Teekkareille kaksi mitalia Latvian SELL-kisoista
27.05.2009
Opiskellijoiden kansainväliset SELL Student Games -urheilukilpailut käytiin Jelgavan kaupungissa Latviassa. TKK:n 76-henkinen SELL-kisajoukkue oli paitsi kisojen suurin suomalainen, myös suurin ulkomaalainen joukkue. TKK:n edustajat osallistuivat kisoissa koripalloon, salibandyyn, lentopalloon, mini-jalkapalloon, uintiin, suunnistukseen, pöytätennikseen, yleisurheiluun ja shakkiin.
Salibandyn finaalissa TKK taisteli Riikan yliopistoa vastaan. Pääosin FLOB:in miehistöstä koostuneella TKK:n joukkueella odotettiin ennakkoon olevan hyvät mahdollisuudet voittoon. Toisessa erässä TKK:n joukkue olikin vielä 2-1-johdossa, mutta lopulta ottelu päättyi TKK:n tappioon maalein 5-7. Naisten salibandyssä TKK:n joukkue sai niin ikään hopeaa.
Koripallossa voittajaksi selvisi miehissä ja naisissa Latvian yliopiston joukkue. TKK:n miesten joukkue oli alkulohkossa voittanut finaalin toisen osapuolen, Ljubljanan yliopistojoukkueen, muttei valitettavasti selvinnyt mitalipeleihin, vaikka tilille kirjautui koko turnauksessa lopulta vain yksi tappio.
Yksilölajeissa ei mitaleille asti ylletty, mutta hyviä suorituksia tehtiin muun muassa uinnissa ja pöytätenniksessä. 50 metrin selkäuinnissa TKK:n Juuso Turtiainen sijoittui viidenneksi uudella ennätyksellään 28,75. 100 metrin selkäuinnissa Turtiainen ylsi neljänneksi. Kovatasoisessa pöytätennisturnauksessa TKK:n Mikko Kantola sijoittui viidenneksi.
Jelgavan SELL-kisat keräsivät paikalle lähes 1 500 urheilijaa, valmentajaa ja järjestäjää 59 eri korkeakoulusta 11 maasta. Ensi vuonna kisat järjestetään Tartossa.