på svenska in english

TKY

Hallituksen päätösluettelo 16/2007

Julkaistu 2007-06-04 00:00:00 EEST.

Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta Hallitus Päätösluettelo kokouksesta 16/2007 Kokousaika 4.6.2007

Kokouksessaan hallitus päätti

-merkitä tiedokseen seuraavaa:

SYLH päätösluettelot 21-24/2007
Vastaus SYL:n kyselyyn perheellisistä opiskelijoista
Pääsihteerin työajanseuranta 31.5.2007 saakka
Nuoremman pääsihteerin työajanseuranta 31.5.2007 saakka
Kutsu OSS-järjestötilojen avajaisiin 14.6.
TKY:n lausunto TKK:n yksikköjaon uudistamisesta
Pääsihteeri söi järjestyssäännöt
-valtuuttaa Erkki Kosken toimimaan TKY:n edustajana Otahalli Oy:n yhtiökokouksessa 5.6. ja esittää Otahalli Oy:n hallitukseen Matti Kauppilan.
-myöntää 700 euroa avustusta SELL2007 joukkueen kuluihin.
-palkata emeritus intendentti Ari Väisäsen arkistoapulaiseksi skannaamaan arkiston valokuvia ajalle 1.6.2007 – 30.9.2007.

Lisäksi esille tuli:
Pääsihteeri Ruusunen kiitti kuluneista vuosista ja toivoi, että tämä on hänen viimeinen TKY:n hallituksen kokouksensa.
Hallitus totesi, että on kesä.

Takaisin