Kunniateekkari Ossian Pellervo ”Ossi” Törrönen 2.4.1915 - 19.1.2009
16.02.2009
Ossi Törrönen syntyi Helsingissä 2. päivänä huhtikuuta 1915. Hän kuoli 19.1.2009 sairauskohtaukseen Kirkkonummen terveyskeskuksen vuodeosastolla. Törrönen oli kuollessaan 93 vuoden ikäinen.
Vaatturimestari Juho Törrösen pojan Ossi Törrösen elämäntyö oli pitkä ja monivaiheinen ja sitä voidaan hyvällä syyllä luonnehtia myös värikkääksi.
Valmistuttuaan vuonna 1937 Helsingin Liikemiesten Kauppaopistosta merkonomiksi, Törrösen varsinainen työura alkoi silloisen Suomen Ilmapuolustusliiton (sittemmin Ilmailuliiton) Jämijärven lentokoulutuskeskuksessa legendaarisen lentokapteeni T. B. Nissisen alaisuudessa lentokoulutuskeskuksen taloudenhoitajana ja lentopäiväkirjanpitäjänä. Jämijärvellä Törrönen suoritti myös purjelennon A-, B- ja C-merkit.
Ilmavoimien palveluksessa vietettyjen sotavuosien jälkeen ylikersantti Törrösen työura jatkui Vierumäen urheiluopistolla talouspäällikön virassa, josta hän siirtyi juuri ennen vuoden 1952 Helsingin olympialaisia Otaniemeen Teknillisen korkeakoulun teekkarikylän johtajaksi. Haaste oli nuorelle merkonomille kova, majoitettiinhan teekkarikylään kaikki Itä-Euroopan ja Neuvostoliiton urheilijat.
Olympialaisten jälkeen Törrönen jatkoi aina vuoteen 1969 asti teekkarikylän johtajana silminnähden nauttien silloisen teekkarihengen mukanaan tuomasta monipuolisesta elämäntyylistä. Kunniaosoituksena tästä työstään Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hyväksi hänelle myönnettiin vuonna 1957 ensimmäisenä henkilönä Teekkari h.c.:n arvonimi ja teekkarilakin käyttöoikeus. Otaniemessä Törrönen alettiinkin tuntea yksinkertaisesti Ota-Ossina. Ota-Ossin ehkä suurin haaste oli toimia TKK:n ylioppilaskunnan itse urakoiman, maailmankuulun ylioppilastalo Dipolin raportoivana, osallistuvana konsulttina. Varsinaisen päätyönsä ohella Törrönen tunsikin suurta viehtymystä silloisten ja myös myöhempien aikojen teekkareiden järjestämiin ”jäyniin” ja oli niissä innokkaasti mukana. Ei varmaankaan syyttä, häntä alettiinkin kutsua ”järjestetyn epäjärjestyksen mestariksi”.
Törrönen oli teekkareiden kanssa myös aktiivisesti mukana Suomen ensimmäisten televisiolähetysten aloittamisessa Tekniikan Edistämissäätiön rahoittamassa TES TV -hankkeessa. Sittemmin Törrönen esiintyi useaan otteeseen erilaisissa itsekin juontamissaan TV-ohjelmissa.
Kun opiskelijamaailma alkoi voimakkaasti politisoitua, Törrönen hakeutui vuonna 1969 ravintolayhtiö Vuoriston palvelukseen kiinteistöasioita hoitamaan ja veti siellä useita ravintolatoimintaan liittyviä kehityshankkeita, mm. Haikon Kartanon laajennuksen kylpylähotelliksi. Vuoristoyhtiöissä vietettyjen vuosien jälkeen Ossi Törrönen siirtyi eläkkeelle.
Vielä eläkepäivinäänkin Törrönen osallistui aktiivisesti TKK:n ylioppilaskunnan järjestämiin tapahtumiin ja tällöin hän myös kirjoitti kolme erillistä muistelmateosta teekkarikylässä viettämistään vaiherikkaista vuosista. TKK:n ylioppilaskunta nimesi Otaniemessä sijaitsevan Otakaari 18:n asuintalon vuonna 2005 ensimmäisen kunniateekkarinsa mukaan Ossin Linnaksi.
Törrönen, joka oli koko elämänsä ajan hyvin kiinnostunut tekniikasta ja ilmailusta, jaksoi vielä aivan viime päiviin asti ihmetellä Airbusin uusien superjumbojen henkilökuljetuskapasiteettia. Ilmailun valtava kehitys Törrösen omista Grunau 9 -purjelentokokemuksista oli hänen ainaisen ihmetyksen ja myös ihastuksensa kohteena.
Pentti Törrönen
Kirjoittaja on Ossi Törrösen poika