på svenska in english

TKY

TKK:sta valmistuminen kestää liian kauan

03.12.2008

KANNANOTTO

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TKY) on huolestunut Teknillisen korkeakoulun (TKK) opiskelijoiden opintojen hitaasta etenemisestä ja opintojen kuormittavuuden vaikutuksesta opiskelijoiden hyvinvointiin ja TKK:n tutkintojen kilpailukykyyn. 

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen uuden tutkintorakenteen tavoitteen mukaisesti viidessä vuodessa ei ole realistista TKK:ssa. TKK:ssa vuonna 2005 jälkeen aloittaneista kandidaattivaiheen opiskelijoista vain 15 % valmistuu nykyisellä etenemistahdilla lainmukaisessa tavoiteajassa. Tämä selviää opetusministeriön alaisen hankkeen Teknillisen alan opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen viimeisimmästä raportista.  

Lisäksi Suomen yliopistoista TKK:n opiskelijoille lähetetään eniten opintojen hitaan etenemisen aiheuttamia Kelan selvityspyyntöjä, jotka voivat johtaa opintotuen keskeyttämiseen. Teekkarikylästä riittämättömän opintopistemäärän vuoksi asuntonsa menettäneiden määrä on lähes kaksinkertaistunut vuosien 2005 - 2007 aikana. Samassa ajassa Otaniemen YTHS:n toimipisteen mielenterveysdiagnoosien määrä kaikista yleislääkärien diagnooseista on lähes kaksinkertaistunut.  

Opintojen liiallinen kuormittavuus ja sitä kautta liian pitkä suoritusaika vaarantaa TKK:n ja myöhemmin Aalto-yliopiston tutkintojen kansallisen ja kansainvälisen houkuttelevuuden. Väärin mitoitettu tutkinto alentaa TKK:ssa suoritetun tutkinnon arvoa. 

TKY vaatii, että vuoden 2005 tutkintorakenteen uudistuksessa laiminlyöty opintojen sisällön kokonaisuustarkastelu tehdään TKK:ssa uudestaan. TKK:ssa on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin, joiden avulla opiskelijalla on realistinen mahdollisuus valmistua viidessä vuodessa. TKK:n tulee välittömästi puuttua jo opiskelevien tilanteeseen, eikä keskittyä vain tulevien opiskelijoiden opintoihin.

 Seurantahankkeen raportti:http://opetuki.tkk.fi/opintojenseuranta/raportit.php

Takaisin