TKY:n sihteeristöblogi: Arkisto
31.08.2009 - 29.09.2009
TKY:n puheenvuoro TKK:n, HSE:n ja TaiKin lukuvuoden avajaisissa
Markus Heimonen 1.9.2009
Puhe lukuvuoden avajaisiin
Arvoisa yliopistoväki!
Tänne Finlandia-talon nokisten kurkihirsien alle on kokoontunut laaja joukko tulevia aaltolaisia. Tosiasiallisesti täällä on kuitenkin edustus vähintään viidestä keskenään erillisestä yhteisöstä. Itse edustan täällä TKY:aa ja varmastikin laaja joukko yleisöstä TKK:a. Matti tässä puolestaan puhuu KY:n puolesta, ja HSE:nkin väkeä tuntuisi riittävän. Hennan sen sijaan väitän edustavan TaiK:a enemmän kuin minä itse TKK:a tai Matti HSE:a. Väitän paikalla olevan viisi eri instituutiota, viisi uskontokuntaa, viisi yhteisöä. Näistä kaksi siis Otaniemestä, kaksi Kampista ja yksi Arabianrannasta.
Miksi TaiK:ssa on saavutettu jotain enemmän kuin kahdessa muussa yliopistossa – yksi yhteisö?
TKY ja KY kuuluvat maailman parhaiten resursoituihin ja voimakkaimpiin opiskelijajärjestöihin, ja tämän manttelin Aalto-yliopiston ylioppilaskunta tulee niiltä perimään. On kuitenkin oleellista pohtia, miksi yliopiston opiskelijoiden yhteenliittymät ovat niin vahvoja. Opiskelijat kaikkialla järjestävät lähinnä bileitä sun muuta mukavaa, miksi Suomessa opiskelijajärjestöt ovat joutuneet luomaan järjestelmät opiskelija-asumiseen ja terveydenhuoltoon? Kenties siksi, ettei kukaan muu ole sitä tehnyt. Miksi ylioppilaskunnat käyttävät miljoonia euroja vuodessa jäsentensä edunvalvontaan yliopistoissaan? Kenties siksi, että moni asia ei ole erityisen hyvin. Miksi omien alojensa kansallisista kärkiyliopistoista valmistuneet identifioituvat ylioppilaskuntiinsa ja ainejärjestöihinsä yliopistojensa sijaan? Kenties siksi, että opiskelijat eivät ole aidosti osa yliopistoyhteisöä ja ihmiset tyydyttävät yhteisöllisyyden tarpeensa muualla.
Vahva ylioppilaskunta on vastavoima yliopistolleen.
Kuvaavaa on, että esimerkiksi Cambridgen ja Oxfordin ylioppilaskuntien toiminta on lähinnä amatöörimäistä puuhastelua verrattuna TKY:an tai KY:an. Euroopan johtavan tekniikan alan yliopiston ETH Zürichin ylioppilaskunnan puheenjohtaja puolestaan ihmetteli kun yritin kysellä miten ylioppilaskunnan edunvalvonta on järjestetty: ”Edunvalvonta? Ei me tehdä sitä. Se on yliopiston hoidossa.”
Aaltoon tulee siirtymään viisi yhteisöä. Aallossa tulee toimimaan viisi yhteisöä vielä parin vuoden päästäkin. Kun Aalto joskus onnistuu tavoitteessaan tuoda nämä ihmiset yhteen samaan paikkaan, saattaa alkaa kehitys, jonka tuloksena ihmiset voivat tuntea tervettä ylpeyttä omasta erikoisosaamisestaan yhtälailla kuin yhdestä yhteisestä monikulttuurisesta yliopistostaan. Myös ylioppilaskunnan sisäinen yhtenäisyys on riippuvainen maantieteellisistä etäisyyksistä.
Yhtälailla fyysinen etäisyys sanelee rajat yliopiston ja ylioppilaskunnan väliselle yhteistyölle. Vain toimimalla, elämällä ja kasvamalla yhdessä Aalto-yliopisto ja sen ylioppilaskunta voivat nousta kehityksessään seuraavalle tasolle. Vain näin Aalto-yliopistosta voi tulla enemmän kuin koulu, ja vain näin Aalto-yliopiston ylioppilaskunta voi saavuttaa tavoitteensa ja keskittyä pelkkiin bileisiin.
Lisää puheita:
http://www.aaltoyliopisto.info/fi/view/content/avajaiset-2009-2010
Aallon ihme
Kulunut vuosi on aiheuttanut Aallolle useita harmaita hiuksia: Loppukevät elettiin epävarmuuden aikaa kun eduskunnassa arvuuteltiin voiko Aalto toimia suunnitelmiensa mukaisesti yliopistona vai ei. Helsingin Sanomat on valinnut Aaltoa käsitteleviin kirjoituksiinsa linjan ja on siinä myös pysynyt: Perinteisestä lestistä poikkeavan yliopiston ja sen ylioppilaskunnan ovat sen kynäniekat innostuneet syöksemään alimpaan helvettiin keinoja kaihtamatta. Koko projektin valmistelutahtia on kritisoitu eduskunnan saleista sen omiin korkeakouluihin asti. Näiden valossa ei voi välttyä ajatukselta onko Aalto kuolleena syntynyt idea?
Uskallan olla voimakkaasti eri mieltä: Alati kiivastahtisempi maailma, globaalit ongelmat ja kirottu markkinatalous asettavat haasteen, johon yliopistojemme on kyettävä vastaamaan tai muuten kansakuntamme käy lähitulevaisuudessa kalpaten. Kaavoihinsa kangistunutta yliopistokenttää käynnissä oleva yliopistouudistus, säätiöyliopistot ensirivissä, tuulettaa kansakunnan parhaaksi siten, että kaikkien yliopistojen on pakko uudelleen ajatella olemassa olonsa. Aalto-yliopistoon, tämän maan hyvinvoinnin pelastavana projektina, kohdistuu suunnattomat odotukset – meiltä odotetaan ihmettä.
Aallon lyhyttä syntyhistoriaa, ensiajatuksesta 2005 uuden yliopiston aloittamiseen 2010, on moni moittinut liian suoraviivaiseksi ja Aallon luomiskertomuksessa on oiottu monta mutkaa: Ensin luotiin säätiö ja säännöt, minkä jälkeen muutettiin laki säätiöyliopiston mahdollistavaksi. Ironista tai ei, niin uskon, että tämä oli ainoa tapa saada läpi Aallon kaltainen mullistava kehitysprojekti tässä perikateuden kansakunnassa kansakuntaa palvelemaan.
Vauhti ja oikominen ovat kuitenkin herättäneet yliopistoyhteisössä voimakkaita tunteita, jotka TOKYOn hallituksen puheenjohtaja Henna Immonen tiivisti lukuvuoden avajaispuheessaan osuvasti: ”Avoin ja keskusteleva toimintakulttuuri, kriittisyys, luovuus ja pyrkimys totuuteen ovat aina olleet yliopistolaitoksen keskeisiä arvoja. Emme saa unohtaa niitä tämän kiireenkään keskellä.” On syntynyt luottamusvelka yliopiston ja yliopistoyhteisön välillä. Nyt kun on olemassa yliopistolaki, johon Aalto-yliopisto perustuu, on syntynyt luottamusvelka maksettava korkojen kera takaisin.
On aika tuoda Aallon tiet yliopistoyhteisön keskusteltavaksi ja löydettävä Aallon henki ’genius loci’: Aallon ihme ei ikinä synny säätiöstä, organisaatiorakenteesta tai kasasta hienoja rakennuksia.
Aallon ihme syntyy sen ihmisten oppiessa elämään yhdessä.
Muistatko vielä Mitä jos…?
Vauhdikas puheensorina täyttää luentosalin: luento on alkamaisillaan. Luennoitsija astelee sisään. Kukaan ei kuitenkaan noteeraa häntä, eikä hänkään vaivaudu katsomaan opiskelijoihin päin. Luentosalin toisessa rivissä opiskelijat keskittyvät prujaamaan toisiltaan matematiikan tehtäviä: ”mitä väliä, ei näitä kukaan tarkasta”. Jossain soi kännykkä. Viimeiset mattimyöhäiset tulevat ryminällä sisälle. Opettaja lukee keskittyneesti suoraan kalvolta viisi vuotta sitten tehtyjä slaidejaan. Takarivissä nukutaan edellisillan bileiden univelkoja pois.
Ei näin.
Viime syksynä TKY, KY, TKK ja HSE tekivät yhdessä kampanjan paremman oppimisympäristön ja yliopistoyhteisön puolesta. Mitä jos -kampanjan ideana oli muistuttaa opiskelijoita, opettajia ja henkilökuntaa akateemiselle yhteisölle kuuluvista hyvistä tavoista. Yliopistoyhteisö rakentuu monen eri osapuolen varaan, ja toisten kunnioittaminen ja arvostaminen onkin yhteisön hengen luomisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Näin lukuvuoden ja luentokauden alussa suosittelen kaikkia lukemaan vinkit opiskelijalle ja opettajalle vielä kertaalleen läpi.
Tehdään meidän yliopistosta paikka, jossa kaikilla on hyvä olla!
Vinkkejä opiskelijalle:
- Anna rakentavaa palautetta
- Moikkaa opettajaa ja opiskelukaveria
- Tunne korkeakoulu omaksesi
- Valmistaudu luentoihin
- Tee harjoitukset
- Lue tenttiin ajatuksella
- Opi, älä lue ulkoa
- Arvosta opettajaasi
- Huolehdi opiskelijakaverisi jaksamisesta
- Ota rennosti, älä stressaa liikaa
Vinkkejä opettajalle:
- Hyödynnä saamaasi palautetta
- Moikkaa opiskelijaa ja työkaveria
- Ota opiskelija osaksi yliopistoyhteisöä
- Valmistaudu luentoihin
- Anna harjoituksista palautetta
- Korjaa tentit ajoissa
- Älä kuormita opiskelijaa, anna aikaa oppimiselle
- Arvosta opiskelijaa
- Huolehdi työkaverisi jaksamisesta
- Älä spennaa
Opetusmenetelmät Aallossa
Ilmoittauduin hiljattain tämän vuoden ensimmäiselle ja todennäköisesti myös ainoalle kurssille. Kyseessä on Aalto-yliopiston eri aloja läpileikkaava luentosarja “Eri-0.4032 Teknologian, talouden ja taiteen kestävän kehityksen näköaloja“. Kurssin käyminen mahdollistui videoitujen luentojen ansiosta.
Lähdin kurssille enimmäkseen sen vuoksi, että olin kiinnostunut miten Aalto-yliopiston ensimmäinen kurssi toteutetaan ja miten se lunastaa odotukset uusista opetusmenetelmistä, poikkitieteellisyydestä ja opetuksen teemaryhmän ajatuksista. Myös osa luennoista vaikutti melko mielenkiintoisilta. On hienoa, että poikkitieteellisiä kursseja on saatu näin nopealla aikataululla saataville useampikin kappale.
Ideas are easy, execution is difficult
Ensimmäisellä luennolla ei varsinaisesti käsitelty vielä mitään substanssiasiaa, vaan ainoastaan käytännön järjestelyitä. Luennon avasi rehtori Tuula Teeri kertomalla Aalto-yliopiston tulevaisuuden suunnitelmista, strategiatyöstä ja miten opetusta kehitetään tulevaisuudessa.
Eräs opiskelija kysyi rehtorin puheenvuoron päätteeksi saman kysymyksen joka itselläni pyöri jatkuvasti mielessä:
“Mitä menetelmiä tällä kurssilla on luento-opetuksen ohessa joka tekee siitä huippuopetusta?”
Kurssin vetäjä kertoi toivovansa poikkitieteellistä keskustelua kurssin aikana. Tämän lisäksi kerrottiin, että kurssilla on käytössä oppimispäiväkirja ja mahdollisuus seurata luentoja netissä.
Videoidut luennot ovat mainio asia, esimerkiksi MIT on tehnyt sitä jo pitkään. MIT:n nettisivuilta onkin saatavissa huomattava määrä luentoja erittäin kovatasoisilta puhujilta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että videotallenteet ovat ainut asia, joka erottaa kurssin normaalista luennoidusta kurssista. Oppimispäiväkirjakaan ei sellaisenaan ole uusi keksintö.
Kurssin käytännön harjoitustyöjärjestelyihin olisi syytä kiinnittää huomattavasti enemmän huomioita ihmisen oppimisprosessin näkökulmasta.
Huippututkijoiden luennot yksistään eivät edistä opiskelijan omaa oppimista ilman todellista vuorovaikutusta. Oppimispäiväkirja ei ole tähän paras vaihtoehto jos teksti päätyy Optiman syövereihin siten, että kukaan muu ei näe eikä voi kommentoida kirjoitusta. Motivaatio oppimiskirjoijen raapustamisen on pahimmillaan vain suoritusmerkintä. Assistentti lupasi kyllä kommentoida lyhyesti paria kirjoitusta, mutta miksi opiskelijat eivät voisi kommentoida toistensa kirjoituksia? Miksi kirjoitukset eivät voisi olla julkisia?
Pelkkä kritisoiminen ei ole kovin konstruktiivista, joten teen parannusehdotuksen oppimispäiväkirjoihin kurssin seuraavaa toteutuskertaa varten:
Oppimispäiväkirjan sijaan jokaiselle opiskelijalle luodaan avoin blogi, johon opiskelijat kirjoittavat kirjoituksen jokaisesta luennosta. Tämän lisäksi opiskelijat kommentoivat vähintään yhden muun kurssille osallistuvan kirjoitusta samaisesta luennosta.
Blogin avoimuus lisää vuorovaikutusta. Sähköisellä ja kirjallisella vuorovaikutuksella on yhtälailla paikkansa normaalin keskustelun lisäksi. Blogin avoimuus kannustaa panostamaan omaan kirjoitukseen kerran kirjoitus on kaikkien nähtävillä. Vertaisopiskelijoiden ajatuksien saaminen ja muille omien ajatusten ja palautteen jakaminen on olennainen osa oppimisprosessia. Tällä tavalla kurssihenkilökuntakaan ei ylityöllisty ja kenties Aallon yhteiskunnallinen vuorovaikutuskin lisääntyy.
Esimerkiksi Helsingin yliopisto tukee jo blogien käyttöä opetuksessa ja kursseilla. Netin syövereistä tuli vastaan myös satunnainen lukiokurssi, jossa on blogit käytössä.
Luennolla toivottiin myös, että opiskelijat osallistuisivat luennoille sen sijaan, että katsoisivat niitä pelkästään netistä. Tämä on erittäin kannustettavaa, mutta samalla on hyvä miettiä, miten sähköisiä osallistumisen mahdollisuuksia voi parantaa. Esimerkiksi kysymyksiä luennoitsijalle voisi esittää sähköisesti, ja luennon aikana voisi olla esimerkiksi reaaliaikainen keskustelusivu webin päällä.
Sosiaalinen media ja interaktiivinen tekniikka oppimisen tukena on tulevaisuutta, johon perinteiset koulutusinstituutiot kyllä aikanaan taipuvat – huippuopetuksen kunnian ansaitsevat tosin vain ne, jotka pysyvät kehityksen kärjessä heti alusta asti.
Mitä mieltä olet?