på svenska in english

TKY

AYY:n visuaalisen ilmeen suunnittelukilpailu

03.11.2009

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) järjestää kaikille avoimen suunnittelukilpailun Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan visuaalisesta ilmeestä. Kilpailuaika on 3.11.–4.12.2009.

Kilpailun tavoite ja tehtävä

Kilpailun tavoitteena on löytää Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle visuaalinen ilme, jota voidaan soveltaa asiakirjoihin, käyntikortteihin ja PowerPoint-kalvoihin. Visuaalisen ilmeeseen sisältyvä AYY-logo on lähtökohtaisesti ainoastaan teksti jossain graafisessa muodossa. Kilpailutyön ei tarvitse pohjautua yhdistyvien ylioppilaskuntien, tai Aalto-yliopiston visuaalisiin ilmeisiin. Kilpailutyössä on myös syytä erotella, mitä fonttia on käyttänyt.

Logosta tulee olla kolmikieliset versiot. Suomeksi ylioppilaskunnan virallinen nimi on Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja lyhenne AYY. Ruotsiksi nimi on Aalto-universitetets studentkår ja lyhenne AUS. Englanniksi nimi on Aalto University Student Union, mutta lyhenteenä käytetään AYY:tä.

Tarkoituksena on myöhemmin tuottaa ylioppilaskunnan virallinen, graafinen, tekstitön tunnus, joten sitä ei kilpailuun sisällytetä. Visuaalisen ilmeen tulisi olla muokattavissa käyttöön myös muissa tarkoituksissa kuin yllä mainitut, jos sellaisia kilpailun jälkeen ilmenee.

Kilpailun palkintoraati ja palkinnot

Kilpailun raati muodostuu Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston viidestä (5) keskenään valitsemasta jäsenestä: Antti Grundsten (TaiK), Ilmari Arnkill (TaiK), Anne Halttunen (HSE), Noora Lehtovaara (TKK) ja Joni Virkki (TKK). Sen lisäksi raadissa istuu AYY:n johtoryhmän jäsen Nina Källström. Asiantuntijajäseninä toimivat graafisen suunnittelun lehtori Tarja Nieminen (TaiK) ja Aino-lehden päätoimittaja Anna Munsterhjelm. Kolme parasta ehdotusta palkitaan. Ensimmäisen palkinnon arvo on 900 euroa, toisen 450 euroa ja kolmannen 225 euroa.

Raati tuo edustajistolle mielestään kolme parasta kilpailutyötä. Voittajan ja muut palkittavat työt päättää raadin ehdotuksen pohjalta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto. Kilpailun voittaja julkistetaan 10.12.2009 osoitteessa www.ayy.fi. Visuaalinen ilme julkaistaan tammikuun 2010 aikana samassa Internet-osoitteessa.

Tekijänoikeudet

Palkittujen ehdotuksen palkintosumma sisältää lunastusehtona ajallisesti ja maantieteellisesti rajoittamattomat ja yksinomaiset käyttö-, julkaisu-, esitys-, välitys-, levitys- ja kopiointioikeudet voittaneeseen työhön. Voittaneen kilpailutyön jatkokehityksestä sovitaan erikseen voittaneen kilpailutyön suunnittelijan/suunnittelijoiden kanssa. Voittajatyön suunnittelija/suunnittelijat eivät voi tehdä mitään muita voittajatyön oikeuksia koske¬via sopimuksia ilman Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan lupaa.

Lähetysohjeet

Ehdotukset tulee palauttaa sähköisesti ja kukin ehdotus on nimettävä. Kilpailutöiden tulee olla perillä perjantaina 4.12.2009 klo 16.00 mennessä. Kilpailutyöt tulee toimittaa sähköpostiosoitteeseen: [email protected]. Lisätietoja kilpailuun osallistumisesta antaa AYY:n johtoryhmän jäsen Nina Källström, [email protected], 040-8406520.

Tarkemmat säännöt:

1. Visuaalisen ilmeen suunnittelukilpailun järjestää Aalto-yliopiston ylioppilaskunta.
2. Kilpailu on kaikille avoin. Kilpailuun voi osallistua myös ryhmässä.
3. Kilpailun tavoitteena on löytää visuaalinen ilme, jota voidaan soveltaa asiakirjoihin, käyntikortteihin ja PowerPoint-kalvoihin. Visuaaliseen ilmeeseen sisältyvä logo on lähtökohtaisesti ainoastaan teksti jossain graafisessa muodossa. Ylioppilaskunnan virallinen tunnus tulee päätettäväksi myöhemmin.
4. Visuaalisen ilmeen tulee soveltua käyttöön sekä painetuissa että sähköisissä viestimissä.
5. Kilpailutyö toimitetaan digitaalisessa muodossa (.pdf, .jpg, .psd, .pdf, .indd ,.ppt, pptx.) Kilpailija vastaa siitä, että hänellä on oikeudet visuaalisen ilmeen käyttämiseen kilpailutyönä näiden sääntöjen mukaisesti, sekä edelleen oikeus luovuttaa näiden sääntöjen edellyttämät oikeudet Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle.
6. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta saa jakamaansa palkintosummaa vastaan ajallisesti ja maantieteellisesti rajoittamattomat ja yksinomaiset käyttö-, julkaisu-, esitys-, välitys-, levitys- ja kopiointioikeudet voittaneeseen työhön.
7. Voittajalla, jonka työ on lunastettu, ei ole oikeutta luovuttaa kilpailuun lähetettyihin kuviin ja piirroksiin liittyviä oikeuksia muille kuin Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle.
8. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalla on oikeus käyttää kilpailuun lähetettyjä töitä suunnittelukilpailuun liittyvässä viestinnässä.
9. Kilpailuaika alkaa 3.11. ja päättyy 4.12.2009 klo 16, jolloin töiden tulee olla perillä kilpailun järjestäjällä.
10. Kilpailuun jätetty suunnitelma poistetaan kilpailusta, jos sitä ei ole jätetty määräaikaan mennessä tai ehdotus ei muuten vastaa kilpailuohjeita.
11. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä työt sähköpostiosoitteeseen: [email protected]
12. Kilpailutöitä ei palauteta.
13. Kilpailun järjestäjien kokoama raati valitsee kolme parasta työtä, jotka viedään edelleen Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajistolle. Voittajan ja muut palkittavat työt päättää raadin ehdotuksen pohjalta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto.
14. Suunnittelukilpailun voittaja saa palkinnoksi 900€. Toiseksi tullut työ palkitaan 450 €:lla. Kolmanneksi tullut työ palkitaan 225 €:lla. Voittaja julkistetaan 10.12.2009 Internet-osoitteessa www.ayy.fi.

Takaisin