Hallituksen työjärjestys
I Luku. Yleistä
1 § Soveltamisala
Sen lisäksi, mitä ylioppilaskunnan säännöissä hallituksesta säädetään, noudatetaan hallituksen toiminnassa tätä työjärjestystä sekä yleistä kokouskäytäntöä.
II Luku. Tehtävät
2 § Tehtävät
Hallituksen tehtävänä on käyttää ylioppilaskunnassa päätös-, hallinto- ja toimeenpanovaltaa kaikissa asioissa, joita ei ylioppilaskunnan säännöissä ole määrätty käsiteltäviksi edustajistossa tai taloustoimikunnassa, ja erityisesti:
1. johtaa ylioppilaskunnan toimintaa,
2. vastata ylioppilaskunnan hallinnosta,
3. valvoa, että voimassa olevia säädöksiä, sääntöjä ja muita määräyksiä noudatetaan,
4. päättää taloustoimikunnan esityksestä ylioppilaskunnan talouden tai omaisuuden hoitoon liittyvistä asioista,
5. esitellä säännöissä mainitun toimivaltansa puitteissa edustajistolle merkittäviin taloudellisiin päätöksiin liittyvät asiat,
6. käyttää ylioppilaskunnan päätös-, hallinto- ja toimeenpanovaltaa asioissa, joita ei ole määrätty edustajiston tai taloustoimikunnan päätettäviksi,
7. vastata järjestötoiminnan taloudesta,
8. laatia edustajistolle esitys ylioppilaskunnan talousarvioksi,
9. valmistella edustajiston kokouksissa esille tulevat asiat,
10. valmistella edustajistolle taloustoimiston esimiehen, taloustoimikunnan ja jatkuvuustoimikunnan nimitykset,
11. valmistella edustajistolle kunniavaltuuskunnan esitykseen perustuen kunniavaltuuskunnan jäsenten kutsuminen,
12. valmistella edustajistolle kunniajäsenten kutsuminen ja ikiteekkarin arvonimen myöntäminen,
13. allekirjoittaa kirjanpitolain mukainen ylioppilaskunnan tilinpäätös ja esitellä se edustajistolle,
14. laatia järjestötoiminnan toimintakertomus edustajistolle tiedoksi,
15. valmistella edustajistolle korkeakoulun hallituksen ja tieteellisten sekä osastoneuvostojen opiskelijajäsenten nimitykset,
16. toimeenpanna edustajiston päätökset,
17. valita pääsihteeriä lukuun ottamatta järjestötoiminnan toimihenkilöt ja määrätä kaikkien järjestötoiminnan toimihenkilöiden palkat,
18. päättää ylioppilaskunnan nimissä annettavista julkilausumista,
19. edustaa ylioppilaskuntaa,
20. toimia pääsihteerin esimiehenä,
21. päättää järjestötoiminnan tilojen ulosvuokraamisesta ja määrittää näiden vuokrat.
Niiden yhtiöiden yhtiökokouksissa, joissa ylioppilaskunta omistaa yli neljäsosan (1/4) osakepääomasta, ylioppilaskuntaa edustavat hallituksen jäsenet sekä edustajiston puheenjohtaja ja pääsihteeri.
3 § Puheenjohtajan tehtävät
Hallituksen puheenjohtajan tehtäviin kuuluu:
1. kutsua hallitus kokouksiin ja johtaa niissä puhetta,
2. seurata taloustoimikunnan ja jatkuvuustoimikunnan toimintaa,
3. edustaa hallitusta,
4. allekirjoittaa yhdessä kokouksen sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien kanssa hallituksen kokousten pöytäkirjat,
5. jakaa asiat niiden alustavaa käsittelyä varten hallituksen jäsenille,
6. vastata ylioppilaskunnan toimintakertomuksen laatimisesta ja
7. valvoa hallituksen päätösten toimeenpanoa.
Puheenjohtajan ollessa estynyt tai esteellinen hänen tehtäviään hoitaa varapuheenjohtaja.
III Luku. Hallituksen kokoukset
4 § Kokoontuminen
Hallitus kokoontuu puheenjohtajansa tai tämän ollessa estynyt tai esteellinen varapuheenjohtajansa kutsusta lukukausien aikana vähintään kerran kahdessa (2) viikossa ellei ylioppilaskunnan säännöistä tai tästä työjärjestyksestä muuta johdu. Opiskelijoiden yli seitsemän (7) päivää pitkän yhtäjaksoisen lomakauden aikana hallitus kokoontuu tarpeen vaatiessa. Mikäli vähintään kaksi (2) hallituksen jäsentä sitä hallituksen puheenjohtajalta kirjallisesti pyytää, on hallitus kutsuttava koolle lukukausien aikana viiden (5) ja opiskelijoiden yli seitsemän (7) päivää kestävän yhtäjaksoisen lomakauden aikana kymmenen (10) päivän kuluessa pyynnön todisteellisesta esittämisestä.
Hallitus on päätösvaltainen, jos läsnä on yli puolet (1/2) sen jäsenistä, heidän joukossaan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, ja jos kaikille hallituksen jäsenille on kokouksesta tiedotettu.
Hallitus päättää pääasiallisen kokoontumispaikkansa ja -aikansa toimikautensa alussa.
5 § Esityslista
Pääsihteeri vastaa yhdessä hallituksen puheenjohtajan kanssa hallituksen kokouksen esityslistan laatimisesta. Hallituksen kokouksessa otetaan käsiteltäväksi esityslistalle merkityt asiat. Muu kuin esityslistalle merkitty asia voidaan ottaa käsiteltäväksi, mikäli hallitus kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä niin päättää.
6 § Järjestäytyminen
Hallituksen kokouksissa johtaa puhetta hallituksen puheenjohtaja tai tämän ollessa estynyt tai esteellinen hallituksen varapuheenjohtaja.
7 § Pöytäkirja
Hallituksen sihteerin tehtävien hoitamisesta vastaa pääsihteeri. Kokouksesta laaditaan päätöspöytäkirja. Pöytäkirja julkaistaan välittömästi tarkastamisen jälkeen ylioppilaskunnan virallisen ilmoitustaulun välittömässä läheisyydessä sekä ylioppilaskunnan www-sivuilla.
Pöytäkirjan lisäksi laaditaan kokouksesta päätösluettelo, joka julkaistaan ylioppilaskunnan www-sivuilla sekä uutisryhmissä.
Hallitus valitsee kaksi (2) hallituksen läsnä olevaa jäsentä pöytäkirjan tarkastajiksi, minkä ohella kokouksessa läsnä olleet hallituksen jäsenet voivat tarkastaa pöytäkirjan seuraavassa hallituksen kokouksessa. Kiireellisissä tapauksissa pöytäkirja voidaan tarkastaa samassa hallituksen kokouksessa.
Pöytäkirja tulee tarkastaa neljäntoista (14) päivän kuluessa kokouksesta.
Pääsihteeri vastaa hallituksen pöytäkirjojen säilyttämisestä. Hallituksen pöytäkirjat ovat julkisia liitteitä lukuun ottamatta.
8 § Päätöksentekojärjestys
Jos pohjaesityksen lisäksi on yksi tai useampia kannatettuja päätösesityksiä tai jos pohjaesitystä ei ole, mutta on useita kannatettuja päätösesityksiä, asia ratkaistaan äänestämällä. Henkilövaalissa äänestykseen otetaan mukaan kaikki esitetyt ehdokkaat. Hallitus päättää äänestysmenettelystään tapauskohtaisesti. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, henkilövaalissa kuitenkin arpa.
9 § Pöydällepano
Ensimmäistä kertaa esillä oleva asia pannaan pöydälle, jos vähintään yksi kolmasosa (1/3) hallituksen läsnä olevista jäsenistä sitä vaatii. Uudelleen käsiteltäessä asia pannaan pöydälle, jos vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) hallituksen läsnä olevista jäsenistä sitä vaatii.
Jos asia uusien selvitysten tai esitysten johdosta esitetään hallitukselle olennaisesti muutetussa muodossa, katsotaan se ensimmäistä kertaa esilläolevaksi.
10 § Eriävä mielipide
Hallituksen jäsen voi esittää eriävän mielipiteen päätökseen, jonka tekemistä on vastaesityksellään tai äänestyksessä vastustanut. Eriävä mielipide voidaan esittää myös puheenjohtajan tulkinnasta. Hallituksen jäsenen, joka haluaa esittää eriävän mielipiteensä, tulee ilmoittaa siitä suullisesti välittömästi kun päätös on julistettu ja esittää se sihteerille kirjallisena pöytäkirjan tarkastukseen varatun ajan kuluessa. Eriävä mielipide kirjataan aina pöytäkirjaan.
IV Luku. Hallituksen jaostot, toimikunnat ja työryhmät
11 § Hallituksen jaostot
Hallitus valitsee avukseen edunvalvontajaoston, kyläjaoston ja teekkarijaoston. Jaostot ovat hallituksen alaisia ja toimivat hallituksen linjausten ohjaamina. Jaostot raportoivat hallitukselle toiminnastaan ja hallitus merkitsee tiedokseen jaostojen pöytäkirjat.
Yksi (1) hallituksen jäsen voi vaatia jaoston käsittelemän asian hallituksen vahvistettavaksi.
12 § Muut jaostot, toimikunnat ja työryhmät
Hallitus voi tarvittaessa perustaa myös muita jaostoja, toimikuntia ja työryhmiä. Näitä asetettaessa on hallituksen määrättävä niiden tehtävä, toimikausi, puheenjohtaja, jäsenet sekä yhteyshenkilönä toimiva hallituksen jäsen.
13 § Kokoontuminen
Jaosto kokoontuu puheenjohtajansa tai varapuheenjohtajansa kutsusta tarpeen mukaan. Jaosto valmistelee toimialaansa kuuluvia asioita hallitukselle, tekee aloitteita toimivaltaansa kuuluvien asioiden edistämiseksi sekä toimii hallituksen sille uskoman vastuun rajoissa.
14 § Pöytäkirja
Jaostot, toimikunnat ja työryhmät tekevät puheenjohtajansa johdolla kokouksistaan muistion tai pöytäkirjan, joka tuodaan tiedoksi hallituksen kokouksessa.
15 § Edunvalvontajaosto
Edunvalvontajaosto koostuu sen alaisten toimikuntien ja työryhmien puheenjohtajista. Jaostoon voidaan nimetä myös muita jäseniä. Jaoston tehtäväalueisiin kuuluu ainakin:
1. ylioppilaskunnan jäsenistölleen tarjoamat sosiaaliset palvelut,
2. muut opiskelijan hyvinvointiin liittyvät asiat,
3. korkeakouluasiat,
4. opintoasiat,
5. harjoitteluasiat ja
6. kansainväliset asiat.
16 § Teekkarijaosto
Teekkarijaoston tehtäväalueeseen kuuluu:
1. ylioppilaskunnan oma kulttuuri- ja ohjelmatoiminta,
2. ylioppilaskunnan piirissä toimivien kiltojen, kerhojen ja muiden yhdistysten toiminnan seuranta ja koordinointi sekä
3. fuksitoiminnan koordinointi.
17 § Kyläjaosto
Kyläjaoston tehtäväalueeseen kuuluu
1. Teekkarikylästä ja Teekkarikylän asumisviihtyvyydestä huolehtiminen niin kuin laissa yhteishallinnosta vuokrataloissa on asukastoimikunnalle määritetty sekä
2. Teekkarikylän kiinteistöistä huolehtiminen ja niiden kehittäminen yhteistyössä taloustoimikunnan ja asuntojaoston kanssa.
18 § Muuta
Hallitus voi päättää jaoston tehtävien jaosta toisinkin.
V Luku. Erityisiä määräyksiä
19 § Työjärjestyksen muuttaminen ja voimaantulo
Muutoksia tähän työjärjestykseen voidaan tehdä edustajiston kokouksessa ehdottomalla enemmistöllä.
Tämä työjärjestys on hyväksytty edustajiston kokouksessa 6/2003 ja sillä kumotaan 16.12.1999 hyväksytty työjärjestys.