Teemu Halmeesta AYY:n pääsihteeri
25.11.2009
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi seitsemännessä kokouksessaan tiistaina 24.11. ylioppilaskunnan pääsihteeriksi tekniikan ja maatalous- ja metsätieteiden ylioppilas Teemu Halmeen, 32. Halme on toiminut aiemmin mm. Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan pääsihteerinä ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestösihteerinä.
Ylioppilaskunnassa pääsihteeri johtaa järjestötoimintaa ja järjestötoiminnan henkilöstöä sekä vastaa järjestötoiminnan taloudesta. Tämän lisäksi pääsihteeri vastaa mm. edustajiston, hallituksen ja keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävien hoitamisesta sekä huolehtii ylioppilaskunnan päätöksentekoelinten päätösten yleisestä valmistelusta, tiedottamisesta ja toimeenpanosta.
Kokouksessaan edustajisto hyväksyi myös ylioppilaskunnan toimintasuunnitelman vuodelle 2010 ja kävi lähetekeskustelun vuoden 2010 talousarviosta sekä avustuksesta Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry:lle ja Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry:lle.