på svenska in english

TKY

Hakuopas: Solut ja yksiöt

ASUNTOJEN HAKU TKY:N OPISKELIJA-ASUNTOIHIN: soluasunnot ja yksiöt

campus.tky.fi

Ennen kuin rekisteröidyt campukseen ja täytät hakemuksen, lue allaoleva info huolellisesti.

1 HENGEN HUONEET

Syksyllä opintonsa aloittavat (TKK:lle hyväksymisvuodesta riippumatta) voivat jättää soluasuntohakemuksen vasta aloitusvuoden heinäkuussa ja hakemukset päivittyvät jonoon elokuussa. Ainoastaan heinäkuussa hakemuksensa jättävät uudet opiskelijat saavat ns. fuksipisteen. Kts. pistelaskukaava.

TKY:n asuntoja voivat hakea ylioppilaskunnan jäsenet. Asumisoikeus Teekkarikylässä on 5 v. laskettuna siitä vuodesta, kun hakija on ollut ensimmäisen kerran läsnä olevana TKK:lla.

Kuitenkin jos vuokralainen on saanut Teknilliseen korkeakouluun vain ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisoikeuden, asumisaika on kaksi (2) lukuvuotta ensimmäisestä läsnäolovuodesta luettuna.

Tarkemmin alempana kohdassa: Asumisoikeus Teekkarikylässä.

Hakemuksen täyttö ja käsittely

Hakemus täytetään webissä. Ennen kuin hakemuksen voi täyttää, on rekisteröidyttävä käyttäjäksi. Muista myös pitää osoite- ym. yhteystietosi ajan tasalla. Mikäli hakija on jättänyt puutteellisen hakemuksen tai antanut vääriä tietoja, hakemus hylätään. Hakemus hylätään myös, mikäli hakijan tiedot ovat vanhentuneita.

Jokaiseen asuntotyyppiin haetaan erikseen. Erityistoiveita on mahdollista esittää, esim. talo, kerros, ilmansuunta, koko yms.(kts myös vuokralista). Tällöin hakija jonottaa vain niitä asuntoja, jotka vastaavat hänen toiveitaan.

Hakutoiveita voi muuttaa kesken jonotuksen, kunhan muutoksen tekee ennen kuin mitään huonetta/asuntoa tarjotaan. Hakija putoaa pois jonosta, mikäli hän:

ei ota tarjottua asuntoa ei ota yhteyttä asuntotarjouksessa mainittuun määräaikaan mennessä on antanut vääriä tai puutteellisia tietoja jättää hakemuksensa uusimatta Jonot muodostuvat seuraavasti asuntojaoston vahvistamien ohjeiden mukaan

1. Kylän ulkopuolelta hakevat
Hakijat sijoitetaan voimassaolevaan jonoon pistelaskukaavan mukaisesti. Samanpisteiset sijoitetaan jonoon hakujärjestyksessä pisteittensä mukaiselle paikalle. Heinäkuussa hakevat uudet opiskelijat saavat ns. fuksipisteen ja samanpisteisten heinäkuussa hakevien uusien opiskelijoiden järjestys arvotaan (kts. pistelaskukaava). Uudet opiskelijat päivitetään jonoon elokuun alussa.

2. Yksiöt ja pienet kaksiot (kts. asuntoluettelo)
Oikeus yksiöihin ja pieniin kaksioihin on vain TKY:n asunnoissa jo asuvilla. Kun hakija tekee sopimuksen TKY:n 1- hengen huoneeseen, hän on oikeutettu jättämään hakemuksen yksiöön ja pieneen kaksioon. Hakemukset sijoitetaan jonoon jättöjärjestyksessä.
TKY:n asunnossa asuva = hakijalla on vuokrasopimus TKY:n kanssa (poikkeuksena TKY:n perheasunnoissa kaverikämppäsopimuksella asuvat).

3. Asunnon vaihtajat
Asunnon vaihtoa (1 hengen huoneesta toiseen 1 hengen huoneeseen tai yksiöstä toiseen yksiöön) hakevat ovat etusijalla toivomiinsa asuntoihin. 1 hengen huoneen jonon alussa ilman pisteitä olevat hakijat ovat asunnon vaihtoa hakevia.

Hakemuksen käsittely ja eteneminen


Kun hakemus on TKY:llä käsitelty ja jono päivitetty, hakija voi seurata jonotuksensa edistymistä sekä tehdä mahdollisia muutoksia ja korjauksia henkilötietoihinsa tai hakemukseensa. Kohdasta oma hakemus, näet hakupisteesi, sijoituksesi jonossa sekä hakemuksesi voimassaoloajan. Kohdasta jonot, näet 500 ensimmäisen hakemuksen jättöpäivän, toivotun vastaanottopäivän sekä hakemuksen pisteet.

Hakemus on voimassa 6 kk jättöpäivästä. Hakemuksen pisteet tarkistetaan muutosten ja uusinnan yhteydessä. Hakijan sijoitus jonossa voi siis vaihdella asunnontarpeen mukaan. Korjaukset ja muutokset näkyvät jonossa vasta seuraavan päivityksen jälkeen. Jonoja päivitetään tarpeen mukaan (vähintään kerran kuukaudessa).

Järjestelmä lähettää hakijalle sähköpostitse muistutuksen hakemuksen vanhenemista kahdesti. Ensimmäinen huomautus tulee n. kuukautta ja toinen n. kahta viikkoa ennen hakemuksen viimeistä voimassaolopäivää. Mikäli hakija jättää uusimatta hakemuksensa, niin hän poistuu jonosta.

Fuksihaun erityinen + 1 piste on voimassa vain 6 kk ja se poistuu 31.01.

Huomautukset ja valitukset haun tuloksista on tehtävä kirjallisesti asuntotoimikunnalle osoitettuina.

Asuntotoimikunta on toimielin, joka käsittelee asuntolatoimintaan liittyviä asioita. Puolet sen jäsenistä on teekkarikylän asukkaiden edustajia ja puolet TKY:n nimeämiä. Asuntojatoimikuntaan saa tarvittaessa yhteyden asuntotoimiston kautta. Asuntotoimikuntakokoontuu tarvittaessa, noin kahdeksan kertaa vuodessa.

HUOM! Jäljempänä oleva listaus asuntopaikoista ei tarkoita, että ko. paikat olisivat vapaina vaan kaikissa asunnoissa asutaan. Kun asukas sanoo sopimuksensa irti, vapautuvaa paikkaa tarjotaan ensimmäiselle jonottajalle.
Jonotuslistalta saavat asunnon vain läsnäoleviksi ilmoittautuvat

ASUNTOJEN VARUSTETASO

Jämeräntaival 1,3,5,6 ja 7, Otaniemi

Asunnot ovat kalustamattomia. Asunnoissa ei ole mattoja, ei pöytälamppuja eikä astioita. JT 3-5-6-7:ssa liesi ja jääkaappi ovat yhteistiloissa, JT 1:ssä jääkaapit ovat huoneissa, liesi yhteistiloissa. JT 5:ssä ja 7:ssä wc/suihku on yhteistiloissa.

Pääosin Teekkarikylän talot ovat rakennettu 50-ja 60-luvuilla. Taloja on peruskorjattu, mutta ei allergiasaneerattu.

Asunnoissa kaapelitv-liitäntä. Kaikkiin asuntoihin saa myös verkkoliittymän. Verkkomaksu sisältyy vuokraan.

Otakaari 18/TKY 6, Otaniemi. Valmistunut v. 2004.

Talossa on soluasuntoja yksiöitä. Solujen yhteistilat on kalustettu, huoneet kalustamattomia. Soluissa wc/suihku yhteistiloissa.

Asunnoissa kaapelitv-liitäntä. Kaikkiin asuntoihin saa myös verkkoliittymän. Verkkomaksu sisältyy vuokraan.

Otaranta 8/Talot TKY 20,21,22,23 ja 24, Otaniemi

Talossa soluasuntoja yksiöitä. Solujen yhteistilat kalustettu, huoneet kalustamattomia. Soluissa wc/suihku yhteistiloissa.

Asunnoissa kaapelitv-liitäntä. Kaikkiin asuntoihin saa myös verkkoliittymän. Verkkomaksu sisältyy vuokraan.

TKY-Heinävaara Espoon Leppävaarassa

Talo on valmistunut 1.9.2002
Leppävaara sijaitsee noin 5 km päässä Otaniemestä.

Talossa soluasuntoja yksiöitä. Solujen yhteistilat kalustettu, huoneet kalustamattomia. Soluissa wc/suihku yhteistiloissa.

Asunnoissa kaapelitv-liitäntä. Kaikkiin asuntoihin saa myös verkkoliittymän. Verkkomaksu sisältyy vuokraan.

Yleistä

Teekkarikylän tietoliikenneverkko trinetistä löydät lisää informaatiota wepistä: verkko.tky.fi

Trinet ylläpidon tavoittaa sähköpostilla osoitteella: [email protected].

Tupakointi sisätiloissa on kielletty.

ASUMISOIKEUS TEEKKARIKYLÄSSÄ

Asuntoja teekkarikylästä myönnetään vain ylioppilaskunnan jäsenille.

Asumisoikeusajasta on säädetty TKY:n asumisen ohjesäännössä 9 §:

Vuokralaisella on oikeus asua TKY:n asunnossa siihen asti, kun hän on ollut korkeakoulussa kirjoilla viisi (5) lukuvuotta ensimmäisestä diplomi-insinööri-, arkkitehti- tai maisema-arkkitehtitutkintoon kuuluvasta läsnäolovuodesta luettuna. Kuitenkin jos vuokralainen on saanut Teknilliseen korkeakouluun vain ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisoikeuden, asumisaika on kaksi (2) lukuvuotta ensimmäisestä läsnäolovuodesta luettuna. Näitä asumisaikoja sovelletaan, ellei ohjesäännön kohdasta 33 § muuta johdu. Lapsiperheille asumisaikaa myönnetään kaksi (2) vuotta lisää.

Pitkäaikaisen sairauden, pitkäaikaisen ulkomailla opiskelun tai harjoittelun tai muun vastaava syyn perusteella voi asuntojaosto poiketa edellä mainituista määräajoista. Asumisaikaa voidaan jatkaa erillisestä hakemuksesta enintään yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan. Asumisoikeusaikana suoritettu varusmies- tai siviilipalvelus pidentää asumisoikeutta palvelusajan mukaisesti.

Jos vuokralainen tai hakija, jolle on myönnetty oikeus poikamiesasunnon hallintaan, suorittaa varusmies- tai siviilipalveluksen, tulee hänen kirjallisesti luopua asunnostaan palveluksen suorittamisen ajaksi. Tämän jälkeen hänellä on oikeus saada hallintaansa entistä asuntoaan vastaava asunto.

TKY:N ASUNNOISSA ASUVIEN ASUMISOIKEUDEN TARKISTUS

Perustuu Asumisen ohjesäännön 15 §:än:

Vuokralainen sitoutuu vuosittain ja muulloinkin asuntotoimiston pyynnöstä antamaan asuntotoimistolle tiedot asumisoikeuteen vaikuttavista seikoista asumisoikeuden tarkistamista varten. Asumisoikeuden tarkistamisen yhteydessä asuntojaosto voi sanoa vuokrasopimuksen irti vuokralaisen kanssa erityisesti, mikäli:

  • 1. vuokralainen on lopettanut opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa;
  • 2. vuokralainen ei ole enää ylioppilaskunnan jäsen;
  • 3. tässä ohjesäännössä kohdassa 27 § mainitut määräajat täyttyvät;
  • 4. ei ole suorittanut kahdeksaatoista (18) opintopistettä Teknillisessä korkeakoulussa edellisenä lukuvuotena Teekkarikylän tai Heinävaaran asukkaana
  • 5. vuokralainen ei asumisoikeuden tarkistuksen yhteydessä anna asuntotoimistolle asumisoikeuden tarkistamiseksi välttämättömiä tietoja

Opintoviikot muutetaan opintopisteiksi käyttäen kerrointa 1,8.

Vuokrasopimukset tehdään ympärivuotisiksi. Vuokrasopimuksen irtisanomisaika on vuokralaisen puolelta 1 kalenterikuukausi. Irtisanominen on tehtävä aina kirjallisesti asuntotoimistoon.

Huom!
Ennen vuokrasopimuksen tekoa asukkaalta peritään vakuusmaksu, jonka suuruus on 200 euroa. Vakuusmaksu palautetaan takaisin poismuuton jälkeen, mikäli asukas on luovuttanut asunnon kalusteineen hyvässä kunnossa, palauttanut avaimet, suorittanut vuokran ja muut vuokrasuhteeseen liittyvät maksut ja hoitanut asumiseen liittyvät velvoitteet.