TKY neuvottelee Aalto-yliopiston kanssa Dipolin myymisestä
23.09.2009
Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TKY) on alustavasti neuvotellut mahdollisuudesta myydä Dipoli-talo Aalto-yliopiston käyttöön. Kaupan toteutuessa ostaja olisi Aalto-yliopiston oma kiinteistöyhtiö.
TKY:n edustajistossa käytiin perinpohjainen keskustelu mahdollisuudesta myydä Dipoli-talo vuosina 2005–2006. Edustajisto päätti valtuuttaa hallituksen ja taloustoimikunnan jatkamaan ostajaehdokkaiden etsimistä ja Dipoli-talon myymiseen tähtääviä neuvotteluita mahdollisten ostajaehdokkaiden kanssa. Neuvotteluissa pyritään huomioimaan mahdollisuuksien mukaan se, että ylioppilaskunta voisi tulevaisuudessakin käyttää Dipoli-taloa toiminnassaan. Lopullinen myyntipäätös kauppasummineen tulee alistaa edustajiston päätettäväksi.
TKY rakennutti Dipolin ylioppilaskuntataloksi Vanhan Polin seuraajaksi Teknillisen korkeakoulun siirryttyä Espoon Otaniemeen. Arkkitehtikilpailujen jälkeen talon suunnittelivat Raili ja Reima Pietilä. Dipolin peruskivi muurattiin 12.3.1965 ja talon vihkiäisiä vietettiin 29.9.1966. Vuonna 1968 Dipolin eteen pystytettiin Reijo Perkon suunnittelema avautuva ja sulkeutuva Käpy-taideteos. 1990-luvulta lähtien talo on ollut vuokrattuna Teknilliselle korkeakoululle (TKK) koulutus- ja kongressikeskukseksi.