på svenska in english

TKY

Liikunta- ja hyvinvointiviikon arvonnan voittajat

01.11.2007

TKY:n liikunta- ja hyvinvointiviikolla (8.-12.10.) järjestettiin kaikille hyvinvointimessujen kävijöille arvonta, jossa palkinnot olivat tietysti eri tavoin hyvinvointiin liittyviä. Arvontaa sponsoroi teekkareidenkin hyvinvoinnista huolehtiva Tekniikan akateemisten liitto TEK. Onnetar suosi arvonnassa tasapuolisesti teekkareita, TKK:lla työskenteleviä ja lukiolaisia (eli mahdollisia tulevia TKK:laisia ja TKY:n jäseniä).

TKK:lla tutkijana työskentelevä 30-vuotias Riikka Henriksson voitti arvonnassa vapaavalintaisen liikuntalahjakortin. Riikka päätti virkistää itseään lomailemalla ja liikkumalla Rukalla. Riikan mielestä opiskelijoiden hyvinvoinnissa tärkeimpiä asioita ovat opiskelu, lepo ja sosiaaliset kontaktit sopivassa suhteessa sekä opiskelijoiden harrastustoiminnan tukeminen.

Olarin lukiossa opiskeleva 18-vuotias Minttu Koiranen osallistui hyvinvointimessujen kanssa yhtä aikaa järjestettyyn TKK:n avoimet ovet -tapahtumaan. Minttu voitti arvonnassa messuilla ihastusta herättäneen pehmonallen. Mintun mielestä opiskelijan hyvinvointiin vaikuttavat eniten kaverit, taloudellinen toimeentulo, riittävä lepo, realistiset tavoitteet ja liikunta.

Tapiolan lukion musiikkilinjalla opiskeleva 17-vuotias Saara Pousi osallistui myös hyvinvointimessujen kanssa yhtä aikaa järjestettyyn TKK:n avoimet ovet -tapahtumaan. Saara voitti arvonnassa ravintolalahjakortin. Saarasta opiskelijoiden hyvinvoinnin avaintekijöitä ovat hyvät opiskelutilat, riittävä uni, sopivan vähän/paljon työtä, riittävä liikunta ja muu toiminta opiskelun vastapainona.

Lisäksi tekniikan ylioppilas Reeta Kukkola voitti arvonnassa vapaavalintaisen liikuntalahjakortin ja päätti käyttää sen Motivuksen liikuntapalveluihin.

Kuvassa Minttu Koiranen ja pehmonalle. (Kuva: Paula Partanen)

nallen voittaja 005.jpg

 

Takaisin