Kyläsenaatti vuodelle 2008 on valittu
30.11.2007
Kyläsenaatti valittiin nyt ensimmäistä kertaa 28. – 29.11. järjestetyissä kylävaaleissa. TKY:n hallituksen alaiseen kyläsenaattiin valitaan kuudesta yhdeksään asukkaiden edustajaa. Kyläsenaatin tehtäviin kuuluu muun muassa Teekkarikylän asumisviihtyvyydestä huolehtiminen sekä asuntoloiden talousarvion valmisteluun osallistuminen. Kyläsenaatin alaisuudessa toimii lisäksi kaksi toimikuntaa, asuntotoimikunta ja tilakehitystoimikunta.
Aiempina vuosina kylävaaleilla on valittu 15 henkeä kyläneuvostoon, joka esitti asukkaiden edustajia kyläjaostoon sekä nimitti asukkaiden edustajat asuntojaostoon ja taloustoimikuntaan. Nyt tämän vuoden kylävaaleissa valittiin ensimmäistä kertaa suoraan toimijoita kyläsektorille. Kyläsenaatin valinnalla asukkaille halutaan saada aidosti lisää vaikutusvaltaa kylän asioihin ja asumisviihtyvyyteen.
Kyläsenaatin kokoonpano vuonna 2008:
Helena Lehtimäki
(BY)
Mikko Majuri (BY)
Esa Häkkinen
(liittoutumaton)
Mikko Ikola
(liittoutumaton)
Vesa-Pekka Palmu (JÄNIS!)
Olli-Pekka Osmala (JÄNIS!)
Miika Karanki
(JÄNIS!)
Jaakko Seppänen
(liittoutumaton)
Iikka Alanen (BY)
Varasijoilla:
Ilkka Koivisto
(BY)
Juha Tiainen (BY)
Kari Hiltunen
(BY)
Mikko Pajula (BY)
Äänioikeutettuja vaaleissa oli 2096, joista 71 oli yhdistyksiä, yhteisöjä ja yrityksiä. Äänensä kävi antamassa 5,7 % äänioikeutetuista.
Lisätietoja:
Maija Nevala,
kylävaalilautakunnan puheenjohtaja, [email protected]