på svenska in english

TKY

img_0835.JPG

Hallitus ja sihteerit

Ylioppilaskunnan toiminta on jaoteltu sektoreihin. Sektorit vastaavat kukin omista tehtävistään, ja niillä toimivat omat hallitusvastaavat ja palkatut asiantuntijasihteerit.

Hallituksen ja sihteereiden yhteystiedot 

Hallituksen toiminta

TKY:n hallituksen arkeen kuuluvat viikottaiset kokoukset, joita on noin 5 tuntia viikossa. Näissä keskustellaan niin arkipäiväisistä asioista, hallituksen kokouksiin tulevista asioista kuin TKY:n pidemmän aikavälin kehittämisestäkin oikeastaan kaikesta maan ja taivaan välillä, millä on jotain tekemistä TKY:n kanssa.

Vaikka iso osa toiminnasta jakaantuukin sektoreille, on TKY:n hallituksella paljon yksittäisiä asioita, jotka jaetaan erikseen hallituksen jäsenten kesken. Tällaisiin kuuluvat muun muassa edustamiset niin vuosijuhlissa kuin muuallakin, sidosryhmätapaamiset, jotka eivät kuulu millekään sektorille, sekä muukin TKY:n yleinen toiminta, jolle ei ole selkeätä sektoria. TKY:n hallitus myös valmistelee pääsääntöisesti kaikki edustajistossa päätettävät asiat.

Sektorit 

Hallinto

Hallintopuolella on TKY:n hallituksesta puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, joiden lisäksi sektorilla toimii sihteereistä pääsihteeri.

Kuten nimestä voikin päätellä, vastaa hallintopuoli erinäisistä TKY:n hallinnollisista asioista. Viikottaiset kokousrutiinit ja aikataulujen sopiminen kuuluvat sektorin toimenkuvaan. Lisäksi muita sektoreita autetaan luonnollisesti asioiden valmistelussa, jos siihen on tarvetta.

Varsinaisina omina asioinaan hallintopuoli vastaa koko TKY:n taloudesta ja pitää tiivistä yhteyttä taloustoimistoon jokaviikkoisissa tapaamisissa. Näiden lisäksi hallintopuolen arkeen kuuluu suhdetoiminta sekä sisäisiin että ulkoisiin sidosryhmiin.

Koulutuspoliittiset ja opintoasiat

Teknillisen korkeakoulun kehittäminen kansallisesti ja kansainvälisesti arvostetuksi yliopistoksi on tärkeä tehtävä myös TKY:lle. Koulutuspoliittinen sektori miettii jokapäiväisessä toiminnassaan, miten tämä tavoite parhaiten saavutetaan opiskelijan etu huomioiden. Toimintaa ohjaa edustajiston hyväksymä koulutuspoliittinen linjapaperi.

Koulutuksen laatuun ja opiskelijan oikeusturvaan liittyvät kysymykset kuuluvat sektorin toimenkuvaan, ja korkeakoulun hallintoon pidetään aktiivisesti yhteyttä. Myös valtakunnallista koulutuspolitiikkaa seurataan ahkerasti, ja vaikutustyötä tehdään vaikkapa kannanottojen ja mielipidekirjoitusten avulla. Hallinnon opiskelijaedustajien eli halopedien toiminnan seuraaminen ja ohjaaminen sekä yhteistyö kiltojen opintovastaavien ovat osa sektorin toimintaa.

Yhteistyötä tehdään mm. Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL), pääkaupunkiseudun ylioppilaskuntien (PYL) ja toisten teekkariylioppilaskuntien kanssa.

Keitä sektorilla toimii?

Sektorilla toimii kaksi hallitusvastaava ja kaksi asiantuntijasihteeriä. Tehtävät on jaettu siten, että toinen hallitusvastaavista vastaa toisen koposihteerin kanssa muun muassa opetuksen laatuun, opetuksen kehittämiseen, opetusjärjestelyihin ja opiskelijan oikeusturvaan liittyvistä asioista. Toisen hallitusvastaavan ja sihteerin tehtäviä ovat korkeakoulun hallintoon, rahoitukseen ja tutkinnon rakenteeseen liittyvät asiat. Tehtäväjako on luonnollisesti suuntaa-antava ja tehtävät jaetaan joustavasti niiden kuormittavuuden perusteella.

Hallitusvastaavien ja sihteerin lisäksi sektorilla toimivat kopojaosto, kiltojen opintovastaavat kokoava opintoneuvosto ja hallinnon opiskelijaedustajista koostuva haloped-työryhmä.

[email protected] 

Kansainväliset asiat 

TKY:n kansainvälisten asioiden sektori, tuttavallisemmin kv-sektori, on ylioppilaskuntamme ikkuna maailmalle. Kv-sektoria pyörittävät TKY:n hallituksen kv-vastaava ja kv-sihteeri. Kv-sektorin pääasiallisena tehtävänä on yhteistyö ja yhteyksien ylläpito akateemisten kansainvälisten järjestöjen ja ulkomaisten opiskelijajärjestöjen kanssa. Kv-sektorin tärkeänä tehtävänä on myös Euroopan koulutuspoliittisten tuulien haisteleminen opiskelijoidemme etuja ajatellen. Tavoitteemme on tuoda kansainvälisyyttä jokaisen teekkarin ulottuville. Aika ajoin olemme mukana järjestämässä kansainvälisyyttä sivuavia tai edistäviä opiskelijatapahtumia ja kursseja niin oman korkeakoulumme sisällä kuin muuallakin - jopa Suomen rajojen ulkopuolella.

Vaikka päävastuu TKK:lta vaihtoon lähtevistä opiskelijoista ja korkeakouluumme tulevista ulkomaalaisista vaihto-opiskelijoista ja heidän tuutoroinnistaan on korkeakoululla, on TKY:n kv-sektori aktiivisesti mukana kehittämässä myös tätä toimintaa.

TKY tukee ja rohkaisee jäsentensä pyrkimyksiä kansainvälistymiseen. Näiltä ylioppilaskunnan www-sivuilta löytyy toivottavasti apua ja vastauksia avoimiin kysymyksiin.

[email protected]

Viestintä- ja tietotekniikka

Viestintä- ja tietotekniikkasektori on kaksijakoinen sektori. Viestintäpuoli huolehtii ylioppilaskunnan sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Tehtäviä ovat ylioppilaskunnan toiminnasta kertominen, markkinointi niin yhteisön sisä- kuin ulkopuolellekin sekä muiden toimijoiden auttaminen ja ohjeistaminen viestintäasioissa.

Viestintä huolehtii esimerkiksi:

  • ylioppilaskunnan julkisuuskuvasta
  • tiedotteista
  • julkaisuista (Teekkarikalenteri, vuosikertomus, teekkariopas ym.)
  • julisteista.

Tietotekniikan toimijoilla on kolme erillistä tehtävää. Ensimmäisenä on huolehtia, kehittää ja valvoa ylioppilaskunnan tietoteknisiä hankintoja. Tähän kuuluvat niin ohjelmistot kuin laitteistotkin. Toinen tehtävä on vetää ja valvoa ylioppilaskunnan omia tietotekniikkaprojekteja. Kolmantena, muttei vähiten tärkeänä on opiskelijoiden edun valvominen TKK:n tietotekniikkahankkeissa.

Sektorilla työskentelee yksi hallitusvastaava, kaksi sihteeriä (tiedottaja ja tietotekniikkasihteeri) ja kaksi siviilipalvelusmiestä (graafikko ja atk-tuki).

[email protected], [email protected]

Sosiaaliasiat

TKY valvoo jäsenistönsä etua sekä tarjoaa neuvontapalveluita opintososiaalisissa asioissa. Näitä ovat muun muassa opiskelijoiden toimeentulo, asuminen, terveys ja hyvinvointi sekä joukkoliikenneasiat.

Edunvalvontaa tehdään seuraamalla ajankohtaista keskustelua, edustamalla teekkareita eri tahojen toimielimissä, tiedottamalla jäsenistölle ajankohtaisista uudistuksista sekä pitämällä yhteyttä poliittisiin päätöksentekijöihin sekä virkamiehiin.

[email protected]

Teekkariasiat ja palvelut

Teekkarisektori vastaa suuresta osasta ylioppilaskunnan käytönnön toiminnasta. Samalla se edustaa jatkuvuutta ylioppilaskunnassa ja ylläpitää teekkariutta ja teekkariperinteitä.

Teekkarisektorilla aktiivisena toimijana on teekkarijaosto, jonka vetäjänä toimii hallituksen teekkarivastaava ja sihteerinä teekkari- ja kulttuurisihteeri.
Teekkarijaoston alaisuudessa toimii lisäksi useita eri toimikuntia, jotka ovat vastuussa oman vastuualueensa tapahtumista.

Teekkarisektori työskentelee TKY:n sihteeristön TJ-huoneessa, puhelinnumero 09-4682184. Sähköpostilla sektorin vastuulliset henkilöt tavoittaa osoitteesta [email protected]

Teekkarikylä ja järjestöasiat

Järjestösektori tarjoaa nimensä mukaisesti TKY:n jäsenille järjestötilat ja kirjavan yhdistyskentän. Järjestötiloihin luetaan kerhotilat, saunatilat, Polyteekkarimuseo sekä muutkin järjestötilat. Näitä vuokrataan jäsenille suoraan tai yhdistyksen/kerhon kautta. Järjestösektori tukee yhdistyskentän toimintaa sekä taloudellisesti että "henkisesti". Järjestösektori hoitaa TKY:n kurssitoimintaa.

Teekkarikylä on ainutlaatuinen opiskelijoiden asuinalue aivan Otaniemen kampusalueen sydämessä. Kyläsektorin tehtävänä on huolehtia alueen asumisviihtyvyydestä, asumiseen liittyvistä asioista ja alueen kehittämisestä. Teekkarikylän asukkaita kuullaan ja kuunnellaan kyläjaostossa, joka on aktiivisten asukkaiden kohtauspaikka ja yhteistyöfoorumi.

TKY:n Teekkarikylä- ja järjestösektori muodostuu hallitusvastaavasta, kyläsihteeristä, järjestösihteeristä ja kiinteistöapulaisesta.

[email protected], [email protected]