TKY:n lausunto TKK:n periodijärjestelmän muokkaamiseksi
01.12.2005
Kannanotto 1.12.2005
TKY:n mielestä lukukauden opetukseen käytettävän ajan lisääminen on kannatettavaa. Nykyisessä mallissa lukukausien pituus tenttikausineen on yhteensä noin 35 viikkoa, josta opetuksen osuus on vain 24 viikkoa. Tällä hetkellä opetukseen ja opiskeluun käytettävän ajan vähyys heijastuu mm. opiskelijoiden liian suurina viikkotyömäärinä. Ehdotus siirtymisestä periodimalliin, jossa opintojakson pituus olisi 7 viikkoa, on niin ikään kannatettava tietyillä reunaehdoilla.
Uudessa mallissa syyslukukauden aloitus ei saa ajoittua uusien eikä vanhojen opiskelijoiden kohdalla elokuulle. Ensimmäisen vuoden opiskelijat eivät pysty nostamaan opintotukea elokuulta eikä suurimmalla osalla heistä ole vielä tuolloin asuntoa. Elokuussa aloitettava fuksiviikko aiheuttaisi hankaluuksia myös ISOhenkilötoiminnan järjestämiseen. Kela:n opintotuki päätöksissä kesä-, heinä- ja elokuu ovat kesäkuukausia, joiden ajalle opintotukea myönnetään ainoastaan perustellusti. Tämän vuoksi mahdolliset lukukauden pidentämispaineet tulisikin sijoittaa alkusyksyn sijaan loppukeväälle toukokuuhun.
Toisen periodin tenttiviikko täytyy järjestää ennen joulua. Opiskelijoilla tulee suoda aito mahdollisuus joululomaan. Myös mm. vaihto-opiskelijoiden mahdollisuus suorittaa toisen periodin kurssien tenttejä vaikeutuisi, jos tenttiviikkoa ei pidetä ennen joulua. Ennen joulua järjestettävän tenttiviikolle tulee sijoittaa lähtökohtaisesti toisen periodin kurssien tenttejä. Tällöin tammikuun alun tutkintokauden merkitys uusintasuoritusten ajankohtana nousisi.
Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tulee aloittaa opintonsa viikkoa ennen muita opiskelijoita. Tällöin taataan riittävät opetustilat mm. tietokone työvälineenä ja johdatus opiskeluun kursseille. Tällöin myös iso-henkilötoiminta voi jatkua nykyisellä hyväksi havaitulla tavalla.
Ehdotettua 7+1 mallia ei voida yllä olevilla reunaehdoilla toteuttaa. Tämän vuoksi TKY ehdottaa 7+1 mallin toteutettavaksi siten, että ensimmäinen tai toinen opetusperiodi pidetään kuuden viikon mittaisena. Tällöin opetukseen käytettyä aikaa lisätään ja periodeista tehdään yhtä poikkeusta lukuun ottamatta yhtä pitkiä.
Otaniemessä 1.12.2005
Christin Elg
TKYH, puheenjohtaja
Jarno Vanhatalo
TKYH, opintoasiat
TKY:n lausunto TKK:n periodijärjestelmän muokkaamiseksi 6+1 mallista 7+1 malliin