på svenska in english

TKY

Rekisteröityminen

Mikä on rekisteröity yhdistys (ry)?

Yhdistys voi toimia vapaamuotoisesti tai rekisteröityneenä. Rekisteröitynyt yhdistys on merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämään yhdistysrekisteriin. Rekisteröidyn yhdistyksen nimen perässä käytetään lyhennettä ry.

Käytännössä vapaamuotoisesti toimiva yhdistys on kuin mikä tahansa kaveriporukka, kun taas rekisteröity yhdistys katsotaan Suomen laissa oikeushenkilöksi, mikä tarkoittaa yhdistyksen toiminnan kannalta seuraavaa:

  • Rekisteröidyn yhdistyksen hallitus on vastuussa yhdistyksen toiminnasta. Jos yhdistystä ei ole rekisteröity, sen jäsenet ovat henkilökohtaisessa vastuussa toiminnasta.
  • Rekisteröity yhdistys voi olla osapuolena sopimuksissa, esimerkiksi avata pankkitilin, tehdä vuokrasopimuksen, liittyä vaikka kattojärjestön jäseneksi ja niin edelleen. Rekisteröimättömässä yhdistyksessä sitoumuksia tehneet jäsenet vastaavat niistä henkilökohtaisesti.
  • Yhdistyslain mukaan vain rekisteröity yhdistys voi hankkia omaisuutta, hakea avustusta tai saada luvan rahankeräykseen. Rekisteröimättömässä yhdistyksessä avustuksen anojia tai omaisuuden omistajia ja niistä vastuullisia ovat yhdistyksen jäsenet yksityishenkilöinä.
  • Esimerkiksi jos rekisteröityneen yhdistyksen toiminnasta aiheutuu vahinkoa, yhdistys joutuu korvaamaan sen, kun taas rekisteröimättömässä yhdistyksessä korvaajia ovat yksittäiset vahingon aiheuttaneet henkilöt.

Monella tapaa siis rekisteröidyn yhdistyksen toiminta on turvatumpaa kuin rekisteröimättömän. Toisaalta rekisteröityneellä yhdistyksellä on enemmän velvoitteita; esimerkiksi nimenkirjoittajien tai sääntöjen muutoksista tulee aina ilmoittaa PRH:lle ja muutosten tekeminen maksaa.

Kuinka rekisteröin yhdistyksen?

Rekisteröinti tarkoittaa yhdistyksen merkitsemistä PRH:n yhdistysrekisteriin. Yhdistysrekisteri on julkinen ja se sisältää perustiedot kaikista Suomessa rekisteröidyistä yhdistyksistä. Kuka tahansa saa rekisteristä tietoonsa esimerkiksi sen, onko jokin yhdistys rekisteröity, kuka on yhdistyksen puheenjohtaja tai ketkä ovat sen nimenkirjoittajia.

Rekisteröiminen tehdään lomakkeella, jota kutsutaan perusilmoitukseksi. Lomakkeita ja ohjeita saa yhdistysrekisteristä, kotipaikkakunnan maistraatista sekä sähköisenä osoitteesta Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta. Perusilmoituksen täyttäminen maksaa 60 euroa. (Valitse kohta "ennakkotarkastamaton" - ennakkotarkastetut säännöt koskevat vain tilannetta, jossa kattojärjestön alaosasto rekisteröityy käytännössä samoilla säännöillä kuin kattojärjestö. TKY ei ole tällainen kattojärjestö, eivätkä TKY:n mallisäännöt ole ennakkotarkastetut.)

Rekisteröitymiseen tarvitaan perustamiskirja ja säännöt, lisäksi lomakkeessa kysytään mm. sääntömääräiset nimenkirjoittajat (niiden yhteystiedot, joilla on yhdistyksen sääntöjen mukaan nimenkirjoitusoikeus) joten kysy etukäteen heidän yhteystietonsa.

Lomakkeen lähettämisen jälkeen PRH tarkistaa yhdistyksen säännöt varmistaakseen, että perustettavan yhdistyksen tarkoitus ja toiminta on lain ja hyvien tapojen mukaista. Jos säännöissä on korjattavaa, lähetetään korjauspyyntö perusilmoitukseen täytetylle yhteyshenkilölle. Tällöin säännöt tulee korjata niiltä osin, kuin niistä on huomautettu, ja lähettää uudelleen PRH:lle korjauspyynnön mukana tulevien ohjeiden mukaan.

Kun säännöt menevät PRH:ssa läpi, siitä ilmoitetaan yhdistykselle. PRH:n hyväksyvän päätöksen jälkeen yhdistys voi käyttää nimessään lyhennettä ry ja rekisteröidyn yhdistyksen oikeudet alkavat välittömästi.

Mitä rekisteröitymisen jälkeen?

Rekiströityneen yhdistyksen tulee ilmoittaa nimenkirjoittajiinsa ja sääntöihinsä liittyvistä muutoksista Patentti- ja rekisterihallitukselle. Muutosilmoituksen tekeminen on maksullista. Muutosilmoituksen voi tehdä esimerkiksi sähköisesti valitsemalla kohdan "Nimenkirjoittajien muutos 10€", "Sääntömuutos 60€" tai "Sääntö- ja nimenkirjoittajien muutos 60€" riippuen siitä, mitä muutoksia ilmoitetaan.

Nimenkirjoittajat muuttuvat käytännössä aina kun yhdistyksen hallituksen jäsenet vaihtuvat, sillä useimpien yhdistysten säännöissä nimenkirjoittajiksi määritellään tietyt hallituksen jäsenet yksin tai yhdessä.

Jos yhdistys tekee mitä tahansa muutoksia sääntöihinsä, ne täytyy ensin hyväksyä yhdistyksen säännöissä määritetyllä tavalla (yleensä siis kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa) ja sitten lähettää tarkistettavaksi PRH:lle. Kaikki sääntömuutokset on pakko ilmoittaa PRH:lle, sillä rekisteröityneen yhdistyksen sääntömuutos katsotaan astuvan voimaan vasta kun PRH on sen hyväksynyt.

Myös yhdistyksen lakkauttamisesta on pakko ilmoittaa PRH:lle, tai yhdistyksen katsotaan yhä olevan olemassa.

Mikäli yhdistyksesi on jo rekisteröitynyt, mutta muutosilmoitusten tekeminen on unohtunut viime vuosina, niin uusimmat tiedot kannattaa päivittää PRH:lle mahdollisimman pian. Näin takaatte yhdistyksen toiminnan lainmukaisuuden.

Lisätietoja osoitteesta http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/perustaminen.html.

Pitkään rekisteröimättömänä toimineen yhdistyksen rekisteröinti

Monet Otaniemen yhdistyksistä ovat toimineet useita vuosia rekisteröitymättöminä. Tällaisen yhdistyksen rekisteröinti toimii samalla tavoin kuin yllä on kuvailtu.

Jos perustamiskirja tai säännöt ovat kadonneet, eikä niitä löydy edes aiempien toimijoiden pöytälaatikoista, pitää yhdistys muodollisesti perustaa uudelleen. Katso ohjeet täältä.

Yhdistyslain mukaan rekisteröimättömällä yhdistyksellä ei voi olla omaisuutta, joten jos haluaa olla varma, että mitään lakiteknisiä ongelmia ei tule vastaan (lähinnä jos yhdistys on kerännyt paljon tai hyvin arvokasta omaisuutta rekisteröimättömänä), kannattaa rekisteröitymisen jälkeen muodollisesti siirtää omaisuus yhdistyksen nimiin. Sen voi tehdä vaikka niin, että yhdistyksen vanhat toimijat, joiden aikana omaisuus on hankittu, lahjoittavat omaisuuden yhdistykselle esimerkiksi yhdistyksen kokouksessa, jolloin sen voi kirjata pöytäkirjaan ilmoitusasioihin ja merkintä omistuksen siirtymisestä säilyy jälkipolvillekin.

Samalla tavoin yhdistyslain mukaan rekisteröimättömän yhdistyksen nimissä ei voi tehdä sopimuksia (esimerkiksi vuokrasopimusta varasto- tai kerhotilasta) vaan lakiteknisesti tällaiset ovat sopimuksen tehneiden yhdistyksen jäsenten nimissä. Sopimuksen muille osapuolille kannattaa ilmoittaa rekisteröitymisestä.

Hyvä tietää: yhdistyksen jäsenyyden suhteen rekisteröinnillä ei ole merkitystä, eli niiden henkilöinen, jotka ovat liittyneet yhdistyksen jäseniksi ennen rekisteröintiä, jäsenoikeudet säilyvät samoina rekisteröinnin jälkeen.

Jos sinulla on kysyttävää tai ongelmia rekisteröinnin kanssa, ota yhteyttä järjestösihteeriin ([email protected]).