Tempauskäsky
07.09.2009
Teekkarit!
Kautta jämerän partani teen teille tiettäväksi:
Otaniemen tantereet ja yliopistomaailman tunturit täräjävät muutoksen mullistuksissa. Uusi Aalto-yliopisto aloittelee taivaltaan nostaakseen suomalaisen tekniikan, taiteen ja talouden ylimmälle tasolleen.
Yksissä tuumin tulee teekkarienkin tähän tavoitteeseen elikkä päämäärään pyrkiä. Muurit entisten opinahjojen väliltä on murrettava!
Olen kuuleviin korviini saanut tiedon, että vihoviimeisenä syyskuun päivänä ovat innokkaimmat ja yritteliäimmät kustakin korkeakoulusta järjestämässä sellaista spektaakkelia, ettei ennen nähtykään.
Teekkarit! Kautta jämerän partani käsken teitä tempaamaan, ja näyttämään mikä on teekkarin kyky ja tahto. Osallistukaa tuohon tapahtumaan, ja varmistakaa, ettei yksikään muurin murikka enää askeleitani oppialojen välillä estä!
Tempauksen yksityiskohdista teitä ohjeistaa esikuntani JÄMERÄ.