3/2009
26.02.2009
Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan edustajisto
päätösluettelo kokouksesta 3/2009 26.2.2009
Kokouksessaan edustajisto päätti
-merkitä tiedokseen seuraavaa:
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kevään 2009 edustajistovaalin ehdokasasettelu on päättynyt ja ehdokaslistat julkistetaan 12.3.2009.
Torstaina 12.3. on keskustelutilaisuus Aaltovaikuttamisesta
Sarvaranta muistutti, että kaikki voivat lähettää Aalto-yliopiston sivuilla ideoita opetuksen kehittämiseen.
Heimonen ilmoitti teekkari h.c. Ossi Törrösen menehtyneen.
Matti Änkö, jolle myönnettiin puheoikeus, muistutti 24.3. järjestettävästä verenluovutuksesta.
-merkitä tiedoksi hallituksen selonteon toiminnastaan.
-täydentää sääntövaliokuntaa Janne Andtsjöllä.
-poistaa Ympäristö, teknologia ja yhteiskunta -kerhon TKY:n yhdistysluettelosta.
-merkitä tiedokseen Otaniemen Stalkkaajien säännöt ja merkitä yhdistyksen TKY:n yhdistysluettelon ensimmäiseen rekisteriin.
-merkitä ylioppilaskunnan toimintasuunnitelman toteuttamissuunnitelman tiedokseen.
-ylioppilaskunnan kevätlukukauden 2010 jäsenmaksuksi
Perustutkinto-opiskelijat 45,00 euroa (YTHS:lle tilitettävä osuus 20 €)
Jatko-opiskelijajäsenet 36,00 euroa (YTHS:lle tilitettävä osuus 20 €).
Jäsenmaksu peritään Teknilliseen korkeakouluun läsnäolevaksi kirjautuneilta jäseniltä.
Mikäli jatko-opiskelijat jätetään pois YTHS:n palveluidensa piiristä, valtuuttaa edustajisto pääsihteerin tarkistamaan jatko-opiskelijoiden jäsenmaksua alaspäin YTHS:n osuutta vastaavalla summalla, mikäli lukuvuosi-ilmoittautumisesta johtuen edustajisto ei ehdi kokoontua tekemään vastaavaa päätöstä, eikä jäsenistö ole vielä maksanut kyseistä jäsenmaksua KY:ssa, TKY:ssa eikä TOKYOssa.
Tämä päätös astuu voimaan vain, mikäli KY ja TOKYO tekevät samansisältöisen päätöksen.
-merkitä käydyn keskustelun (ylioppilaskuntien yhdistymisprojektin tilanne) tiedoksi.