på svenska in english

TKY

Polyteekkarimuseo

Jämeräntaival 3A:n kellarissa, vanhan teekkarikylän entisessä lämpökeskuksessa sijaitsee teekkareiden historiaa esittelevä vuonna 1992 avattu Polyteekkarimuseo. Museo esittelee kattavasti TKY:tä ja teekkaritoimintaa 1800-luvun lopulta 1990-luvulle asti. Polyteekkarimuseo on ainutlaatuinen - kyseessä on ainoa täysin vapaaehtoisvoimin ylläpidetty museo maailmassa.

Museo on avoinna TKK:n luentokausien aikana sunnuntaisin 12-15.

Museovierailuista muina aikoina sovitaan aina erikseen. Ota yhteyttä osoitteeseen [email protected].

Vierailusta ei peritä pääsymaksuja. TKY:n jäsenet voivat veloituksetta vuokrata tilan esimerkiksi edustustilaisuuksien tai esittelyjen järjestämistä varten. Vuokra-ajan anominen tapahtuu osoitteeessa [email protected]

Polyteekkarimuseo remontoitiin hiljattain. Museolla uusittiin mm. valaistus ja pintavauriot korjattiin. Samalla museon näyttely koostettiin uudella tavalla. 

Lisätietoja: Intendentti Jukka Viljanen, [email protected]