på svenska in english

TKY

Kannanotto: Yliopistolakiuudistuksen suunta on oikea

25.02.2009

Yliopistolakiuudistus menee pian eduskunnan käsiteltäväksi. Lain vastustajat ovat järjestäneet viime hetkillä mielenilmauksia ympäri Suomea. Myös lehtien palstat ovat täyttyneet kriittisistä kannanotoista. Valmistelua syytetään nopeaksi ja epädemokraattiseksi. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa.

Yliopistolaitoksen kokonaisuudistus, joka käsittää yliopistojen rahoitusmallin ja hallinnon muutoksen, on laitettu vireille vuonna 2005. Jo tuolloin prosessin tavoitteet olivat selkeät: lisätään yliopistojen taloudellista vastuuta omasta toiminnastaan ja tuodaan yliopistojen hallintoon laajempaa yhteiskunnallista näkemystä lisäämällä yliopistojen hallituksissa olevien yliopistoyhteisön ulkopuolisten jäsenten määrää.

Viime syksynä toteutettiin lausuntokierros, jossa yli 160 asianosaista tahoa, mukaan lukien opiskelijat, lausui mielipiteensä lain sisällöstä.

Yliopistouudistus ei ole hätiköity, perusteeton tai yliopistojen autonomiaa uhkaava, etenkin kun se on lähtöisin yliopistojen omasta tahdosta. Uusi yliopistolaki säätelee konkreettisesti yliopistojen hallitusten kokoonpanoa ja niiden jäsenten valintatapaa. Muilta osilta kyse on puitelaista, joka jättää jokaisen yliopiston päätettäväksi, miten se haluaa hallintonsa järjestää.

Julkisoikeudellisissa yliopistoissa yliopistoyhteisön jäsenet valitsevat itse hallituksensa ulkopuoliset jäsenet. Säätiöyliopistoissa puolestaan on lähdetty siitä, ettei paras mahdollinen hallitus synny erilaisten eturyhmien voimatasapainosta vaan siitä, että koko hallitus on sitoutunut edistämään koko yliopistoyhteisön etua.

Kokonaisuudessaan yliopistolakiuudistus on merkittävä edistysaskel. Laki ei ole aukoton, mutta suunta on oikea. Suomen yliopistolaitos kaipaa muutosta ja ulkopuolista näkemystä tullakseen kansainvälisesti kilpailukykyiseksi sekä palvellakseen paremmin yksilöitä, yhteiskuntaa ja tiedettä.


Tytti Bruce, Hallituksen puheenjohtaja
Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Mari Mäki, Hallituksen puheenjohtaja
Lapin yliopiston ylioppilaskunta

Ville Impiö, Hallituksen puheenjohtaja
Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Matti Parpala, Hallituksen puheenjohtaja
Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta

Laura Suutari, Hallituksen puheenjohtaja
Vaasan yliopiston ylioppilaskunta

Veli-Matti Lammentausta, Hallituksen puheenjohtaja
Kuopion yliopiston ylioppilaskunta

Markus Heimonen, Hallituksen puheenjohtaja
Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta

Kimmo O. Virtanen, Hallituksen puheenjohtaja
Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Pontus Westerback, Hallituksen puheenjohtaja
Svenska Handelshögskolans Studentkår

Takaisin