på svenska in english

TKY

Teekkarikylän järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt koskevat kaikkia TKY:n asukkaita ja ovat voimassa toistaiseksi.

Lisätietoja kyläsektorilta, [email protected].

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan asuntojen järjestyssäännöt

1 § Soveltamisala

Sen lisäksi, mitä vuokrasopimus, Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY) muut määräykset ja ohjeet, yleiset lait ja asetukset, kaupungin järjestyssäännöt ja järjestyslaki määräävät, noudatetaan TKY:n Teekkarikylässä omistamissa rakennuksissa sekä niiden läheisyydessä näitä järjestyssääntöjä.
Näissä säännöissä kyläsenaatilla tarkoitetaan TKY:n hallituksen alaista kyläsenaattia ja asuntotoimikunnalla kyläsenaatin alaista asuntotoimikuntaa.

2§ Järjestysmääräysten rikkominen

Järjestyssääntöjen rikkominen saattaa aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden tai vuokrasopimuksen purkamisen. Jos asukas on saanut kaksi kirjallista varoitusta asuntotoimikunnalta, voidaan hänen vuokrasopimuksensa purkaa.

3 § Yleiset järjestystä koskevat määräykset

Teekkarikylässä on käyttäydyttävä siten, että asukkaiden asumisviihtyvyyttä ei kohtuuttomasti huononneta. Tilojen käyttäjien on huolehdittava siitä, että heidän
vieraansa noudattavat näiden järjestyssääntöjen määräyksiä.

4 § Yörauha

Arkisin kello 23–07 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä 00–09 välisenä aikana on laulu, soitto, kovaääninen tv:n, radion, stereoiden yms. käyttö ja kaikenlainen muu melun aiheuttaminen kiellettyä. Mikäli kysymys on satunnaisesta häiriöstä, jonka syntymistä ei voida välttää, on asiasta riittävän ajoissa etukäteen sovittava niiden asukkaiden kanssa, joita häiriö tulisi koskemaan.

5 § Tiloista huolehtiminen

Tilojen käyttäjien tulee huolellisesti hoitaa tiloja, ja tilan käyttäjä on korvausvelvollinen luonnollisen kulumisen ylittävästä vahingosta. Asuntojen
yhteisissä tiloissa tapahtuneesta vahingosta ovat solun asukkaat yhdessä korvausvelvollisia ellei vahinkoon syyllistynyttä saada selville. Vesivuodoista, muista johtovaurioista ja rakenteesta johtuvista sisäpuolisista vioista on viipymättä ilmoitettava rakennusmestarille tai huoltoyhtiölle.

Jos joku rikkoo kalusteita tai ikkunoita tai muuten vahingoittaa TKY:n asuntoloita, on hän velvollinen ilmoittamaan tekemästään vahingosta asuntotoimistoon. Jos joku huomaa edellä mainittua vahinkoa tehtävän, hän ilmoittakoon vahingosta ja sen tekijästä asuntotoimistoon. Ellei vahingon tekijä ilmoita teostaan välittömästi asuntotoimistoon, asuntotoimikunta antakoon hänelle varoituksen.

6 § Ongelmajätteet

Viemäreihin ei saa kaataa tai päästää jätteitä, jotka saattavat aiheuttaa niiden tukkeutumisen tai vaurioitumisen. Ongelmajätteet tulee toimittaa kierrätysohjeiden mukaisesti asianmukaisiin paikkoihin.

7 § Vaarallisten aineiden säilytys

Vaarallisten aineiden säilyttämisessä tulee noudattaa räjähdeasetuksia ja lakeja.

8 § Kotieläimet

Poikamiesasuntoloissa on muiden kuin akvaariossa pidettävien kotieläinten pito kielletty. Rakennusten ulkopuolella kotieläimet on pidettävä kytkettyinä, eivätkä ne saa häiritä asukkaita. Kotieläinten ulkoiluttaminen on kielletty lasten leikkeihin varatuilla paikoilla ja niiden välittömässä läheisyydessä. Kotieläimet eivät saa liata rakennuksia tai piha-alueita. Eläimen ulkoiluttaja on velvollinen siivoamaan aiheutuneen sotkun välittömästi.

9 § Huoneiston remontoiminen

Huoneistoa ei saa remontoida eikä siellä saa tehdä rakenteiden muutostöitä ilmanrakennusmestarin lupaa.

10 § Asuntoloiden siivous

Asukkaat eivät saa haitata asuntoloiden normaalia siivoustoimintaa. Asukkaan aiheuttamasta ylimääräisestä siivoustyöstä on TKY oikeutettu perimään aiheutuneet kustannukset.

11 § Huoltotoimet asunnossa

Mikäli huoneiston huolto- ja kunnossapitotoimet sitä vaativat, on TKY:n asuntoloiden hallinnon valtuuttamilla henkilöillä oikeus päästä asukkaan huoneistoon. Oikeutta käyttävän tahon on mahdollisuuksien mukaan sovittava asiasta etukäteen asukkaan kanssa.

12 § Ovien lukitseminen

Ovet on pidettävä lukittuna ja niistä kuljettaessa on käyttäjän huolehdittava siitä, että ovet pysyvät lukossa.

13 § Tomuttaminen ja tuuletus

Mattojen tomuttaminen ja vuodevaatteiden puisteleminen on sallittu vain tähän tarkoitukseen varatuilla paikoilla. Tomuttaminen on sallittua yörauhan ulkopuolella. Huoneistokohtaisilla parvekkeilla on sallittu ainoastaan liinavaatteiden tuuletus ja pukimien harjaaminen kaiteiden sisäpuolella.
Huoneistoja ei saa tuulettaa porraskäytäviin.

14 § Kellarien säilytystilat

Asukkaille on varattu säilytystilaa, jonka käytöstä määrätään talokohtaisesti erikseen. Asukkaan on merkittävä käyttämänsä säilytystila TKY:n hyväksymällä lapulla, jossa on asukkaan nimi, osoite sekä kuluva vuosi. Lappu on päivitettävä aina tammikuun loppuun mennessä. TKY:llä on oikeus poistaa varastotilojen käytäville jätetyt tavarat sekä tyhjentää merkitsemättömät säilytystilat.

Tulenarkojen nesteiden säilytys kellaritiloissa on kielletty. Kellarikäytävät on paloturvallisuuden vuoksi pidettävä tyhjinä.

15 § Ajoneuvojen pysäköinti

Ajoneuvojen pysäköinti on sallittu vain merkityille
pysäköintipaikoille. Ajoneuvojen pitkäaikainen seisottaminen
Teekkarikylän alueella on kiellettyä. Teekkarikylän asukas voi vuokrata
asuntotoimistosta numeroidun pysäköintipaikan itselleen. Luvaton
pysäköinti numeroidulla pysäköintipaikalla on kielletty.

Pysäköintipaikan vuokrattuaan asukkaalla on lupa merkitä vuokraamansa
paikka haluamallaan tavalla paikan numeroa kuitenkaan peittämättä.
Merkintä on poistettava pysäköintipaikan vuokrasuhteen päätyttyä.

Polkupyörät ja vastaavat liikuntavälineet on sijoitettava niille
varattuihin paikkoihin.

16 § Yhteiset tilat

Rakennusten yhteiset tilat on pidettävä siisteinä. Jätteet on kuljetettava kierrätysohjeita noudattaen niille varattuihin säiliöihin.

Urheiluvälineiden, leikkikalujen, lastenrattaiden ja muiden vastaavien tavaroiden säilyttäminen porraskäytävissä ja muissa yhteisissä tiloissa on kiellettyä, ellei
säilytystä ole erikseen sallittu.

17 § Järjenkäyttö

Omatoiminen järjenkäyttö on erittäin sallittua kaikissa tilanteissa.

18 § Muutokset järjestyssääntöihin

Muutokset näihin sääntöihin tekee kyläsenaatti.

 

Järjestyssäännöt on hyväksytty kyläsenaatin kokouksessa 10/2008 29.5.2008.