Teekkarien tuella upouusi tietokone jouluksi pienryhmäkoti Tirlittaniin
18.12.2007
”Teekkarit on lahjoittajia.” Näin kertoo yhdeksänvuotias Viljami, kun häneltä kysytään tietääkö hän, keitä tupsulakkiset vieraat ovat. Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY) tämän vuoden hyväntekeväisyysprojekti pienryhmäkoti Tirlittanin kanssa sai huipennuksensa maanantaina 17.12. TKY:n jäsenillä oli jäsenmaksun maksamisen yhteydessä mahdollisuus tukea vapaaehtoisella maksulla Tirlittania. Pyrkimyksenä oli kerätä noin 1000 euroa. Tavoite ylitettiin huimasti, kun rahaa kertyi kaiken kaikkiaan 2495 euroa.
Tirlittanin henkilökunnan ja siellä asuvan kahdeksan lapsen kanssa keskusteltiin ja päätettiin, että rahoilla ostettaisiin kotiteatteri ja tietokone. Kotiteatteri toimitettiin Tirlittaniin jo aiemmin syksyllä. Tietokone puolestaan päätettiin ostaa osissa ja koota teekkareiden avustuksella paikan päällä.
17.12. paikalle saapuneita teekkareita odottikin kasa laatikoita, joista kaivettiin esille erilaisia osia, sekä lasten riemuksi myös melkoisesti kuplamuovia. Melkeinpä kaikki talon asukkaat pääsivät mukaan kokoamaan konetta. Suurimman kokoamistyön hoitivat TKY:n tietotekniikkasihteeri Antti Partanen ja kodissa asuva Jasse, joka opiskelee parhaillaan datanomiksi.
Muutamassa tunnissa kone oli kasassa ja asennukset valmiina ja värilasertulostinkin kytkettynä. Teekkarivieraiden lähtiessä talossa alkoi tiukka keskustelu siitä, kuka saisi ensimmäisen pelivuoron uudella koneella.
Lisätietoja: Ilona Mäkinen, [email protected], p. (09) 468 3275
Antti Partanen kokoaa tietokonetta.