på svenska in english

TKY

Hallituksen päätösluettelo 3/2009

Julkaistu 2009-01-29 00:00:00 EET.

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hallitus päätösluettelo kokouksesta 3/2009 29.1.2009

Kokouksessaan hallitus päätti

-kumota kokouksessaan 35/2008 tekemänsä päätöksen koskien TKY:n antamia lahjoja, mutta tilata silti liitteen 6.2 kohdan 4 puukkoja 30 kappaletta kaiverruksella: ”TKY–THS 1872–2009” ja TKY:n merkki.

-nimittää teekkari ja järjestösihteeri Nina Viljan Teekkarijaostoon vuodeksi 2009.

-esittää DIAS-killan kirjuriksi teekkari Laura Laukkasta.

-lähettää Keskisuomalaisen Osakunnan 78. vuosijuhlaan 7.3.2009 Markus Heimosen ja Henri Lönnin.

-lähettää Oulun yliopiston ylioppilaskunnan 49. vuosijuhlaan 27.2.2009 Mikko Ikolan ja Mikko Sjöbegin.

-omalta osaltaan valita Skandaali Leo Burnett Oy:n tulevaksi webtoimittajaksi liitteenä 13.1 olevan tarjouksen mukaisesti. Sivuston yksityiskohdat hiotaan viestintävastaavien toimesta kuntoon toimittajan kanssa.


Hallituksen päätösluettelot ja (tarkastamisen jälkeen) pöytäkirjat löydät sivulta http://www.tky.fi/fi/tky/organisaatio/hallitus/. Voit tilata ne myös RSS- ja ATOM- syötteinä

TKY:n sihteeristön toimijoiden kokemuksia voit lukea ja kommentoida sivulla http://blogit.tky.fi/

Takaisin