TKY:n sihteeristöblogi: Arkisto

Edustajistossa totuus

Ylioppilaskunnan edustajiston olemassaolon perimmäinen tarkoitus on aika pelkistetty.

Edustajisto on keskeinen foorumi ylioppilaskunnan toiminnan läpinäkyvyyden kannalta, mutta silti se ei ole ylioppilaskunnan viestintäkanava. Edustajistolla on hyvät mahdollisuudet sitouttaa hallinnon ydinryhmää laajempi joukko ihmisiä ylioppilaskunnan toimintaan, mutta tämäkään ei ole edustajiston olemassaolon tarkoitus. Edustajiston toiminta perustuu usein sisäisten tai ulkoisten ryhmien tai yksilöiden kanssa neuvoteltuihin ratkaisuihin, mutta kokonaisuudessaan edustajisto ei koskaan neuvottele. Edustajisto ei edes johda ylioppilaskunnan toimintaa, vaikka saattaa niin joskus luullakin, sillä tämä on hallituksen tehtävä.

Edustajisto on olemassa vain tehdäkseen päätöksiä. Päätökset voivat olla hyviä, huonoja tai jotain siltä väliltä. Edustajisto ei epäonnistu tehdessään huonoja päätöksiä. Edustajisto epäonnistuu ja on merkityksetön vain silloin, mikäli se ei pysty päättämään. Koska silloin ei ole ketään, jolta kysyä. Edustajistolta voi kysyä mitä tahansa ja edustajisto voi vastata mitä tahansa.

Edustajisto on ylioppilaskunnan korkein päättävä elin. Edustajisto on vallan huipulla, jossa ei ole enää ketään jonka taakse piiloutua tai keneltä hakea toimintaohjeita. Huipulla on yksinäistä ja tuulista. Isot asiat ovat usein vaikeita, ja vaikeisiin kysymyksiin on monesti haastavaa löytää helppoja ratkaisuja.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto (AYYE) aloitti haastavan työnsä tiistaina Säätytalolla. Asiat eivät ehkä olisi voineet olla juuri vaikeampia: Kuinka luoda tyhjästä 15 000 jäsenen varakkaan ja monimutkaisen ylioppilaskunnan toiminnalle sellainen runko, että ylioppilaskunta pystyisi muutamaa kuukautta myöhemmin pitämään jäsenistään huolta. Tai tekemään ylipäätänsä jotakin.

Toistaiseksihan AYY ei pysty tekemään yhtään mitään. Sillä ei ole rahaa, henkilökuntaa, jäseniä, oikeuksia eikä velvollisuuksia. AYY:n toiminnalle ei ole olemassa minkäänlaisia raameja eikä pelisääntöjä. AYY:llä ei ole mitään muuta kuin edustajisto, ja kunnes edustajisto pystyy luomaan ylioppilaskunnan toiminnalle edellytyksiä, sen oma vastuu on jakamaton. Ja vastuu painaa.

Vaikeassa paikassa AYYE ylitti odotukset. AYYE ei ollut merkityksetön. AYYE pystyi päättämään.

AYYE pystyi asettamaan uuden ylioppilaskunnan toiminnalle joitain ensimmäisiä rajoja. AYYE pystyi päättämään, että joku johtaa ylioppilaskuntien yhdistymistä syksyllä. AYYE pystyi päättämään, että Suomen 2. rikkaimman ylioppilaskunnan tukena tulee olla korkeatasoista talousosaamista. Tämä tiedetään nyt, sitä ei tiedetty vielä maanantaina.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseen siitä, ovatko AYYE:n ylioppilaskunnalle valitsemat toimintamallit erityisen hyviä tai huonoja. On täysin varmaa, ettei uuden ylioppilaskunnan kehityksen alkumetreillä kerta kaikkiaan voi nähdä sitä, mikä on pitkällä tähtäimellä kestävin ja ylioppilaskunnalle paras tapa esimerkiksi järjestää taloushallintoaan. Tämä viisaus tulee aikanaan kokemusten kautta. Säännöt ovat työkalu toiminnan ohjaamiseen, mutta sääntöjen itse täytyy myös pystyä mukautumaan toimintaympäristöön. Säännöt on tehty muutettaviksi kulloisenkin tarpeen mukaan. Niiden ei tarvitse olla täydelliset, mutta jotkut säännöt on oltava. Tähän tarpeeseen AYYE pystyi vastaamaan. AYYE pystyi hoitamaan hommansa.

Selvää on kuitenkin myös, että AYYE:n omat sisäiset toimintamallit ovat vielä aivan yhtä lapsenkengissään kuin koko ylioppilaskuntakin. AYYE on osoittanut pystyvänsä luomaan karkeita linjoja, mutta parhaat ja aikaa kestävimmät ratkaisut vaativat AYYE:ltä vielä paljon kypsymistä ja keskustelukulttuurin kehittymistä. Toimintaympäristö on kaikille uusi ja vieras.

Suurin kehitysaskel otetaan, kun uudessa edustajistossa siirrytään toisten kuulemisesta kuuntelemiseen. Tätä saattaa vielä jonain päivänä seurata ymmärtäminen.

Aallossa tehdään yhdessä

(Julkaistu Polyteekkarissa 7/09)

Suosittelisitko TKK:ta opiskelupaikaksi parhaalle kaverillesi? Itse heräsin tähän kysymykseen viime syksynä ilman yksiselitteistä vastausta. Suosittelisin, mutta varauksin.

Kokonaisuutena olen ollut tyytyväinen opiskeluaikaani. Opiskelun osalta mukaan on mahtunut muutamia sellaisia juttuja, että en TKK:a opinahjona voi varauksetta suositella. Fuksivuonna opiskeluinto oli kova, mutta matematiikan ja fysiikan peruskurssit söivät motivaatiota luento luennolta. Miksi matematiikkaa ja fysiikkaa opiskellaan ensimmäiset pari vuotta vain teorian ulkoa opettelemisen takia? Missä olivat omaan opintoalaan liittyvät esimerkit tai myöhempää opiskelua tukevat menetelmät?

Mukaan tuli myös oman opintoalan luentoja, toki suurelle joukolle järjestettäviä sellaisia. Kolahdus oli kova siinä vaiheessa kun huomasi, että ani harvalla luennolla oppi enemmän kuin asiaa omatoimisesti kirjastossa opiskelemalla. Eikö opetustilanteiden pitäisi kuitenkin edistää oppimista?

Loppujen lopuksi minua TKK:lla kalvava ongelma tiivistyy yhteen asiaan: Sekä opettajat että opiskelijat suhtautuvat opetukseen ja oppimiseen kuin pakolliseen suoritukseen. Eikö oppimisen pitäisi olla jatkuva prosessi eikä suoritus?

Aalto-yliopiston tuulien puhaltaessa haluaisin ennen kaikkea todistaa opettamisen ja oppimisen renessanssin: Antiikin Ateenassa oppiminen tarkoitti jatkuvaa dialogia opettajien ja oppilaiden kesken puistoissa oliivipuiden alla. Mutta mikä sytyttäisi Aalto-yhteisön oppimisen hurmokseen? Mikä olisi sellaista mihin tämän pohjoisen maan ihmisten yhteiset intressit kanavoituisivat?

Yksi sana nousee ylitse muiden – tekijyys. Tekeminen, jos mikä on aina ollut suomalaisilla verissä. Kuvia ei kumarreta ja ongelmat on tehty ratkaistaviksi. Voisiko tämä yhdistää opettajien ja opiskelijoiden arjen yhteisiin tavoitteisiin?

Opetus ja tutkimus keskittyisivät laajasti todellisen elämän ongelmiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin ”Real-life Cases”. Ratkaisut kehitettäisiin avoimessa ympäristössä yhteistyössä teemasta kiinnostuneiden professorien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa. Aiheet valittaisiin niin että ratkaisujen etsiminen edistää Aalto-yliopiston päämäärää tehdä korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja antaa edellä käyvää akateemista opetusta. Nykyhetken kohde voisi olla esimerkiksi ikäihmisten liikkuvuutta kaupunkiympäristössä edistävä poikkitieteellinen hanke. Aallon tulee myös kiinnittää katseensa tulevaisuuteen ja tarttua tukevalla otteella tulevaisuuden ongelmien ratkaisemiseen tai niiden lieventämiseen.

Voisiko tämä olla se, mikä profiloisi Aallon maailmanluokan yliopistojen kentässä? Mielestäni voisi.

Aallossa tehdään – yhdessä.

A change is coming – be a part of it

Whether you are a current or future student, the next academic year will bring exciting changes. On 1^st of January 2010, Helsinki University of Technology (TKK), Helsinki School of Economics (HSE), and the University of Art and Design Helsinki (TaiK) will merge into Aalto University.

Last month, I was speaking about the Aalto University merger and the students’ contribution to it at the Annual Conference of the European Society for Engineering Education (SEFI). The conference gathered hundreds of academics and engineering education professionals around the world.

I was delighted by the fact that quite a few people in the crowd had already heard about Aalto University. Could it be that the publicity in, for instance, Harvard Business Review (HBR) or the Financial Times had helped to spread the word? In March, HBR ranked Finland as the #2 innovation hot spot in the world – right after the United States – and Aalto was one of the examples that characterised the Finnish innovation ecosystem. Such combination of technology, business, art, and design is unique.

However, looking at international benchmarks, the university itself is not the only one being unique. The way the Aalto merger has been executed stands out in the world of university mergers: some 400 people have been involved in the transformation teams and working groups. About 70 of them are students.

In order to unite three organisations successfully, it is crucial to involve as many people as possible. Most people are afraid of change – especially if they cannot do anything about it. Students, being the largest group of stakeholders within the university, play a major role. In comparison, for instance, only 6 students were involved in the merger of University of Iceland in 2008.

We have a unique responsibility and a chance to build something extraordinary for the 15 000 Aalto students. This should happen by finding fun and inspiring activities together, the best example of which has so far been the Aalto Entrepreneurship Society (AES). AES is a flagship illustration of the benefits of the Aalto University – and I’m confident that there are many more to come.

At the SEFI conference, I finalised my presentation by telling about AES and asking the crowd to guess how many people have taken part in their activities. Most people guessed maximum 50 to 100.

You should have seen their faces when I told the real number.

I wish you all the best for the upcoming academic year. Carpe diem!