KY ja TKY: Talouden, taiteen ja tekniikan yliopisto on mahdollisuus Suomelle
30.05.2006
HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNTA
TEKNILLISEN KORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNTA
KANNANOTTO
Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (KY) ja Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan (TKY) mielestä Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun välisen yhteistyön syventämisen ensisijainen tavoite tulee edelleen olla yliopistojen yhdistäminen yhdeksi, niin kutsutuksi ”Innovaatioyliopistoksi”.
Näemme, että kansainvälisesti ja kansallisesti ainutlaatuisesti profiloitunut yliopistokokonaisuus olisi mahdollisuus Suomen taloudelliselle kilpailukyvylle ja globaaleille koulutusmarkkinoille. Suuri hyöty uudesta yliopistokokonaisuudesta tulisi erityisesti tiederajat ylittävästä tutkimuksesta, jonka kautta hyödyt siirtyvät opetukseen. Opiskelijan näkökulmasta kolmen alan yhdistäminen poikkitieteellisten ohjelmien ja yksilöllisten opintokokonaisuuksien muodossa tuo peräänkuulutettua ainutlaatuista osaamista sekä luo nykyistä paremman kasvualustan uusille innovaatioille.
Ymmärrämme, että yhdistymishanke kohtaa haasteita muun muassa lakimuutosten, uuden hallintomallin ja rahoituksen suhteen, mutta mielestämme hankkeesta ei pidä luopua. Kannatamme laajan ja yksityiskohtaisen selvityksen tekemistä. Muun muassa taloudellisen autonomian mahdollisuudet ja haasteet esimerkiksi säätiön muodossa tulee selvittää ja arvioida perusteellisesti. Emme näe tarkoituksenmukaisena, että nämä kolme yliopistoa yhdistetään luomalla vain yhteinen keskushallinto, koska se aiheuttaisi ainoastaan tarpeetonta byrokratiaa yliopiston hallintoon eikä toisi kaivattua joustavuutta ja liikkuvuutta opiskeluun tai tieteen tekemiseen.
Reunaehtoina uudelle yliopistokokonaisuudelle näemme tehostuneen hallinnon, verkottuneet tutkimusmahdollisuudet, opiskelijoiden paremman liikkuvuuden opintokokonaisuuksien välillä sekä yhteistyön liike-elämän kanssa.
Mielestämme innovaatioyliopistokokonaisuudelle tulee antaa aito mahdollisuus toteutua.
Helsingissä 30.5.2006

Tessa Viinanen
Puheenjohtaja
Sandy Tscherep
Pääsihteeri

Aleksi Päiväläinen
Puheenjohtaja
Vesa Ruusunen
Pääsihteeri
Lisätietoja:
KY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Jenni Laakso (p. 050 351 3261, [email protected])
TKY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Antti Savolainen (p.050 541 0097, [email protected])

Talouden, taiteen ja tekniikan yliopisto on mahdollisuus Suomelle