på svenska in english

TKY

Hallituksen päätösluettelo 10/2008

Julkaistu 2008-04-07 15:42:03 EEST.

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hallitus päätösluettelo kokouksesta 10/2008 3.4.2008

Kokouksessaan hallitus päätti

-merkitä tiedokseen seuraavaa:
Hallituksen puheenjohtaja on myöntänyt lakinkäyttöluvan lakinkäyttöön oikeutetuille ISOkoulutuksiin osallistuville ISOvastaaville ja fuksikippareille 31.3. - 4.4. klo  8.30 - 15.30 väliselle ajalle.

Pääkaupunkiseudun ylioppilaskuntien yhteinen kannanotto vaihto-opiskelijoiden joukkoliikennealenuksista

Jatkuvuustoimikunnan lausunto TTEY:n oikeuskulujen takaamisesta

-esittää edustajistolle seuraavan vastauksen toivomusponteen:

Ylioppilaskuntien yhdistymisprojekti perustuu työryhmiin, joista kukin käsittelee rajattua sisällöllistä kokonaisuutta uuden ylioppilaskunnan muodostamisessa. Työryhmät raportoivat edistymisestään lyhyillä viikoittaisilla raporteilla, joissa pääpaino on työn edistymisellä. Lisäksi ryhmät antavat kuukausittain väliraportin, jossa on kuvattu tarkemmin työn edistyminen ja sisältö.

Työryhmien väliraportit tullaan toimittamaan edustajistolle tiedoksi kutakin väliraportointia seuraavaan edustajiston kokoukseen. Läpinäkyvyyden parantamiseksi hallitus esittelee projektin tilannekatsauksen edustajiston kokouksissa. Viikolla 16 hallitus jalkautuu kiltoihin ja osastoille viemään tietoa ylioppilaskuntien ja korkeakoulujen yhdistymisprojekteista. Projektin edistymisestä tullaan viestimään myös Polyteekkarissa ja ylioppilaskunnan nettisivuilla. Hallitus kiinnittää huomiota avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen kaikissa projektin vaiheissa.

-esittää, että edustajisto päättäisi:

1) myydä omistamansa osuuden Luolamiehentien ja Otarannan kulmassa olevasta maa-alueesta liitekartan mukaisesti Espoon kaupungille vähintään samaan neliöhintaan ja vähintään yhtä edullisin ehdoin kuin kaupunki ostaa maata muilta alueen maanomistajilta mainittua tarkoitusta varten,

2) myydä omistamansa osuuden Luolamiehentien ja Otarannan kulmassa olevasta maa-alueesta sekä osuuden Otarannassa rannassa sijaitsevasta vesijättömaasta liitekartan mukaisesti rantahotellin tonttia hallinnoivalle kiinteistöyhtiölle sellaiseen hintaan ja sellaisin ehdoin, jotka ovat vähintään sellaiset kuin kohdan 1) maa-alueen myynnissä,

3) valtuuttaa hallituksen tekemään lopullisen kaupan sekä allekirjoittamaan kauppakirjan kohdan 1) osalta suoraan ja kohdan 2) osalta kuultuaan taloustoimikunnan kannan tarjottuun hintaan ja ehtoihin.

4) hyväksyä autopaikkoja (33) koskevan rasitesopimuksen siirron myynnin kohteena olevalta maa-alueelta TKY:n omistamalle tontille Otahallin toisella puolella (liitekartta) ja valtuuttaa hallituksen sopimaan asiasta ja allekirjoittamaan sopimuksen..

-muuttaa pysyväispäätös 16 seuraavasti:

1) Lisätä kohtaan 1.2 Killat ja Teknologföreningen

Muu toimihenkilö 5 /10/15

2) Muuttaa kohtaa 7. Muu toiminta seuraavanlaiseksi

Hakija pisteyttää itse muun toimintansa. Hakija tekee muun toiminnan pisteistään selvityksen, jonka perusteella stipendilautakunta päättää muun toiminnan pisteiden myöntämisestä. Hakijan tulee pisteyttää muu toimintansa vertaamalla sitä johonkin listassa jo pisteytettyyn toimintaan. Stipendilautakunnalla on oikeus muuttaa pistemäärää, jos selvityksen perustelut eivät vastaa esitettyä pistemäärää.

-esittää uuteen tutkintosääntöön siirtymisen konkretisointia miettivään työryhmään tekn. yo Nina Lagusta ja opintoaikojen rajaukseen liittyviä toimenpiteitä pohtivaan työryhmään tekn. yo. Anni Sarvarantaa.

-esittää TKK:n opintotukilautakunnan opiskelijajäseniksi kaudelle 1.5.2008 – 31.7.2009 seuraavia henkilöitä: tekn. yo. Saini Kumara (varajäsen tekn. yo. Heikki Harju); tekn. stud. Erica Roselius (varajäsen tekn. yo. Satu Alikoski); maisemarkkit. yo. Annina Vainio (varajäsen arkkit. yo. Sonja Sahlsten).

-nimetä Jäynäkilpailun tuomaristoon Petri Heikkisen, Sebstian Knightin ja Maija Roiton.

-myöntää Comedy Club Laugh Riotille oikeuden varata Servin Mökki 25.9. ennen tilakähmyjen järjestämistä.

-ehdottaa edustajistolle, että se hyväksyisi Otaniemen Rytmipelaajat TKY:n yhdistysluettelon ensimmäiseen rekisteriin.

-ehdottaa edustajistolle, että se hyväksyisi Otaniemen Karaokelaulajat TKY:n yhdistysluettelon ensimmäiseen rekisteriin.

Hallituksen päätösluettelot ja (tarkastamisen jälkeen) pöytäkirjat löydät sivulta http://www.tky.fi/fi/tky/organisaatio/hallitus/. Voit tilata ne myös RSS- ja ATOM- syötteinä

TKY:n sihteeristön toimijoiden kokemuksia voit lukea ja kommentoida sivulla http://blogit.tky.fi/

Takaisin