på svenska in english

TKY

Asukkaaksi Teekkarikylään tai Heinävaaraan?

Asuntoja voivat hakea TKY:n jäsenet. Jatko-opiskeleville ylioppilaskunnan jäsenille asuntoja voidaan myöntää vain erittäin painavista syistä. Jatko-opiskelijoille asuntoja myönnetään eri hakemuksesta vuodeksi kerrallaan.

Haku ja hakemusten käsittely

Jokaiseen asuntotyyppiin (soluhuone, yksiö) haetaan erikseen. Erityistoiveita on mahdollista esittää, jolloin hakija jonottaa vain toivettaan vastaavia asuntoja. Asunnon vastaanottoa on mahdollista lykätä merkitsemällä hakulomakkeeseen toivottu asunnon vastaanottamispäivä (aina kuun 1. päivä).

Syksyllä opintonsa aloittavat (TKK:lle hyväksymisvuodesta riippumatta) voivat jättää soluasuntohakemuksensa vasta heinäkuun fuksihaussa.

Asumisaika

  • Vuokralaisella on oikeus asua TKY:n asunnossa siihen asti, kun hän on ollut korkeakoulussa kirjoilla viisi (5) lukuvuotta ensimmäisestä diplomi-insinööri-, arkkitehti- tai maisema-arkkitehtitutkintoon kuuluvasta läsnäolovuodesta luettuna.
  • Kuitenkin jos vuokralainen on saanut Teknilliseen korkeakouluun vain ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisoikeuden, asumisaika on kaksi (2) lukuvuotta ensimmäisestä läsnäolovuodesta luettuna.
  • Näitä asumisaikoja sovelletaan, ellei ohjesäännön kohdasta 33 § muuta johdu.
  • Lapsiperheille asumisaikaa myönnetään kaksi (2) vuotta lisää.
     

Haettavat asunnot


Katso haettavista asunnoista lisätietoa kohdasta "Asuntokohteet- Teekkarikylä ja Heinävaara".