på svenska in english

TKY

7/2008

02.10.2008

Päätösluettelo Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan edustajiston kokouksesta 7/2008 koulutuskeskus Dipolissa 2.10.2008

Kokouksessaan edustajisto päätti

-merkitä tiedokseen seuraavaa:

    OUBS:n päätoimittaja Maria Viitanen esittäytyi

    Kaisa Pohjonen kertoi tyrkkyryhmän suunnittelemasta tiedottamisesta

    Juuso Laatikainen kertoi, että Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta on päättänyt ehdottaa Otaniemen metroaseman kaavan ulottamista ostoskeskuksen ja Dipolin alueelle.

-merkitä tiedokseen Atheos – Ateistiteekkarit –nimisen yhdistyksen säännöt ja merkitä sen TKY:n yhdistysluettelon ensimmäiseen rekisteriin.

-merkitä tiedokseen Polygame ry:n säännöt ja merkitä sen TKY:n yhdistysluettelon ensimmäiseen rekisteriin.

-että TKY eroaa Opiskelijoiden liikuntaliitto ry:stä ja velvoitti hallituksen jättämään eroilmoituksen välittömästi liiton hallitukselle.

-kultaisten kunniamerkkien myöntämisestä liitteen 10 mukaisesti. Liite on salainen ylioppilaskunnan vuosijuhlassa tapahtuvaan päätöksen julkistamiseen asti.

-valita taloustoimikuntaan DI, FM Kari Vatasen (erovuorossa 2010), taloustoimikunnan muut jäsenet ovat edustajiston kokouksessaan 4/2008 tekemän päätöksen mukaisesti

Tuomo Lähdesmäki, puheenjohtaja    (erovuorossa 2009)
Matti Carpén        (erovuorossa 2009)
Kari Inkinen        (erovuorossa 2009)
Kari Karvonen        (erovuorossa 2010)
Mikko Majuri        (erovuorossa 2009)
Christian Peltonen    (erovuorossa 2010)
Antti Savolainen        (erovuorossa 2009)

-velvoittaa hallituksen valmistelemaan vuoden 2009 talousarvion niin, että ylioppilaskunnan jäsenmaksun YTHS:n osuutta sisältämätöntä osaa syyslukukaudelle 2009 ei tarvitsisi nostaa.

-hyväksyä liitteen 13 mukaisen erillistalousarvion 9/2008–12/2009 ylioppilaskuntien yhdistymishankkeeseen.

-merkitä tiedokseen käydyn keskustelun ylioppilaskuntien yhdistymisprojektin tilanteesta.

-merkitä tiedokseen käydyn keskustelun Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n toimintasuunnitelmaluonnoksesta vuodelle 2009.


TKY:n sihteeristön toimijoiden kokemuksia voit lukea ja kommentoida sivulla http://blogit.tky.fi/

Edustajiston päätösluettelot ja (tarkastamisen jälkeen) pöytäkirjat löydät sivulta http://www.tky.fi/fi/tky/organisaatio/edustajisto/. Voit tilata ne myös RSS- ja ATOM- syötteinä

Takaisin