på svenska in english

TKY

Hallituksen päätösluettelo 2/2008

Julkaistu 2008-01-30 15:26:48 EET.

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hallitus päätösluettelo kokouksesta 2/2008 10.1.2008

Kokouksessaan hallitus päätti


-merkitä tiedokseen seuraavaa:
Hallituksen puheenjohtaja on myöntänyt lakinkäyttöluvan lakinkäyttöön oikeutetuille Polyteknikkojen Kuoron hallituksenvaihtoseremonioihin ajalle la 5.1.2008 klo 14.45 – su 6.1.2008 klo 01.00.


Hallituksen puheenjohtaja on myöntänyt lakinkäyttö luvan kahdelle lakinkäyttöön oikeutetulle henkilölle 8.1.2008 Taideteollisen korkeakoulun Lumen-salissa pidettävään Innovaatioyliopiston kehittämispäivänä pidettävään Teekkarispeksin pienoisnäytelmään ajalle klo 15.30-16.30.

Hallituksen puheenjohtajan on myöntänyt lakinkäyttöluvan fuksimajurille ja kiltojen fuksivastaaville 10.1.2008 klo 15-24 pidettävään Tammifuksien vastaanottotilaisuuteen ja Otaniemeen tutustumiseen.

-nimetä hallituksen jäsen, Katariin Nymanin vastuuhenkilöksi strategia-alueelle.

-nimittää Koulutuspoliittisenjaoston jäseniksi seuraavat henkilöt:

Anni Sarvaranta (pj)
Tiia Saloranta (sihteeri)
Markus Heimonen
Nina Lagus
Satu Alikoski
Tuomo Eloranta
Erik Fallenius
Janne Käki
Juha Martikainen
Fredrik Sannholm

-nimetä seuraavat henkilöt kyläsenaattiin ja sen alaisiin toimikuntiin:
Petri Valkama    Kyläsenaatti
Annina Stadius    Kyläsenaatti

Asuntotoimikunta
Lauri Reiman    Puheenjohtaja
Petri Heikkinen    Jäsen
Annina Stadius    Jäsen

Asuntotoimikunnan sihteerin tehtäviä hoitaa asuntotoimiston työntekijä

Tilakehitystoimikunta
Petri Heikkinen    Puheenjohtaja
Järjestösihteeri    jäsen, sihteeri
Petri Valkama    jäsen

-esittää TKY hallituksen varapuheenjohtajan, viestinä- ja tietotekniikkavastaava Juuso Laatikaisen TKK:n ja HSE:n yhteisen tietohallinnon johtoryhmään opiskelijaedustajaksi.

-esittää TKY hallituksen varapuheenjohtajan, viestintä ja tietotekniikkavastaava Juuso Laatikaisen TKK:n ja HSE:n yhteisen IT-palvelukeskuksen johtokunnan opiskelijaedustajaksi

Hallituksen päätösluettelot ja (tarkastamisen jälkeen) pöytäkirjat löydät sivulta http://www.tky.fi/fi/tky/organisaatio/hallitus/. Voit tilata ne myös RSS- ja ATOM- syötteinä

TKY:n sihteeristön toimijoiden kokemuksia voit lukea ja kommentoida sivulla http://blogit.tky.fi/

Takaisin