på svenska in english

TKY

Ylioppilaskunnat potkaisivat vauhtiin innovaatioyliopiston ylioppilaskunnan valmistelun

11.03.2008

TKY:n tiedote

Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta (KY), Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TOKYO) ja Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TKY) pitivät 10.3. kick off -tilaisuuden uutta innovaatioyliopiston ylioppilaskuntaa valmisteleville työryhmille. Uusi ylioppilaskunta aloittaa toimintansa yhtä aikaa innovaatioyliopiston kanssa syksyllä 2009.

Innovaatioyliopiston ylioppilaskuntaa rakentavissa työryhmissä on kaikissa jäseniä jokaisesta ylioppilaskunnasta. Työryhmiä on yhteensä 23. Työryhmät käsittelevät kaikkia uuden ylioppilaskunnan toimialueita koulutuspoliittisesta ja sosiaalipoliittisesta edunvalvonnasta opiskelijakulttuuriin.

Uutta ylioppilaskuntaa valmistellaan positiivisessa hengessä. Tavoitteena on luoda vahva ja toimiva ylioppilaskunta, jossa asioita tehdään aivan uudella tavalla. Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä.

Opiskelijoiden näkökulmia innovaatioyliopistoon ja uuteen ylioppilaskuntaan esitellään laajasti kaikilla kolmella kampuksella 15. - 17.4. järjestettävällä teemaviikolla.

Takaisin