på svenska in english

TKY

Teekkarin työkirja 2008 on ilmestynyt

20.12.2007

Teekkarin työkirja on päässyt jo teini-ikään, 15. numero on kansissa ja
tarjoaa jälleen teekkareille tuhdin paketin ajankohtaista
työharjoittelu- ja urasuunnittelutietoa.

Teekkarin työkirja on kerran vuodessa ilmestyvä kaikille maan tekniikan
ylioppilaille suunnattu työharjoitteluopas, jonka kohdeyleisöön kuuluu
20 000 tulevaisuuden osaajaa. Julkaisu toteutetaan Tekniikan
Akateemisten Liitto TEKin sekä teknillisten korkeakoulujen, yliopistojen
ja tiedekuntien yhteistyönä.

Työkirjan merkitys teknillisen alan korkeakouluopiskelijoiden ja
työnantajien välisenä linkkinä on kasvanut vuosi vuodelta.

Teekkarin työkirja koostuu kahdesta osasta. Artikkeliosa käsittelee
yrityksiä sekä työelämän pelisääntöjä ja antaa neuvoja
harjoittelupaikkojen hakemiseen. Yritystieto-osassa lähes 300 yritystä
ilmoittaa, millaisia työharjoittelu- ja diplomityöpaikkoja he tulevana
vuonna tarjoavat, minkä alan teekkareille ja minkä verran.

Vuoden 2008 Teekkarin työkirja on järjestyksessään 15. Työkirja.
Jubileum-vuoden kunniaksi järjestettiin myös Teekkarin työkirjan
kuvakilpailu, jonka voittajat ovat nähtävillä Työkirjassa.

Nouda TKY:n sihteeristöstä tai osastoltasi.

Takaisin