta miten tästä eteen päin?
Yhteiset tapahtumat ovat tärkeä osa opiskelijan elämää ja niiden tehtävät ovat moninaiset – tapahtumat ovat hauskanpitoa, tutustumistilaisuuksia, rentoutumista, viestintää ja ryhmähengen nostatusta. Tapahtumien kautta yhteisö elää ja vahvistuu – ja vahva yhteisö pystyy jälleen toimimaan paremmin mm. edunvalvonnan saralla, mikä ei ensi silmäyksellä liity bileisiin mitenkään.
AYY ei kuitenkaan tule elämään yhden tapahtuman muistoilla ikuisesti. Siksipä haluan kannustaa etenkin tuoreimpia opiskelijoita tempaamaan tai järjestämään pienempiä tapahtumia. Se on yllättävän hauskaa, opettavaista ja palkitsevaa puuhaa! Älyttömän vaikeaakaan se ei ole, vaikka aikaa kuluukin. Raha on usein se hankalimmaksi koettu juttu – etenkin jos ei satu järjestämään tapahtumia ylioppilaskunnan budjetoiduilla varoilla. Teekkarit ja tulevat aaltolaiset ovat kuitenkin onnekkaita – TTER jakaa rahaa erilaisten projektien toteuttamiseen, sen avustuksella myös MIR järjestettiin. Apua ja opastusta löytyy myös helposti sillä vanhat jermut ovat yleensä innokkaita tukemaan nuorempaa väkeä pyrkimyksissään. Lupaan itsekin olla avulias, jos kysymään tulet!
Hyvä tapa päästä tapahtumien järjestämisen makuun on toki myös lähteä mukaan ylioppilaskunnan jaostoihin ja toimikuntiin. Resurssit ovat kunnossa ja järjestelyissä pystyy keskittymään itse asiaan ja ideoittensa toteuttamiseen. AYY:n ensimmäisen vuoden toimijoiden rekrytointi alkaa pian. Mietipä, olisiko sinusta rakentamaan tapahtumatarjonnasta monipuolista ja laadukasta?
Tempauskirveen on taas aika levätä hetki mutta todella toivon, ettei se pääse ruostumaan. Tempauksilla on ollut iso merkitys siinä, kuinka hyvä ryhmähenki teekkareiden keskuudessa vallitsee. Vieläkin “muistellaan” vuosikymmenten takaisia urotöitä, vaikkei useamman “muistelijan” vanhemmat olleet silloin edes lisääntymisiässä. AYY kaipaa kuitenkin “omia” kokemuksia historiaansa värittämään, jos se aikoo kasvaa yhdeksi yhteisöksi kolmen erillisen sijaan. Haasteita kieltämättä riittää, sillä yhdistyvät kulttuurit ovat osittain hyvin kaukana toisistaan. Mistä ja miten yhteinen kokemus syntyy? Siinäpä kookospähkinä halkaistavaksi – hanskat käteen siis!
ps. Tempauskirveestä pitää tulevaisuudessa huolta Pyöreän Tornin Kilta. Tempaaminen on silti nimen omaan opiskelijoiden hommaa. Tempauskuumeen kasvaessa ota yhteyttä AYY:n teekkarijaostoon tai suoraan PTK:hon!
Opetusmenetelmät Aallossa
Ilmoittauduin hiljattain tämän vuoden ensimmäiselle ja todennäköisesti myös ainoalle kurssille. Kyseessä on Aalto-yliopiston eri aloja läpileikkaava luentosarja “Eri-0.4032 Teknologian, talouden ja taiteen kestävän kehityksen näköaloja“. Kurssin käyminen mahdollistui videoitujen luentojen ansiosta.
Lähdin kurssille enimmäkseen sen vuoksi, että olin kiinnostunut miten Aalto-yliopiston ensimmäinen kurssi toteutetaan ja miten se lunastaa odotukset uusista opetusmenetelmistä, poikkitieteellisyydestä ja opetuksen teemaryhmän ajatuksista. Myös osa luennoista vaikutti melko mielenkiintoisilta. On hienoa, että poikkitieteellisiä kursseja on saatu näin nopealla aikataululla saataville useampikin kappale.
Ideas are easy, execution is difficult
Ensimmäisellä luennolla ei varsinaisesti käsitelty vielä mitään substanssiasiaa, vaan ainoastaan käytännön järjestelyitä. Luennon avasi rehtori Tuula Teeri kertomalla Aalto-yliopiston tulevaisuuden suunnitelmista, strategiatyöstä ja miten opetusta kehitetään tulevaisuudessa.
Eräs opiskelija kysyi rehtorin puheenvuoron päätteeksi saman kysymyksen joka itselläni pyöri jatkuvasti mielessä:
“Mitä menetelmiä tällä kurssilla on luento-opetuksen ohessa joka tekee siitä huippuopetusta?”
Kurssin vetäjä kertoi toivovansa poikkitieteellistä keskustelua kurssin aikana. Tämän lisäksi kerrottiin, että kurssilla on käytössä oppimispäiväkirja ja mahdollisuus seurata luentoja netissä.
Videoidut luennot ovat mainio asia, esimerkiksi MIT on tehnyt sitä jo pitkään. MIT:n nettisivuilta onkin saatavissa huomattava määrä luentoja erittäin kovatasoisilta puhujilta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että videotallenteet ovat ainut asia, joka erottaa kurssin normaalista luennoidusta kurssista. Oppimispäiväkirjakaan ei sellaisenaan ole uusi keksintö.
Kurssin käytännön harjoitustyöjärjestelyihin olisi syytä kiinnittää huomattavasti enemmän huomioita ihmisen oppimisprosessin näkökulmasta.
Huippututkijoiden luennot yksistään eivät edistä opiskelijan omaa oppimista ilman todellista vuorovaikutusta. Oppimispäiväkirja ei ole tähän paras vaihtoehto jos teksti päätyy Optiman syövereihin siten, että kukaan muu ei näe eikä voi kommentoida kirjoitusta. Motivaatio oppimiskirjoijen raapustamisen on pahimmillaan vain suoritusmerkintä. Assistentti lupasi kyllä kommentoida lyhyesti paria kirjoitusta, mutta miksi opiskelijat eivät voisi kommentoida toistensa kirjoituksia? Miksi kirjoitukset eivät voisi olla julkisia?
Pelkkä kritisoiminen ei ole kovin konstruktiivista, joten teen parannusehdotuksen oppimispäiväkirjoihin kurssin seuraavaa toteutuskertaa varten:
Oppimispäiväkirjan sijaan jokaiselle opiskelijalle luodaan avoin blogi, johon opiskelijat kirjoittavat kirjoituksen jokaisesta luennosta. Tämän lisäksi opiskelijat kommentoivat vähintään yhden muun kurssille osallistuvan kirjoitusta samaisesta luennosta.
Blogin avoimuus lisää vuorovaikutusta. Sähköisellä ja kirjallisella vuorovaikutuksella on yhtälailla paikkansa normaalin keskustelun lisäksi. Blogin avoimuus kannustaa panostamaan omaan kirjoitukseen kerran kirjoitus on kaikkien nähtävillä. Vertaisopiskelijoiden ajatuksien saaminen ja muille omien ajatusten ja palautteen jakaminen on olennainen osa oppimisprosessia. Tällä tavalla kurssihenkilökuntakaan ei ylityöllisty ja kenties Aallon yhteiskunnallinen vuorovaikutuskin lisääntyy.
Esimerkiksi Helsingin yliopisto tukee jo blogien käyttöä opetuksessa ja kursseilla. Netin syövereistä tuli vastaan myös satunnainen lukiokurssi, jossa on blogit käytössä.
Luennolla toivottiin myös, että opiskelijat osallistuisivat luennoille sen sijaan, että katsoisivat niitä pelkästään netistä. Tämä on erittäin kannustettavaa, mutta samalla on hyvä miettiä, miten sähköisiä osallistumisen mahdollisuuksia voi parantaa. Esimerkiksi kysymyksiä luennoitsijalle voisi esittää sähköisesti, ja luennon aikana voisi olla esimerkiksi reaaliaikainen keskustelusivu webin päällä.
Sosiaalinen media ja interaktiivinen tekniikka oppimisen tukena on tulevaisuutta, johon perinteiset koulutusinstituutiot kyllä aikanaan taipuvat – huippuopetuksen kunnian ansaitsevat tosin vain ne, jotka pysyvät kehityksen kärjessä heti alusta asti.
Mitä mieltä olet?
Muistatko vielä Mitä jos…?
Vauhdikas puheensorina täyttää luentosalin: luento on alkamaisillaan. Luennoitsija astelee sisään. Kukaan ei kuitenkaan noteeraa häntä, eikä hänkään vaivaudu katsomaan opiskelijoihin päin. Luentosalin toisessa rivissä opiskelijat keskittyvät prujaamaan toisiltaan matematiikan tehtäviä: ”mitä väliä, ei näitä kukaan tarkasta”. Jossain soi kännykkä. Viimeiset mattimyöhäiset tulevat ryminällä sisälle. Opettaja lukee keskittyneesti suoraan kalvolta viisi vuotta sitten tehtyjä slaidejaan. Takarivissä nukutaan edellisillan bileiden univelkoja pois.
Ei näin.
Viime syksynä TKY, KY, TKK ja HSE tekivät yhdessä kampanjan paremman oppimisympäristön ja yliopistoyhteisön puolesta. Mitä jos -kampanjan ideana oli muistuttaa opiskelijoita, opettajia ja henkilökuntaa akateemiselle yhteisölle kuuluvista hyvistä tavoista. Yliopistoyhteisö rakentuu monen eri osapuolen varaan, ja toisten kunnioittaminen ja arvostaminen onkin yhteisön hengen luomisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Näin lukuvuoden ja luentokauden alussa suosittelen kaikkia lukemaan vinkit opiskelijalle ja opettajalle vielä kertaalleen läpi.
Tehdään meidän yliopistosta paikka, jossa kaikilla on hyvä olla!
Vinkkejä opiskelijalle:
- Anna rakentavaa palautetta
- Moikkaa opettajaa ja opiskelukaveria
- Tunne korkeakoulu omaksesi
- Valmistaudu luentoihin
- Tee harjoitukset
- Lue tenttiin ajatuksella
- Opi, älä lue ulkoa
- Arvosta opettajaasi
- Huolehdi opiskelijakaverisi jaksamisesta
- Ota rennosti, älä stressaa liikaa
Vinkkejä opettajalle:
- Hyödynnä saamaasi palautetta
- Moikkaa opiskelijaa ja työkaveria
- Ota opiskelija osaksi yliopistoyhteisöä
- Valmistaudu luentoihin
- Anna harjoituksista palautetta
- Korjaa tentit ajoissa
- Älä kuormita opiskelijaa, anna aikaa oppimiselle
- Arvosta opiskelijaa
- Huolehdi työkaverisi jaksamisesta
- Älä spennaa
Aallon ihme
Kulunut vuosi on aiheuttanut Aallolle useita harmaita hiuksia: Loppukevät elettiin epävarmuuden aikaa kun eduskunnassa arvuuteltiin voiko Aalto toimia suunnitelmiensa mukaisesti yliopistona vai ei. Helsingin Sanomat on valinnut Aaltoa käsitteleviin kirjoituksiinsa linjan ja on siinä myös pysynyt: Perinteisestä lestistä poikkeavan yliopiston ja sen ylioppilaskunnan ovat sen kynäniekat innostuneet syöksemään alimpaan helvettiin keinoja kaihtamatta. Koko projektin valmistelutahtia on kritisoitu eduskunnan saleista sen omiin korkeakouluihin asti. Näiden valossa ei voi välttyä ajatukselta onko Aalto kuolleena syntynyt idea?
Uskallan olla voimakkaasti eri mieltä: Alati kiivastahtisempi maailma, globaalit ongelmat ja kirottu markkinatalous asettavat haasteen, johon yliopistojemme on kyettävä vastaamaan tai muuten kansakuntamme käy lähitulevaisuudessa kalpaten. Kaavoihinsa kangistunutta yliopistokenttää käynnissä oleva yliopistouudistus, säätiöyliopistot ensirivissä, tuulettaa kansakunnan parhaaksi siten, että kaikkien yliopistojen on pakko uudelleen ajatella olemassa olonsa. Aalto-yliopistoon, tämän maan hyvinvoinnin pelastavana projektina, kohdistuu suunnattomat odotukset – meiltä odotetaan ihmettä.
Aallon lyhyttä syntyhistoriaa, ensiajatuksesta 2005 uuden yliopiston aloittamiseen 2010, on moni moittinut liian suoraviivaiseksi ja Aallon luomiskertomuksessa on oiottu monta mutkaa: Ensin luotiin säätiö ja säännöt, minkä jälkeen muutettiin laki säätiöyliopiston mahdollistavaksi. Ironista tai ei, niin uskon, että tämä oli ainoa tapa saada läpi Aallon kaltainen mullistava kehitysprojekti tässä perikateuden kansakunnassa kansakuntaa palvelemaan.
Vauhti ja oikominen ovat kuitenkin herättäneet yliopistoyhteisössä voimakkaita tunteita, jotka TOKYOn hallituksen puheenjohtaja Henna Immonen tiivisti lukuvuoden avajaispuheessaan osuvasti: ”Avoin ja keskusteleva toimintakulttuuri, kriittisyys, luovuus ja pyrkimys totuuteen ovat aina olleet yliopistolaitoksen keskeisiä arvoja. Emme saa unohtaa niitä tämän kiireenkään keskellä.” On syntynyt luottamusvelka yliopiston ja yliopistoyhteisön välillä. Nyt kun on olemassa yliopistolaki, johon Aalto-yliopisto perustuu, on syntynyt luottamusvelka maksettava korkojen kera takaisin.
On aika tuoda Aallon tiet yliopistoyhteisön keskusteltavaksi ja löydettävä Aallon henki ’genius loci’: Aallon ihme ei ikinä synny säätiöstä, organisaatiorakenteesta tai kasasta hienoja rakennuksia.
Aallon ihme syntyy sen ihmisten oppiessa elämään yhdessä.
TKY:n puheenvuoro TKK:n, HSE:n ja TaiKin lukuvuoden avajaisissa
Markus Heimonen 1.9.2009
Puhe lukuvuoden avajaisiin
Arvoisa yliopistoväki!
Tänne Finlandia-talon nokisten kurkihirsien alle on kokoontunut laaja joukko tulevia aaltolaisia. Tosiasiallisesti täällä on kuitenkin edustus vähintään viidestä keskenään erillisestä yhteisöstä. Itse edustan täällä TKY:aa ja varmastikin laaja joukko yleisöstä TKK:a. Matti tässä puolestaan puhuu KY:n puolesta, ja HSE:nkin väkeä tuntuisi riittävän. Hennan sen sijaan väitän edustavan TaiK:a enemmän kuin minä itse TKK:a tai Matti HSE:a. Väitän paikalla olevan viisi eri instituutiota, viisi uskontokuntaa, viisi yhteisöä. Näistä kaksi siis Otaniemestä, kaksi Kampista ja yksi Arabianrannasta.
Miksi TaiK:ssa on saavutettu jotain enemmän kuin kahdessa muussa yliopistossa – yksi yhteisö?
TKY ja KY kuuluvat maailman parhaiten resursoituihin ja voimakkaimpiin opiskelijajärjestöihin, ja tämän manttelin Aalto-yliopiston ylioppilaskunta tulee niiltä perimään. On kuitenkin oleellista pohtia, miksi yliopiston opiskelijoiden yhteenliittymät ovat niin vahvoja. Opiskelijat kaikkialla järjestävät lähinnä bileitä sun muuta mukavaa, miksi Suomessa opiskelijajärjestöt ovat joutuneet luomaan järjestelmät opiskelija-asumiseen ja terveydenhuoltoon? Kenties siksi, ettei kukaan muu ole sitä tehnyt. Miksi ylioppilaskunnat käyttävät miljoonia euroja vuodessa jäsentensä edunvalvontaan yliopistoissaan? Kenties siksi, että moni asia ei ole erityisen hyvin. Miksi omien alojensa kansallisista kärkiyliopistoista valmistuneet identifioituvat ylioppilaskuntiinsa ja ainejärjestöihinsä yliopistojensa sijaan? Kenties siksi, että opiskelijat eivät ole aidosti osa yliopistoyhteisöä ja ihmiset tyydyttävät yhteisöllisyyden tarpeensa muualla.
Vahva ylioppilaskunta on vastavoima yliopistolleen.
Kuvaavaa on, että esimerkiksi Cambridgen ja Oxfordin ylioppilaskuntien toiminta on lähinnä amatöörimäistä puuhastelua verrattuna TKY:an tai KY:an. Euroopan johtavan tekniikan alan yliopiston ETH Zürichin ylioppilaskunnan puheenjohtaja puolestaan ihmetteli kun yritin kysellä miten ylioppilaskunnan edunvalvonta on järjestetty: ”Edunvalvonta? Ei me tehdä sitä. Se on yliopiston hoidossa.”
Aaltoon tulee siirtymään viisi yhteisöä. Aallossa tulee toimimaan viisi yhteisöä vielä parin vuoden päästäkin. Kun Aalto joskus onnistuu tavoitteessaan tuoda nämä ihmiset yhteen samaan paikkaan, saattaa alkaa kehitys, jonka tuloksena ihmiset voivat tuntea tervettä ylpeyttä omasta erikoisosaamisestaan yhtälailla kuin yhdestä yhteisestä monikulttuurisesta yliopistostaan. Myös ylioppilaskunnan sisäinen yhtenäisyys on riippuvainen maantieteellisistä etäisyyksistä.
Yhtälailla fyysinen etäisyys sanelee rajat yliopiston ja ylioppilaskunnan väliselle yhteistyölle. Vain toimimalla, elämällä ja kasvamalla yhdessä Aalto-yliopisto ja sen ylioppilaskunta voivat nousta kehityksessään seuraavalle tasolle. Vain näin Aalto-yliopistosta voi tulla enemmän kuin koulu, ja vain näin Aalto-yliopiston ylioppilaskunta voi saavuttaa tavoitteensa ja keskittyä pelkkiin bileisiin.
Lisää puheita:
http://www.aaltoyliopisto.info/fi/view/content/avajaiset-2009-2010
A change is coming – be a part of it
Whether you are a current or future student, the next academic year will bring exciting changes. On 1st of January 2010, Helsinki University of Technology (TKK), Helsinki School of Economics (HSE), and the University of Art and Design Helsinki (TaiK) will merge into Aalto University.
Last month, I was speaking about the Aalto University merger and the students’ contribution to it at the Annual Conference of the European Society for Engineering Education (SEFI). The conference gathered hundreds of academics and engineering education professionals around the world.
I was delighted by the fact that quite a few people in the crowd had already heard about Aalto University. Could it be that the publicity in, for instance, Harvard Business Review (HBR) or the Financial Times had helped to spread the word? In March, HBR ranked Finland as the #2 innovation hot spot in the world – right after the United States – and Aalto was one of the examples that characterised the Finnish innovation ecosystem. Such combination of technology, business, art, and design is unique.
However, looking at international benchmarks, the university itself is not the only one being unique. The way the Aalto merger has been executed stands out in the world of university mergers: some 400 people have been involved in the transformation teams and working groups. About 70 of them are students.
In order to unite three organisations successfully, it is crucial to involve as many people as possible. Most people are afraid of change – especially if they cannot do anything about it. Students, being the largest group of stakeholders within the university, play a major role. In comparison, for instance, only 6 students were involved in the merger of University of Iceland in 2008.
We have a unique responsibility and a chance to build something extraordinary for the 15 000 Aalto students. This should happen by finding fun and inspiring activities together, the best example of which has so far been the Aalto Entrepreneurship Society (AES). AES is a flagship illustration of the benefits of the Aalto University – and I’m confident that there are many more to come.
At the SEFI conference, I finalised my presentation by telling about AES and asking the crowd to guess how many people have taken part in their activities. Most people guessed maximum 50 to 100.
You should have seen their faces when I told the real number.
I wish you all the best for the upcoming academic year. Carpe diem!