på svenska in english

TKY

Hallituksen päätösluettelo 33/2009

Julkaistu 2009-10-08 00:00:00 EEST.

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hallitus päätösluettelo kokouksesta 33/2009 8.10.2009

Kokouksessaan hallitus päätti

-lähettää Kemistklubbenin 86. vuosijuhlaan tervehdyksen.

-kumota edellisessä kokouksessaan tekemänsä päätöksen koskien AYY:n edustajiston puheenjohtajiston palkkioita ja maksaa ylioppilaskuntien yhdistymisprojektin kuluista palkkiota luottamustoimesta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja Joonas Turuselle 650 euroa, ensimmäinen varapuheenjohtaja Otto Hilskalle 325 euroa ja toinen varapuheenjohtaja Janne Peltolalle 325 euroa. Palkkio maksetaan kertaluontoisena suorituksena. Ylioppilaskuntien yhdistymisprojektin pääsihteerin ja puheenjohtajien tapaamisissa sovitun käytännön mukaisesti yhdistymiseen liittyvät yhteiset kulut maksetaan TKY:n talouden kautta omana TKY:n taseeseen kirjautuvana erillisprojektina.

-lähettää Tuotantotalouden kilta Prodekon 43. vuosijuhlaan Alikosken, Lönnin, Sjöbergin ja Valtosen.

-esittää edustajistolle, että se lisäisi TTEY:n TKY:n yhdistysluettelon toiseen rekisteriin.

-esittää edustajistolle, että se lisäisi Atletico RAMSin TKY:n yhdistysluettelon ensimmäiseen rekisteriin.

-esittää edustajistolle, että se lisäisi Muslim Association of Otaniemi -yhdistyksen TKY:n yhdistysluettelon ensimmäiseen rekisteriin.

-esittää edustajistolle, että se lisäisi SauhuKlubin TKY:n yhdistysluettelon ensimmäiseen rekisteriin.


Hallituksen päätösluettelot ja (tarkastamisen jälkeen) pöytäkirjat löydät sivulta http://www.tky.fi/fi/tky/organisaatio/hallitus/. Voit tilata ne myös RSS- ja ATOM- syötteinä

TKY:n sihteeristön toimijoiden kokemuksia voit lukea ja kommentoida sivulla http://blogit.tky.fi/

Takaisin