på svenska in english

TKY

TKY jätti eriävän mielipiteen lukukausimaksukokeilusta

14.12.2009

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TKY) jätti eriävän mielipiteensä 14.12.2009 pidetyssä Teknillisen korkeakoulun (TKK) hallituksen kokouksen 8/2009 päätökseen, jossa TKK:n hallitus päätti esittää Aalto-yliopistolle EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksun suuruudeksi Erasmus Mundus -maisteriohjelmien osalta 8000 euroa. Kesällä 2009 voimaan astunut uusi yliopistolaki mahdollistaa lukukausimaksujen perimisen kokeiluluontoisesti vuoteen 2014 asti.

TKK pyysi marraskuussa 2009 TKY:lta lausunnon mahdollisen lukukausimaksun suuruudesta Erasmus Mundus -ohjelmien yhteydessä osana päätöksen valmistelua. Lausunnossaan TKY toi selvästi ilmi lukukausimaksuja vastustavan kantansa. Lausunnossa tuotiin esille muun muassa se, että lukukausimaksut vaarantavat opiskelijoiden yhdenvertaisen aseman yliopistoyhteisössä, kun osa opiskelijoista maksaa lukukausimaksuja ja osa ei. Tämä voi johtaa opiskelijoiden epätasa-arvoiseen kohteluun niin opintoihin pääsyn, opintojen ohjauksen kuin palvelujenkin kohdalla. Lukukausimaksujen periminen Erasmus Mundus -ohjelmien kohdalla ei myöskään anna kokonaisvaltaista kuvaa lukukausimaksukokeilusta, koska ne ovat lähtökohdiltaan ja valmiine stipendijärjestelmineen erilaisia kuin muut tutkinto-ohjelmat.

Takaisin