Ehdota kultaisella ansiomerkillä palkittavia
21.09.2009
”Kultaisen ansiomerkin voi hallitus myöntää ylioppilaskunnan jäsenelle
tai vastavalmistuneelle entiselle jäsenelle hänen toimintansa
perusteella ylioppilaskunnassa, osakunnassa, killoissa, kerhoissa tai
muissa yhdistyksissä.”
TKY:n merkki-, lippu- ja kunnianosoitusohjesääntö, Luku V §51
Käytännössä merkin saaminen edellyttää useamman vuoden aktiivista
toimintaa monella saralla. Pitkä yhdistys- ja kilta-CV ei kuitenkaan ole
itsetarkoitus, vaan tapa, jolla hommia on hoitanut. Myös viran jälkeinen
valveutuneisuus eli toiminnan jatkuvuudesta huolehtiminen on tärkeää.
Merkkien saajia ehdotetaan yleensä monelta taholta, muttei välttämättä.
Myös aikaisemmin ehdotettuja kannattaa ehdottaa uudestaan. Merkkejä on
myönnetty yleensä vuosittain 2-3.
Hyvä hakemus sisältää mahdollisimman kattavan CV:n ehdokkaan tekemisistä
ylioppilaskunnan piirissä sekä sanallisen kuvauksen ehdokkaan
erityisestä panoksesta teekkariyhteisön hyväksi.
Ehdotuksia otetaan vastaan killoilta, yhdistyksiltä sekä yksittäisiltä
jäseniltä. Ehdotukset tulee lähettää sähköisinä osoitteeseen
[email protected] viimeistään 28.9. mennessä siten, että yksi ehdotus
on yhdessä tiedostossa.