6.12.
Pääkaupunkiseudun ylioppilaiden yhteinen soihtukulkue järjestettiin ensimmäisen kerran 1951, marsalkka C. G.E. Mannerheimin kuolinvuonna. Kulkue noudattaa yhä marsalkan hautajaissaattueen reittiä vastakkaiseen suuntaan alkaen Hietaniemen hautausmaalta ja päättyen Senaatintorille.
Tänä päivänä soihtukulkueen järjestävät yhdessä viisi ylioppilaskuntaa: Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY-HUS), Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TKY-THS), Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta (KY), Sibelius-akatemian ylioppilaskunta (SAY) ja Svenska handelhögskolans studentkår (SHS). Tiivistä yhteistyötä tehdään myös Maanpuolustuskorkeakoulun Kadettitoverikunnan kanssa.
Kulkueen päälippua kantavat Kadettitoverikunnan edustajat. Suomen lippulinna muodostuu Helsingin Kauppakorkeakoulun mies- ja naisylioppilaista. Vuonna 2008 lippulinna muodostui Otaniemen naisteekkareista ja vuonna 2007 Kadettitoverikunnan jäsenistä.