på svenska in english

TKY

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan säännöt

I Luku. Ylioppilaskunta

1 § Nimi, kotipaikka, kielet ja oikeudellinen asema

Ylioppilaskunnan nimi on Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta - Tekniska högskolans studentkår, lyhennettynä TKY - THS. Näissä säännöissä Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntaa kutsutaan ylioppilaskunnaksi, ja Teknillistä korkeakoulua kutsutaan yliopistoksi. Ylioppilaskunnan nimeä kirjoitettaessa käytetään joko suomenkielistä tai ruotsinkielistä muotoa taikka molempia yhdessä.

Ylioppilaskunnan kotipaikka on Espoo.

Ylioppilaskunnan kielet ovat suomi ja ruotsi. Pöytäkirjakielenä on suomi.

Ylioppilaskunta on yliopistolain (645/1997) 40 §:n sekä ylioppilaskunta-asetuksen (116/1998) mukaisesti itsehallinnollinen julkisyhteisö.

2 § Jäsenet

Ylioppilaskunnan jäseniä ovat kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin. Hallitus voi hyväksyä ylioppilaskunnan jäseniksi myös muita yliopiston opiskelijoita.

3 § Tarkoitus

Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijoiden asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä.

4 § Toimielimet

Ylintä päätösvaltaa käyttävä elin on edustajisto. Päätös-, hallinto- ja toimeenpanovaltaa käyttää hallitus ja talousasioissa hallituksen lisäksi näiden sääntöjen määräämissä rajoissa taloustoimikunta.

Ylioppilaskunnalla on kunniavaltuuskunta ja jatkuvuustoimikunta.

II Luku. Jäsenäänestys

5 § Jäsenäänestys

Jäsenäänestys on neuvoa-antava. Jäsenäänestys toimitetaan, kun edustajiston kokouksessa yli puolet kaikista edustajiston jäsenistä sitä kirjallisesti esityslistalla olevaa asiaa varten pyytää tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) ylioppilaskunnan jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta pyytää.

Jäsenäänestys toimitetaan hallituksen tai edustajiston hyväksymästä päätösesityksestä, joka voidaan hyväksyä tai hylätä. Jäsenäänestyksen toimittamisesta määrätään tarkemmin ylioppilaskunnan vaalijärjestyksessä.

6 § Äänioikeus

Jäsenäänestyksessä on kaikilla yliopistoon läsnäolevaksi kirjoittautuneilla ylioppilaskunnan jäsenillä äänioikeus. Jokaisella äänioikeutetulla on äänestyksessä yksi (1) ääni, jota voi käyttää vain henkilökohtaisesti.

III Luku. Edustajisto

7 § Äänioikeus

Edustajistovaaleissa on kaikilla yliopistoon läsnäolevaksi kirjoittautuneilla ylioppilaskunnan jäsenillä äänioikeus. Jokaisella äänioikeutetulla on äänestyksessä yksi (1) ääni, jota voi käyttää vain henkilökohtaisesti.

8 § Vaalikelpoisuus

Edustajistonvaaleissa vaalikelpoisia ovat äänioikeutetut jäsenet.

9 § Vaalikelpoisuuden menetys, eroaminen, esteellisyys ja estyneisyys

Jos edustajiston jäsen kesken toimikauden menettää vaalikelpoisuutensa, eroaa edustajistosta tai on esteellinen taikka estynyt toimimaan edustajiston jäsenenä, puheenjohtaja kutsuu hänen tilalleen varajäsenen ylioppilaskunnan vaalijärjestyksen mukaisesti. Vaalikelpoisuuden menettämiset, eroamiset, esteellisyydet ja estyneisyydet toteaa edustajisto.

Ylioppilaskunnan työntekijät ja hallituksen jäsenet ovat esteellisiä toimimaan edustajiston jäsenenä, puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Kuitenkin vaalikokouksessa esteellisiä ovat ainoastaan ne työntekijät, joiden työsuhde ulottuu sille vuodelle, jolle asioita ollaan päättämässä sekä hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen muiden jäsenten nimittämisen jälkeen, ne hallituksen jäsenet, joden toimikausi ulottuu sille vuodelle, jolle asioita ollaan päättämässä.

10 § Kokoonpano

Edustajistoon kuuluu neljäkymmentäviisi (45) jäsentä.

Edustajisto valitaan henkilökohtaisella suhteellisella listavaalilla ehdolle asettuneista vaalikelpoisista jäsenistä.

Edustajiston vaalista määrätään tarkemmin ylioppilaskunnan vaalijärjestyksessä.

11 § Toimikausi ja hajottaminen

Edustajiston toimikausi on kaksi (2) vuotta vaaleja seuraavan vuoden tammikuun ensimmäisestä päivästä lukien. Edustajisto voi kuitenkin pitää järjestäytymiskokouksen ja vaalikokouksen ennen toimikautensa alkua.

Edustajisto voi hajottaa itsensä ja määrätä toimeenpantavaksi uudet vaalit. Edustajiston hajottamisesta sekä uusien vaalien toimeenpanosta on päätettävä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden välillä on vähintään neljätoista (14) päivää ja joissa kummassakin vähintään puolet kaikista edustajiston jäsenistä on kannatettava sitä. Uusi edustajisto on valittava kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa hajottamispäätöksestä jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Hajotettu edustajisto hoitaa tehtäviään, kunnes uusi edustajisto on järjestäytynyt.

12 § Valiokunnat, toimikunnat ja työryhmät

Edustajistolla on yleisvaliokunta. Edustajisto voi lisäksi perustaa muita valiokuntia, toimikuntia ja työryhmiä. Yleisvaliokunnasta sekä muista valiokunnista, toimikunnista ja työryhmistä säädetään tarkemmin edustajiston työjärjestyksessä.

13 § Tehtävät

Edustajiston tehtävänä on:

  1. valita ja vapauttaa edustajiston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat,
  2. valita hallituksen muodostaja,
  3. nimittää ja vapauttaa hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet,
  4. nimittää ja vapauttaa taloustoimikunnan puheenjohtaja ja muut jäsenet,
  5. nimittää ja vapauttaa jatkuvuustoimikunnan puheenjohtaja ja muut jäsenet,
  6. valita yleisvaliokunnan jäsenet,
  7. nimittää ja vapauttaa KHT-tilintarkastusyhteisö ja tämän varamies,
  8. valita ja vapauttaa pääsihteeri,
  9. valita ja vapauttaa ylioppilaskunnan lehden päätoimittaja,
  10. nimittää hallituksen esityksestä taloustoimiston esimies,
  11. kutsua hallituksen esityksestä jäsenet kunniavaltuuskuntaan,
  12. myöntää hallituksen esityksestä vähintään viiden kuudesosan (5/6) annettujen äänten enemmistön päätöksellä ylioppilaskunnan kunniajäsenen arvonimi ylioppilaskunnan pyrkimyksiä ansiokkaasti tukeneelle henkilölle siten kuin ohjesäännöllä tarvittaessa tarkemmin määrätään,
  13. myöntää hallituksen esityksestä vähintään viiden kuudesosan (5/6) annettujen äänten enemmistön päätöksellä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa ikiteekkarin arvonimi ja ketju ylioppilaskunnan entiselle jäsenelle erityisistä ansioista siten, että arvonimi ja ketju on korkeintaan yhdellä (1) henkilöllä kerrallaan ja siten kuin ohjesäännöllä tarvittaessa tarkemmin määrätään,
  14. nimittää opiskelijoiden edustajat yliopiston hallitukseen, tieteellisiin neuvostoihin ja osastoneuvostoihin,
  15. päättää ylioppilaskunnan virallisen ilmoitustaulun paikasta,
  16. hyväksyä ylioppilaskunnan toiminnan, talouden sekä omaisuudenhoidon tavoitteet, suuntaviivat ja suunnitelmat,
  17. hyväksyä ylioppilaskunnan talousarvio,
  18. määrätä jäsenmaksun suuruus,
  19. päättää hallituksen ja taloustoimikunnan jäsenten sekä muiden edustajiston nimittämien luottamushenkilöiden palkkioista,
  20. merkitä tiedoksi hallituksen valmistelema, kirjanpitolain mukaista toimintakertomusta laajempi ja yksityiskohtaisempi ylioppilaskunnan vuosikertomus,
  21. päättää taloustoimikunnan laatiman ja hallituksen esittelemän kirjanpitolain mukaisen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,
  22. päättää asioista, jotka merkitsevät taloudellisen toiminnan oleellista supistamista tai laajentamista,
  23. päättää taloustoimikunnan ja hallituksen esityksestä 36 §:ssä mainituista taloudellisesti merkittävistä asioista 36 §:ssä mainittujen ehtojen mukaisesti,
  24. hyväksyä ylioppilaskunnan säännöt,
  25. hyväksyä ylioppilaskunnan vaalijärjestys,
  26. hyväksyä edustajiston, hallituksen, taloustoimikunnan, jatkuvuustoimikunnan ja kunniavaltuuskunnan työjärjestykset sekä muut työjärjestykset,
  27. hyväksyä asuntoloita, yhdistyksiä, ylioppilaskunnan merkkejä, lippua ja kunnianosoituksia koskevat ohjesäännöt sekä muut ohjesäännöt, ja
  28. päättää asioista, jotka hallitus, taloustoimikunta, jatkuvuustoimikunta, edustajiston valiokunta, toimikunta tai työryhmä, edustajiston puheenjohtaja, pääsihteeri, vähintään yksi (1) edustajiston jäsen tai viisikymmentä (50) ylioppilaskunnan äänioikeutettua jäsentä saattaa edustajiston ratkaistavaksi.

14 § Ratkaisuvallan pidättäminen

36 §:ssä mainittuja merkittäviin taloudellisiin päätöksiin liittyviä asioita lukuun ottamatta on edustajistolla yksittäistapauksessa valta pidättää ratkaistavakseen hallituksen, taloustoimikunnan tai muun edustajiston asettaman elimen ratkaisuvaltaan kuuluva asia, mikäli yli puolet edustajiston kaikista jäsenistä sitä kannattaa. Esitystä ratkaisuvallan pidättämisestä ei voi jättää pöydälle.

Esitys ratkaisuvallan pidättämisestä katsotaan tehdyksi, kun yksi (1) edustajiston jäsen on esittänyt kannatetun esityksen edustajiston kokouksessa tai kun vähintään viisi (5) edustajiston jäsentä on pyytänyt kirjallisesti puheenjohtajalta ylimääräisen kokouksen kutsumista koolle käsittelemään esitystä ratkaisuvallan pidättämisestä.

Asiasta, johon liittyen on tehty esitys ratkaisuvallan pidättämisestä, hallitus, taloustoimikunta, tai muu edustajiston asettama elin ei voi tehdä päätöstä ennen ratkaisuvallan pidättämisestä tehtyä edustajiston päätöstä edellyttäen, että esityksen takana on vähintään viisitoista (15) edustajiston jäsentä.

15 § Kokoontuminen

Edustajisto kokoontuu ainakin:

  1. Järjestäytymiskokoukseen vaalituloksen vahvistamisen jälkeen. Järjestäytymiskokouksessa todetaan edustajiston kokoonpano.
  2. Vaalikokoukseen vaalituloksen vahvistamisen jälkeen sekä ennen toimikauden toisen vuoden alkua, jossa:
    • valitaan edustajiston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat,
    • valitaan hallituksen muodostaja,
    • nimitetään hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet,
    • nimitetään KHT-tilintarkastusyhteisö ja tämän varamies sekä päätetään heidän palkkioistaan,
    • nimitetään jatkuvuustoimikunnan puheenjohtaja ja muut jäsenet.
  3. Vuosittain talousarviokokoukseen marraskuussa, jossa päätetään ainakin:
    • yliopiston seuraavan lukuvuoden ilmoittautumiskauden yhteydessä kannettavan jäsenmaksun suuruus,
    • ylioppilaskunnan talousarvion hyväksymisestä ja
    • hallituksen jäsenten, taloustoimikunnan jäsenten sekä muiden edustajiston nimittämien luottamushenkilöiden palkkioista.
  4. Vuosittain huhtikuun loppuun mennessä pidettävään vuosikokoukseen, jossa ainakin:
    • päätetään taloustoimikunnan laatiman ja hallituksen esittelemän kirjanpitolain mukaisen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,
    • merkitään tiedoksi hallituksen valmistelema, kirjanpitolain mukaista toimintakertomusta laajempi ja yksityiskohtaisempi ylioppilaskunnan vuosikertomus,
    • esitetään tilintarkastuskertomus sekä
    • nimitetään taloustoimikunnan puheenjohtaja ja muut jäsenet.

Järjestäytymiskokous ja vaalikokous voidaan pitää samanaikaisesti.

Edustajisto kokoontuu edustajiston puheenjohtajan kutsusta muulloinkin, milloin edustajiston puheenjohtaja, hallitus, taloustoimikunta tai edustajiston yleisvaliokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään viisi (5) edustajiston jäsentä ilmoittamaansa asiaa varten sitä kirjallisesti puheenjohtajalta pyytää.

Ylimääräinen kokous on pidettävä neljäntoista (14) päivän, ja yliopiston opiskelijoiden yli seitsemän (7) päivää pitkän yhtäjaksoisen lomakauden aikana kahdenkymmenenkolmen (23) päivän kuluessa siitä, kun edustajiston puheenjohtaja on todisteellisesti saanut tiedon asiaa koskevasta pyynnöstä.

16 § Puhe- ja läsnäolo-oikeus

Ylioppilaskunnan jäsenillä ja työntekijöillä on läsnäolo-oikeus edustajiston kokouksissa, ellei edustajisto päätä rajoittaa läsnäolo-oikeutta jonkin asian käsittelyn ajaksi. Edustajiston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla on puhe- ja läsnäolo-oikeus edustajiston kokouksissa. Taloustoimikunnan, jatkuvuustoimikunnan ja kunniavaltuuskunnan puheenjohtajilla on puhe- ja läsnäolo-oikeus edustajiston kokouksissa.

Edustajiston puheenjohtaja voi antaa myös muille henkilöille puhe- ja/tai läsnäolo-oikeuden. Edustajisto voi kuitenkin rajoittaa puhe- ja/tai läsnäolo-oikeutta jonkin asian käsittelyn ajaksi.

17 § Kokouskutsu

Kutsu edustajiston kokoukseen on lähetettävä kirjallisesti edustajiston jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta ja lisäksi kokouksesta on ilmoitettava ylioppilaskunnan virallisella ilmoitustaululla. Kutsussa on mainittava kaikki kokouksessa käsiteltävät päätösasiat. Kokouksessa voidaan kuitenkin käsitellä myös yksittäisten liitteiden luottamukselliseksi julistaminen, ylioppilaskunnan säännöissä mainitun ratkaisuvallan pidättäminen ja päätösasiat, jotka edustajisto on viiden kuudesosan (5/6) enemmistöllä julistanut kiireellisiksi.

Mikäli edustajisto kutsutaan koolle yliopiston opiskelijoiden yli seitsemän (7) päivää pitkän yhtäjaksoisen lomakauden aikana, kokouskutsu on lähetettävä tai muutoin toimitettava vähintään kaksikymmentäyksi (21) päivää ennen kokousta.

IV Luku. Edustajiston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat 

18 § Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta

Vaalikelpoisia edustajiston puheenjohtajaksi ovat ylioppilaskunnan jäsenet ja Teknillisessä korkeakoulussa korkeakoulututkinnon suorittaneet entiset tai nykyiset ylioppilaskunnan jäsenet. Vaalikelpoisia edustajiston varapuheenjohtajiksi ovat edustajiston jäsenet ja varajäsenet.

Jos edustajiston puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja eroaa, menettää vaalikelpoisuutensa tai tulee pysyvästi esteelliseksi taikka estyneeksi kesken toimikauden, edustajisto valitsee uuden puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan tämän toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.

19 § Toimikausi ja tehtävät

Edustajiston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien toimikausi on kalenterivuosi.

Edustajiston puheenjohtajan tehtävänä on:

  1. kutsua kokoon edustajiston kokous ja johtaa siinä puhetta,
  2. valvoa, että ylioppilaskunnan toiminnassa noudatetaan voimassa olevia lakeja, asetuksia sekä ylioppilaskunnan sääntöjä ja muita määräyksiä sekä
  3. toimia yleisvaliokunnan puheenjohtajana.

Mikäli puheenjohtaja on tilapäisesti estynyt tai esteellinen hoitamaan tehtäviään, ensimmäinen varapuheenjohtaja astuu hänen sijaansa. Ensimmäisen varapuheenjohtajankin ollessa estynyt tai esteellinen tehtäviä hoitaa toinen varapuheenjohtaja.

V Luku. Hallitus 

20 § Kokoonpano

Hallitukseen kuuluu viidestä (5) yhdeksään (9) jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.

21 § Toimikausi ja valinta

Edustajisto valitsee hallituksen kalenterivuodeksi kerrallaan. Jos edustajisto on vapauttanut hallituksen tai sen jäsenen tehtävistään kesken toimikauden, valitaan uusi hallitus tai uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Jos hallitus eroaa tai muusta syystä vapautetaan tehtävistään, vastaa se välttämättömistä hallitukselle kuuluvista tehtävistä siihen asti, kunnes uusi hallitus on järjestäytynyt.

Edustajiston vaihtuessa hallitus eroaa.

22 § Vaalikelpoisuus

Hallituksen vaalissa vaalikelpoisia ovat muut ylioppilaskunnan äänioikeutetut jäsenet paitsi sen vuoden edustajiston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat, jolle ollaan hallitusta valitsemassa.

23 § Esteellisyys ja vaalikelpoisuuden menetys

Ylioppilaskunnan työntekijä on esteellinen toimimaan hallituksessa.

Hallituksen jäsen vapautetaan tehtävästään, jos hän kesken toimikauden menettää vaalikelpoisuutensa. Vaalikelpoisuuden menettämisen toteaa edustajisto. 

24 § Hallituksen jaostot, toimikunnat ja työryhmät

Hallitus nimittää laissa yhteishallinnosta vuokrataloissa (1990/649) 16 §:ssä mainitun yhteistyöelimen. Tästä yhteistyöelimestä määrätään tarkemmin työjärjestyksellä. Hallitus voi nimittää myös muita jaostoja, toimikuntia ja työryhmiä.

25 § Tehtävät

Hallituksen tehtävänä on:

  1. johtaa ylioppilaskunnan toimintaa,
  2. vastata ylioppilaskunnan hallinnosta,
  3. vastata siitä, että ylioppilaskunnan toiminnassa noudatetaan voimassa olevia lakeja, asetuksia sekä ylioppilaskunnan sääntöjä ja muita määräyksiä,
  4. esitellä edustajistolle ylioppilaskunnan talousarvio, tilinpäätös, toimintakertomus sekä kirjanpitolain mukaista toimintakertomusta laajempi ja yksityiskohtaisempi ylioppilaskunnan vuosikertomus,
  5. nimittää 24 §:ssä mainittu yhteistyöelin sekä valita sen puheenjohtaja,
  6. päättää taloustoimikunnan esityksestä ylioppilaskunnan talouden- tai omaisuuden hoitoon liittyvistä asioista,
  7. esittää taloustoimikunnan esittelystä edustajistolle 36 §:ssä mainitut merkittävät taloudelliset päätökset sekä
  8. käyttää ylioppilaskunnan päätös-, hallinto- ja toimeenpanovaltaa asioissa, joita ei ole määrätty edustajiston tai taloustoimikunnan päätettäviksi.

VI Luku. Taloustoimikunta

26 § Oikeudellinen asema

Taloustoimikunnalla tarkoitetaan Ylioppilaskunta-asetuksen 2 §:n mukaista elintä, joka voi käyttää ylioppilaskunnan taloutta koskevissa asioissa päätös-, hallinto- ja toimeenpanovaltaa näiden sääntöjen asettamissa puitteissa.

27 § Kokoonpano ja toimikausi

Taloustoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja ja kuudesta (6) kahdeksaan (8) muuta jäsentä. Puheenjohtajan tulee olla ylioppilaskunnan jäsen. Taloustoimikunnan jäsenet valitaan ylioppilaskunnan jäsenistä tai muista ylioppilaskunnan oloja hyvin tuntevista tai talouselämään perehtyneistä henkilöistä. Jäsenistä vähintään puolet (1/2) tulee olla ylioppilaskunnan jäseniä ja yksi (1) ylioppilaskunnan asuntoloiden asukkaiden edustaja. Taloustoimikunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.

Taloustoimikunnan jäsenet valitaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan siten, että puolet on vuosittain erovuorossa. Asuntoloiden asukkaiden edustaja valitaan kuitenkin vuosittain yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan. Jos edustajisto päättää vapauttaa taloustoimikunnan tai sen jäsenen tai jos sen jäsen eroaa kesken toimikauden, valitaan uusi taloustoimikunta tai uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Hallituksen puheenjohtajalla, edustajiston puheenjohtajalla, pääsihteerillä, jatkuvuustoimikunnan puheenjohtajalla ja taloustoimiston esimiehellä on kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus.

28 § Taloustoimikunnan jaostot, toimikunnat ja työryhmät

Taloustoimikunta voi nimittää alaisuuteensa jaostoja, toimikuntia ja työryhmiä.

29 § Tehtävät

Taloustoimikunnan tehtävänä on:

  1. ylioppilaskunnan omaisuuden turvattu ja tuottava hoitaminen edustajiston vahvistamien suuntalinjojen mukaisesti niiltä osin, mitä edustajisto ei ole antanut hallituksen päätettäväksi,
  2. valvoa ylioppilaskunnan taloudellista tilaa,
  3. esitellä hallitukselle kirjanpitolain mukainen ylioppilaskunnan tilinpäätös,
  4. esittää hallitukselle ylioppilaskunnan taloustoimiston henkilökuntaan liittyvät valinnat ja vapautukset,
  5. valvoa asuntoloiden tarkoituksenmukaista ylläpitoa ja kunnostusta näiden vuokratasoa määriteltäessä,
  6. tehdä selvityksiä ja ehdotuksia asuntolatoiminnan ja sijoitustoiminnan pitkän aikavälin tavoitteista ja suunnitelmista,
  7. johtaa ja valvoa taloushallintoa ja asuntolatoimintaa,
  8. huolehtia ylioppilaskunnan sijoitusomaisuuden pitkän aikavälin tuottavasta ja turvallisesta hoitamisesta sekä saattaa hallitukselle päätettäväksi tähän liittyviä asioita,
  9. valmistella ylioppilaskunnan talousarvio ja laatia esitys ylioppilaskunnan tulosyksikköjen välisistä subventioista,
  10. esitellä hallitukselle 36 §:ssä mainitut merkittävät taloudelliset päätökset sekä
  11. päättää muista asioista, jotka edustajisto määrää taloustoimikunnan päätettäviksi.

VII Luku. Jatkuvuustoimikunta 

30 § Kokoonpano ja toimikausi

Jatkuvuustoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja ja kuudesta (6) kahdeksaan (8) jäsentä. Jatkuvuustoimikunnan jäsenet valitaan ylioppilaskunnan jäsenistä tai muista ylioppilaskunnan oloja hyvin tuntevista henkilöistä, jotka ovat osallistuneet aktiivisesti ylioppilaskunnan kehittämiseen. Toimikunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja kutsuu itselleen sihteerin.

Jatkuvuustoimikunnan jäsenet nimetään kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan siten, että kolmasosa on vuosittain erovuorossa. Jos edustajisto päättää vapauttaa jatkuvuustoimikunnan tai sen jäsenen tai jos sen jäsen eroaa kesken toimikauden, valitaan uusi jatkuvuustoimikunta tai uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

TKY:n luottamushenkilöt ja työntekijät ovat esteellisiä toimimaan jatkuvuustoimikunnan jäseninä.

Hallituksen puheenjohtajalla, edustajiston puheenjohtajalla, pääsihteerillä, taloustoimikunnan puheenjohtajalla ja taloustoimiston esimiehellä on kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus.

31 § Tehtävät

Jatkuvuustoimikunnan tehtävänä on:

  1. ylioppilaskunnan taloudellisen pääoman käytön tarkoituksenmukaisuuden arviointi talousarvion laatimisvaiheessa ja tilinpäätöksen yhteydessä,
  2. ylioppilaskunnan henkisen ja aatteellisen pääoman varjeleminen ja kehittäminen,
  3. ylioppilaskunnan toimijoiden tukeminen ja jatkuvuuden edistäminen,
  4. hyvän hallintotavan ja organisaation kehittämisen tukeminen sekä
  5. kunnianosoitusten myöntämisen valmistelu hallitukselle.

VIII Luku. Kunniavaltuuskunta 

32 § Jäsenet

Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään kaksikymmentäyksi (21) edustajiston kutsumaa henkilöä 75 ikävuoteensa asti. Kunniavaltuuskunnan jäsenen tulee olla ylioppilaskunnan nykyinen tai entinen jäsen. Valtuuskuntaan voidaan kutsua muukin henkilö, joka on erittäin ansiokkaasti toiminut ylioppilaskunnan tarkoitusperien hyväksi.

Hallituksen puheenjohtajalla, edustajiston puheenjohtajalla, pääsihteerillä, taloustoimikunnan puheenjohtajalla ja taloustoimiston esimiehellä on kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus.

33 § Tehtävät

Kunniavaltuuskunnan tehtävänä on antaa neuvoja ja tukea ylioppilaskunnan asioissa.

IX Luku. Talous 

34 § Tilikausi

Ylioppilaskunnan tilikausi on kalenterivuosi.

35 § Jäsenmaksut

Edustajistolla on ylioppilaskunnan talousarvion hyväksymisen yhteydessä oikeus määrätä ylioppilaskunnan jäsenten suoritettavaksi vuotuinen jäsenmaksu. Jäsenmaksun vahvistaa yliopiston rehtori.

Jäsenmaksun kantamista valvoo yliopisto. Ylioppilaskunnan hallitus päättää jäsenmaksun kantamistavasta ja -ajasta. Hallitus voi myöntää vapautuksen ylioppilaskunnan jäsenmaksusta.

36 § Merkittävät taloudelliset päätökset

Ylioppilaskunnan merkittävillä taloudellisilla päätöksillä tarkoitetaan kiinteistöjen ostamista, myymistä tai kiinnittämistä, rakennushankkeiden aloittamista, ylioppilaskunnan varallisuuden merkittävää sitomista tai käyttämistä taikka näihin rinnastettavia päätöksiä.

Merkittävän taloudellisen päätöksen tekee edustajisto. Merkittävää taloudellista päätöstä koskevan esityksen voi tehdä hallitus, taloustoimikunta tai edustajisto. Hallituksen ja taloustoimikunnan on käsiteltävä merkittävää taloudellista päätöstä koskevat esitykset ennen edustajiston päätöskäsittelyä.

Mikäli edustajisto esittää merkittävää taloudellista päätöstä, tulee taloustoimikunnan ensin käsitellä asia ja tämän jälkeen esitellä asia hallitukselle sen käsittelyä varten. Hallituksen tulee käsitellä asia kolmenkymmenen (30) päivän sisällä edustajiston esityksestä. Hallitus on velvollinen tuomaan asian edustajiston päätettäväksi viivyttelemättä, kuitenkin viimeistään kuudenkymmenen (60) päivän sisällä edustajiston esityksestä.

Mikäli taloustoimikunta ja hallitus tai jompikumpi näistä ei puolla esitystä, on merkittävästä taloudellisesta päätöksestä päätettävä kahdessa vähintään neljäntoista (14) päivän väliajoin pidettävässä edustajiston kokouksessa. Tällaisen päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kummassakin kokouksessa kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) kaikista edustajiston jäsenistä.

Edustajisto ei voi käyttää ratkaisuvallan pidättämistä merkittävissä taloudellisissa päätöksissä.

37 § Tilintarkastus

Ylioppilaskunnan seuraavan tilikauden tilejä, taloudenhoitoa ja muuta hallintoa tarkastamaan edustajisto valitsee vaalikokouksessa Keskuskauppakamarin hyväksymän tilintarkastusyhteisön ja tämän varamiehen. Tilintarkastajan ja hänen varamiehensä tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia (KHT).

38 § Tilinpäätös

Hallituksen ja taloustoimikunnan on laadittava kirjanpitolain mukainen tilinpäätös sekä toimitettava tilintarkastuksen suorittamiseksi tarvittavat asiakirjat tilintarkastajalle kolmen (3) kuukauden sisällä tilikauden päättymisestä.

Tilintarkastajan tulee antaa tilintarkastuskertomuksensa hallitukselle neljäntoista (14) päivän sisällä siitä, kun hän on vastaanottanut tilinpäätöksen ja siihen liittyvät asiakirjat.

Hallituksen tulee toimittaa tilinpäätös, tilintarkastuskertomus sekä tehtyjen muistutusten johdosta laaditut selvitykset edustajistolle viimeistään edustajiston vuosikokouskutsun yhteydessä.

X Luku. Osakunta sekä killat ja muut ylioppilaskunnan yhteydessä toimivat yhdistykset 

39 § Osakunta

Yliopistossa on ruotsinkielinen osakunta. Osakunnalla on itsehallinto. Osakunnan jäsenistä, hallinnosta ja muusta toiminnasta sekä jäsenten velvollisuudesta suorittaa maksuja osakunnalle määrätään tarkemmin ylioppilaskunta-asetuksessa ja osakunnan säännöissä.

40 § Ylioppilaskunnan yhteydessä toimivat yhdistykset ja killat

Ylioppilaskunnan jäsenet voivat perustaa ylioppilaskunnan yhteyteen yhdistyksiä. Ylioppilaskunnan yhteydessä toimivat yhdistykset vastaavat itse taloudestaan sekä kantavat itse oikeudellisen vastuun toiminnastaan. Edustajisto voi myöntää yhdistykselle kilta-aseman. Yhdistyksistä säädetään tarkemmin ohjesäännöllä.

XI Luku. Erityisiä määräyksiä 

41 § Polyteekkariarkisto ja Polyteekkarimuseo

Ylioppilaskunta ylläpitää ylioppilaskunnan historiaa tallentavaa, tutkivaa sekä esittelevää Polyteekkariarkistoa. Polyteekkariarkisto koostuu asiakirja-arkistosta, esinearkistosta ja Polyteekkarimuseon kokoelmasta.

Ylioppilaskunnan asiakirjat on arkistoitava siten, että arkisto voi toimia tiedon lähteenä ylioppilaskunnalle, sen jäsenille, viranomaisille ja tutkimukselle.

42 § Nimenkirjoittajat

Ylioppilaskunnan virallisia nimenkirjoittajia ovat hallituksen puheenjohtaja ja pääsihteeri yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä vähintään yhden hallituksen jäsenen kanssa tai hallituksen puheenjohtaja yhdessä taloustoimikunnan puheenjohtajan kanssa tai hallituksen puheenjohtaja yhdessä taloustoimiston esimiehen kanssa.

Hallitus voi tarvittaessa myöntää prokuuravaltuuden.

43 § Tiedottaminen

Edustajiston ja hallituksen päätökset on julkaistava ylioppilaskunnan virallisella ilmoitustaululla viimeistään neljäntoista (14) päivän kuluttua kokouksesta.

44 § Muutoksenhaku

Ylioppilaskunnan päätökseen haetaan muutosta ylioppilaskunta-asetuksen määräämällä tavalla valittamalla hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

45 § Toiminnan lakkaaminen

Jos ylioppilaskunnan toiminta lakkaa, sille kertynyt omaisuus on osoitettava ylioppilaskunnan tarkoituksen mukaiseen käyttöön edustajiston päättämällä tavalla.

46 § Luottamusaseman vastuu

Ylioppilaskunnan toimielimen valitsema luottamushenkilö voidaan vapauttaa toimestaan, jos hän käyttää hyödykseen tai muille ilmaisee luottamusasemassaan tietoonsa saamiaan tietoja, jotka eivät ole julkisia, tai jos hän on menettelyllään ylioppilaskunnassa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut ylioppilaskuntaa.

47 § Muut säännöt ja määräykset

Sen lisäksi, mitä yliopistolaissa, ylioppilaskunta-asetuksessa ja näissä säännöissä säädetään, noudatetaan ylioppilaskunnan vaalijärjestystä sekä edustajiston hyväksymiä ohjesääntöjä ja työjärjestyksiä. Näitä ovat ainakin edustajiston, hallituksen, taloustoimikunnan, jatkuvuustoimikunnan ja kunniavaltuuskunnan työjärjestykset sekä ohjesäännöt koskien ylioppilaskunnan merkkejä, lippua, kunnianosoituksia sekä yhdistyksiä.

48 § Sääntöjen muuttaminen ja voimaantulo

Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää edustajisto.

Sääntöjen muuttamisesta on päätettävä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden välillä on vähintään neljätoista (14) päivää, joissa kummassakin vähintään kahden kolmasosan (2/3) kaikista edustajiston jäsenistä on kannatettava muutosehdotusta. Säännöt astuvat voimaan, kun yliopiston rehtori on ne vahvistanut.

Pykälissä 13, 14, 25, 29, 36 ja 48 esiintyviä pykälässä 36 mainittuja merkittäviä taloudellisia päätöksiä koskevia sääntökohtia muutettaessa on taloustoimikunnan ja hallituksen aina käsiteltävä muutosesitys kuten pykälässä 36 määrätään.

Nämä säännöt on hyväksytty edustajiston kokouksissa 2/2007 (8.2.2007) ja 3/2007 (29.3.2007) ja niillä kumotaan kokouksessa 5/2003 ensimmäisen kerran hyväksytyt säännöt.

Yliopiston rehtori on 9.5.2007 vahvistanut nämä säännöt.