Ota-Ossi
Ossi Törrönen, "Ota-Ossi", johti Otaniemen Teekkarikylää sen ensimmäiset 17 vuotta, vuosina 19521969. Karismaattinen Törrönen tuli myöhemmin tunnetuksi kirjastaan "Ossin lässyt ", joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1982. Kirjan tarinat kertovat Teekkarikylän alkuaikojen vaiherikkaista tapahtumista ja jäynistä.
Ylioppilaskunta nimesi Otakaari 18:n asuintalon wappuna 2005 Ossin mukaan Ossin linnaksi.
Ote Ossin lässyistä: Teekkarikylän vihkiäiset
Menihän se ensimmäinen Teekkarikylän vappukin ja alettiin raivolla valmistautua kylän vihkiäisjuhlaan, joksi oli TKY:n hallitus määrännyt päivän 13.5.1952. Tämä siksi, että rakentamisen alkupaukku oli tapahtunut 13.5.1950 ja kylän valmistumiselle oli aikoinaan kaavailtu 2 vuoden aika. Vihkiäisjuhla pidettiin ulkona TKY 3:n linnanpihalla tasavallan presidentti J. K. Paasikiven puolisoineen ollessa kunniavieraina. Lisäksi oli paikalla satamäärin muita "arvohenkilöitä" ja luonnollisesti silloinen "tupsukansa" in corpore. Sää oli keväisen kaunis ja muutenkin oli ilmassa suuren juhlan tuntua. Rantakaislikkoon oli ladattu valmiiksi tilaisuuden arvon mukainen vihkiäispaukku.
No niin. Puheita pidettiin, polyteknikkojen kuoro ja orkesteri esiintyivät ja tulipa nurkan takaa luonnollisesti myöskin RWBK (=Retuändas spritvillig brandkår) esittämään ranskalaista. Sitten tuli tilaisuuden kohokohta ikiteekkari, prof. B. Wuolle painoi nappia, kuului valtava pamaus kaislikosta kansa hurrasi ja laputti käsiään. Mutta hetken kuluttua laputettiin juoksujalkaa pamauspaikalle sillä mälli oli niin ankara, että koko kaislikko syttyi tuleen. Ja painukoon nyt historiaan totuus, että silloisen RWBK:n jäsenet olivat ensimmäisinä paikalla ja torvillaan ja kypäreillään huitoen saivat kaislikkopalon sammumaan.
Tasavallan presidenttiparin takana seisseet airutteekkarit muuten kertoivat myöhemmin olleensa tuiki huolestuneita siitti, että rva Alli Paasikiven nojatuolin takajalat pikkuhiljaa vajosivat syvemmälle ja syvemmälle hiekkaan. Kun sitten tuo juhlapaukku räjähti, hätkähti Allikin siinä määrin, että tuolin jalat taas painuivat tuuman verran maahan, ja airut oli valmiina sieppaamaan maan äidin syliinsä, jos tuoli olisi kokonaan kellahtanut selälleen. Ei kuitenkaan kellahtanut vaan juhla saatiin onnelliseen päätökseen.