på svenska in english

TKY

6/2008

18.09.2008

Päätösluettelo Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan edustajiston kokouksesta 6/2008 koulutuskeskus Dipolissa 18.9.2008

Kokouksessaan edustajisto päätti

-merkitä tiedokseen seuraavaa:

TKY hakee koulutuspoliittista sihteeriä ja kyläsihteeriä

Ota-Amnesty on siirtynyt yhdistysluettelon toiseen rekisteriin sääntömuutoksen johdosta

TKY:n esitys Aalto-yliopiston kampusratkaisuksi

Aalto-ylioppilaskuntien tapaaminen

OT:n ryhmän järjestäytyminen: Atte Harjanne on uusi ryhmän pj, Alikoski jatkaa vpj:nä

-merkitä tiedokseen hallituksen selonteon toiminnastaan.

-myöntää Saku Mantereelle eron jatkuvuustoimikunnasta.

-perustaa työryhmän edistämään vuoden 2009 hallitukseen ja edustajiston puheenjohtajistoon hakeutumista. TKYE päätti nimittää työryhmän puheenjohtajaksi Kaisa Pohjosen ja jäseniksi Karoliina Pekkarisen ja Matti Änkön. Työryhmä voi tarvittaessa täydentää itseään.

-käydyn keskustelun pohjalta lakkauttaa taloustyöryhmän ja muuttaa valiokuntien ja toimikuntien kokoonpanot kuulumaan seuraavasti:

Yleisvaliokunta
Ojanen Maija Mäkelä Lauri
Hyppölä Mikko Harjanne Atte
Kivelä Janne Vilpas Sonja
Peltola Janne Mylläri Akseli
Halminen Katri [ei varajäsentä]
Roselius Erica Vesanen Riina
Väkevä Minna Kekki Elina

Strategiatoimikunta
Terhi Marttila
Robert Silén
Satu Alikoski
Salli-Maija Lahtinen
Varpu Vuoristo

Sääntövaliokunta
Janne Andtsjö
Kim Blomqvist
Pasi Hölttä
Eero Rantala
Satu Raudasoja
Henna Vepsäläinen
Matti Änkö
Oskari Aro
Mikko Lehto

-nimittää seuraavat henkilöt:

Kemian ja materiaalitieteiden koulutusneuvosto Varsinainen jäsen: Sampsa Veijalainen
Varajäsenet: Erika Rautavaara ja Victor Heinänen

Informaatio- ja luonnontieteiden tiedekuntaneuvosto
Varajäsen: Tuuli Mäkinen

-merkitä tiedokseen käydyn keskustelun ylioppilaskuntien yhdistymisprojektin tilanteesta.

-merkitä tiedokseen käydyn keskustelun Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ensimmäisistä edustajistovaaleista ja niiden vaalijärjestyksestä.

-merkitä tiedokseen käydyn keskustelun Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenmaksusta keväälle 2010.



TKY:n sihteeristön toimijoiden kokemuksia voit lukea ja kommentoida sivulla http://blogit.tky.fi/

Edustajiston päätösluettelot ja (tarkastamisen jälkeen) pöytäkirjat löydät sivulta http://www.tky.fi/fi/tky/organisaatio/edustajisto/. Voit tilata ne myös RSS- ja ATOM- syötteinä

Takaisin