på svenska in english

TKY

Merkki-, lippu- ja kunnianosoitusohjesääntö

Merkki-, lippu- ja kunnianosoitusohjesäännössä on lueteltu ylioppilaskunnan tunnukset, ylioppilaskunnan jäsentunnukset, ylioppilaskunnan virkatunnukset, ylioppilaskunnan muut tunnukset sekä ylioppilaskunnan kunnianosoitukset.

Lahjakirjallaan toukokuun 10. päivältä 1921 on Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilasyhdistys lahjoittanut Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnalle lippunsa, lakkinsa ja kunniamerkkinsä.

I Luku. Ylioppilaskunnan tunnukset

1 § Ylioppilaskunnan lippu

Ylioppilaskunnan lipun pohjaväri on tekniikan punainen ja koristeaiheena siinä on kultaisella kirjailtu ylioppilaskunnan merkki keskellä sekä lipun pituussuuntaan kulkevat kolme (3) lehtiaiheista ornamenttinauhaa. Lippuun kuuluu kaksi (2) keltaista tupsua. Lipputangon pää on pronssista valettua tekniikan ratasta kantava naisfiguuri.

2 § Lipun käyttö

Lippua käytetään ylioppilaskunnan toimeenpanemissa juhlatilaisuuksissa ja kunnianosoituksissa, milloin hallitus tai kiireellisissä tapauksissa hallituksen puheenjohtaja, mikäli mahdollista neuvoteltuaan hallituksen jäsenten kanssa, niin päättää.

3 § Lipun kantaminen

Lippua kannetaan aina sen omassa tangossa. Ilman suojusta kuljetettaessa seuraa lippua kahden teekkarin lippuvartio.

4 § Kunnianosoitukset

Lippu tekee kunniaa valtion päämiehelle, Suomen lipulle, kansallislaululle ja vainajille siten, että se hitaasti lasketaan 45 asteen kulmaan ja välittömästi tämän jälkeen nostetaan ylös. Lippu tekee kunniaa myös Polyteknikkojen marssille.

5 § Lipunkantaja ja lippuvartio

Lipunkantajan ja lippuvartion varamiehineen nimittää hallitus.

6 § Säilytys ja hoito

Lipun säilytyksestä, kunnosta ja hoidosta vastaa pääsihteeri. Lippua säilytetään suojattuna ylioppilaskunnan hallituksen kokoushuoneessa.

7 § Lipunkantajien varustus

Lipunkantaja ja lippuvartio käyttävät aina teekkarilakkia, lisäksi lippuvartiolla on ylioppilaskunnan airutnauha.

8 § Ylioppilaskunnan merkki

Ylioppilaskunnan kullatun merkin muodostaa hammaspyörä puoleksi tammenlehväseppeleen ympäröimänä, hammaspyörän keskellä on kolmioviivotin, vasara, harppi ja sisätulkki.

Merkkiä on kahta kokoa, toinen läpimitaltaan 15 mm, jota käyttävät ylioppilaskunnan jäsenet ja toinen läpimitaltaan 21 mm, jota käyttävät osakunnan jäsenet.

9 § Käyttö

Osa ylioppilaskunnan merkistä on aiheena ylioppilaskunnan lipussa. Metallista ylioppilaskunnan merkkiä käytetään kiinnitettynä teekkarilakin reunukseen.

10 § Painaminen

Ylioppilaskunnan merkkiä voidaan käyttää painettuna hallituksen luvalla.

II Luku. Jäsentunnukset

11 § Teekkarilakki

Ylioppilaskunnan lakki on tupsulakki, jonka muodostaa 6-kulmainen valkoinen samettipäällys (reunan korkeus 40 mm), musta samettireuna (korkeus 30 mm) ja lippa sekä musta silkkitupsu (pituus 280 mm). Teekkarilakin reunukseen on kiinnitettynä ylioppilaskunnan metallinen merkki.

12 § Lakin käyttöoikeus

Lakkia ovat oikeutetut käyttämään kaikki ylioppilaskunnan jäsenet sekä Teknillisessä korkeakoulussa korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt, ellei hallitus ole heiltä lakin käyttöä kieltänyt.

Hallitus voi antaa lakin käyttöoikeuden muillekin kuin edellämainituille henkilöille. Ylioppilaskunta ja osakunta antavat uusille jäsenille lakinkäyttöoikeuden, kuitenkin aikaisintaan seuraavana vappuna ylioppilaskuntaan liittymisen jälkeen.

13 § Lakin käyttö eri vuodenaikoina

Lakkia käytetään toukokuun 1. päivästä syyskuun 30. päivään, mutta muinakin vuodenaikoina voi hallitus erityistapauksissa sallia lakin käytön. Hallitus voi halutessaan myöntää päätösvallan toimikautensa ajaksi hallituksen jaostolle. Kiireellisissä tapauksissa voi hallituksen puheenjohtaja, neuvoteltuaan jaostosta vastaavan hallituksen jäsenen tai sihteerin kanssa, päättää lakin käytöstä. Päätökset lakinkäyttölupien myöntämisistä ja myöntämättä jättämisistä tuodaan hallitukselle tiedoksi.

Teekkarilakkia käytetään kuin hattua yleensä, älköön kuitenkaan vajavaisen tai likaisen asun yhteydessä. Lakkia ei saa luovuttaa henkilölle, jolla ei ole teekkarilakin kanto-oikeutta.

14 § Teekkarinauha

Teekkarinauha on 20 mm levyinen, kahdella 3 mm leveällä valkoisella raidalla varustettu tekniikanpunainen nauha. Raidat ovat nauhan suuntaiset, yksi kummallakin reunalla 1 mm etäisyydellä reunasta.

15 § Teekkarinauhan käyttöoikeus

Ylioppilaskunnan jäsenet ja entiset jäsenet ovat oikeutettuja käyttämään teekkarinauhaa akateemisissa juhlatilaisuuksissa sekä ylioppilaskuntaa edustaessaan.

Teekkarinauhaa kannetaan sukupuolesta riippumatta siten, että se kulkee vinosti oikealta olkapäältä rinnan yli. Miehet kantavat sitä juhlapuvussa liivin alla, arkipuvussa liivin päällä. Naiset voivat kantaa teekkarinauhaa yhtenäisenä nauhana juhlapuvun päällä tai ruusukkeena. Ruusuketta kannetaan oikealla puolella. Teekkarinauhaa älköön kannettako paljasta ihoa vasten.

III Luku. Virkatunnukset

16 § Ylioppilaskunnan nauha

Ylioppilaskunnan nauha on 25 mm levyinen, kolmella kullanvärisellä ylioppilaskunnan merkillä varustettu tekniikanpunainen nauha. Merkkien halkaisija on 20 mm ja niiden keskinäinen etäisyys on 60 mm.

17 § Käyttö

Ylioppilaskunnan nauhaa käytetään ylioppilaskuntaa virallisesti edustettaessa sekä hallituksen merkin yhteydessä. Ylioppilaskunnan työntekijöillä on toimikautenaan oikeus käyttää ylioppilaskunnan nauhaa.

18 § Kantaminen

Ylioppilaskunnan nauhaa kannetaan sukupuolesta riippumatta siten, että se kulkee vinosti oikealta olkapäältä rinnan yli. Miehet kantavat sitä juhlapuvussa liivin alla, arkipuvussa liivin päällä. Naiset voivat kantaa ylioppilaskunnan nauhaa yhtenäisenä nauhana juhlapuvun päällä tai ruusukkeena. Ruusuketta kannetaan oikealla puolella.

Ylioppilaskunnan nauhaa älköön kannettako paljasta ihoa vasten.

19 § Muut määräykset

Useampaa nauhaa kannettaessa teekkarinauhaa kannetaan ylimpänä ja seuraavana ylioppilaskunnan nauhaa. Toimikautensa aikana ylioppilaskunnan luottamushenkilöt sekä työntekijät kantavat ylioppilaskunnan nauhaa kuitenkin ylimpänä. Ulkomaisia nauhoja saa käyttää mikäli ao. maan edustaja on tilaisuudessa läsnä. Ylioppilaskunnan nauhaa ei saa luovuttaa ylioppilaskuntaan kuulumattomalle, paitsi jos kyseessä on ylioppilaskunnan työntekijä.

Ylioppilaskunnan kunnia- ja ansiomerkkinauhoja kannetaan muusta nauhojen järjestyksestä riippumatta kuitenkin aina ylimpänä.

20 § Airutnauha

Ylioppilaskunnan airutnauha on 150 mm levyinen kolmella kullanvärisellä ylioppilaskunnan merkillä varustettu tekniikanpunainen nauha. Merkkien halkaisija on 65 mm ja niiden keskinäinen etäisyys 120 mm.

21 § Käyttö

Airutnauhaa kantavat lippuvartio sekä airueet ylioppilaskunnan juhlatilaisuuksissa. Hallitus voi erikoisissa tapauksissa päättää airutnauhan käyttämisestä muissakin tilaisuuksissa.

22 § Kantaminen

Airutnauha sidotaan siten, että se oikealta olkapäältä kulkee vinosti rinnan yli.

23 § Säilytys

Airutnauhat säilytetään ylioppilaskunnan toimistossa ja niistä vastaa pääsihteeri.

24 § Hallituksen merkki

Hallituksen merkki on kultainen ja sen muodostaa halkaisijaltaan 18 mm suuruinen hammaspyörä, joka on alapuoleltaan puoleksi laakeriseppeleen ympäröimä. Keskellä hammaspyörää on valtikka.

25 § Käyttöoikeus

Merkkiä saavat käyttää edustajiston puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja hallituksen jäsenet sekä näitä virkoja aikaisemmin hoitaneet.

26 § Käyttö

Hallituksen merkkiä käytetään ainoastaan ylioppilaskunnan nauhaan kiinnitettynä.

27 § Hallituksen pienoismerkki

Edustajiston puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet käyttävät toimikautenaan arkioloissa hallituksen pienoismerkkiä, joka on hallituksen merkin pienennys, halkaisijaltaan 10 mm. Pienoismerkit siirtyvät uuden hallituksen jäsenille ja edustajiston puheenjohtajille.

28 § Edustajiston puheenjohtajan stoola

Edustajiston puheenjohtajan tunnuksena on U-kirjaimen muotoinen 80 mm leveä tekniikan punainen kangasstoola. Stoolan ympäri kiertää kullankeltainen punos ja sen kumpaankin päähän on kirjailtu kultaisella 43 mm suuruinen ylioppilaskunnan merkki.

29 § Käyttöoikeus

Edustajiston puheenjohtaja käyttää stoolaa toimikautensa aikana.

30 § Käyttö

Edustajiston puheenjohtajan stoolaa käytetään ylioppilaskunnan vuosijuhlassa, Teknillisen korkeakoulun avajaisissa ja muissa vastaavissa juhlallisissa tilaisuuksissa ylioppilaskuntaa edustettaessa.

Edustajiston puheenjohtajan stoolaa älköön kannettako paljasta ihoa vasten.

31 § Hallituksen puheenjohtajan kääty

Hallituksen puheenjohtajan tunnuksena on hopeinen kääty. Käädyn riipuksena on ylioppilaskunnan merkki. Käädyn ketju muodostuu hopeisista laatoista, joissa on kaiverrettuna ylioppilaskunnan merkin osia sekä laatat yhdistävistä hopeisista ketjuista. Käädyn selkäpuolella on pienoiskokoinen teekkarilakin tupsu.

32 § Käyttöoikeus

Hallituksen puheenjohtaja käyttää käätyä toimikautensa aikana.

33 § Käyttö

Hallituksen puheenjohtajan käätyä käytetään ylioppilaskunnan vuosijuhlassa, Teknillisen korkeakoulun avajaisissa ja muissa vastaavissa juhlallisissa tilaisuuksissa ylioppilaskuntaa edustettaessa.

Hallituksen puheenjohtajan käätyä älköön kannettako paljasta ihoa vasten.

34 § Työntekijän pienoismerkki

Ylioppilaskunnan työntekijät käyttävät toimikautenaan arkioloissa ylioppilaskunnan pienoismerkkiä. Pienoismerkki on halkaisijaltaan 10 mm leveä metallinen rintamerkki, johon on painettu ylioppilaskunnan merkki.

IV Luku. Ylioppilaskunnan muut tunnukset

35 § Pyöreän Tornin Kilta

Pyöreän Tornin Kilta on vuonna 1947 perustettu ylioppilaskunnan kunnia- ja alumnijärjestö, johon kutsutaan vuosittain uusia jäseniä. Killan tunnuksina ovat killan lippu, jäsenmerkit, killan nauha sekä killan raadin merkit.

36 § Killan lippu

Killan lippu on tekniikan punainen ja koristeaiheena siinä on killan merkki. Killan lipun säilyttämisestä vastaa killan kirjuri.

Killan lippua käytetään vuosittaisissa konklaaweissa sekä ylioppilaskunnan vuosijuhlissa.

37 § Killan jäsenmerkit

Killan jäsenmerkin muodostaa pienennetty killan merkki. Kullattu merkki on kuusisakarainen neljännesosa hammaspyörä, jonka päällä seisoo P-kirjain. Killan kullattu vuosimerkki on numero, joka kertoo jäseneksi kutsumisvuoden perustamisvuodesta laskettuna. Killan perustajajäsenen merkki on kullattu kahdeksansakarainen tähti.

Jäsenmerkkejä käytetään ainoastaan killan nauhaan kiinnitettynä. Jäsenmerkki on nauhassa ylimpänä, sitten vuosimerkki tai perustajajäsenmerkki ja muut merkit edellisten alapuolella.

38 § Killan korkian raadin merkit

Killan asioita hoitaa vuosittaisissa konklaaweissa valittu korkia raati. Raadin tunnuksena on kullattu merkki, jonka aiheena on tammenlehväseppele.

Raadin eri virkojen tunnuksia ovat kullatut kiltavanhimman, varavanhimman, kiltamestarin, voudin ja kirjurin merkit. Kiltavanhimman merkki on ristissä olevat puheenjohtajan nuijat, varavanhimman merkissä on yksi pystyssä seisova nuija. Kiltamestarin merkki on juomapikari, voudin merkki on avain ja kirjurin merkki on sulkakynä. Raadin merkkejä käytetään ainoastaan killan nauhaan kiinnitettynä.

39 § Killan nauha

Killan nauha on 35 mm levyinen tekniikan punainen nauha. Nauhaa kannetaan kuten ansio- ja kunniamerkkinauhoja.

40 § Käyttöoikeus

Pyöreän Tornin Killan jäsenmerkkiä, vuosimerkkiä, perustajajäsenmerkkiä ja nauhaa kantavat killan jäsenet. Raadin merkkejä kantavat korkian raadin jäsenet.

V Luku. Ylioppilaskunnan kunnianosoitukset

41 § Ylioppilaskunnan kunnianosoitukset

Ylioppilaskunta voi osoittaa kunnioitusta teekkarien eteen tehdystä työstä. Ylioppilaskunnan kunnianosoituksia ovat ikiteekkarin arvonimi ja ketjun käyttöoikeus, kunniajäsenyys, kultainen kunniamerkki, Jämerän silmä -kunniamerkki, kultainen ansiomerkki, virkailija-ansiomerkki, Teekkari h. c. (honoris causa) arvonimi, teekkarilakin käyttöoikeus, Vuoden opettaja -palkinto sekä Pro Teekkari-patsas. Ylioppilaskunta voi sääntöjensä nojalla kutsua kunniajäseniä. Lisäksi hallitus voi kutsua kunniatalonmiehen.

42 § Ikiteekkarin arvonimi ja ketju

Ikiteekkarin arvonimi ja ketjun käyttöoikeus on ylioppilaskunnan arvokkain kunnianosoitus. Ketju on hopeaa ja muodostuu halkaisijaltaan 35 mm suuruisista hammasrattaista. Ikiteekkarin arvonimi ja ketju saa olla korkeintaan yhdellä henkilöllä kerrallaan.

Edustajisto voi myöntää Ikiteekkarin arvonimen ja ketjun ylioppilaskunnan entiselle jäsenelle erityisistä ansioista. Ikiteekkarin arvonimen ja ketjun myöntäminen vaatii 5/6 osan enemmistön kahdessa peräkkäisessä edustajiston kokouksessa.

43 § Ikiteekkarin ketjun käyttöoikeus

Ikiteekkarilla on ikiteekkarin ketjun käyttöoikeus osallistuessaan akateemiseen juhlatilaisuuteen. Ketju luovutetaan tilaisuuden alkaessa ikiteekkarin kannettavaksi ja palautetaan tilaisuuden jälkeen säilytyspaikalleen.

44 § Ikiteekkarin ketjun säilytys

Ikiteekkarin ketjua säilytetään Polyteekkarimuseossa, jossa se on osana näyttelyä. Ikiteekkarin ketjun säilytyspaikan välittömässä läheisyydessä on esittely henkilöistä, joille ikiteekkarin arvonimi ja ketju on myönnetty.

45 § Ikiteekkarin arvonimen ja ketjun jako

Ikiteekkarin arvonimen ja ketjun jako toimitetaan, mikäli mahdollista, ylioppilaskunnan tasavuotisjuhlassa.

46 § Kunniajäsenyys

Edustajisto voi kutsua ylioppilaskunnan luottamustoimessa olleen tai muuten ylioppilaskunnan toimissa erittäin ansioituneen ylioppilaskunnan entisen jäsenen ylioppilaskunnan kunniajäseneksi. Kunniajäseneksi kutsuminen vaatii 5/6 osan enemmistön yhdessä edustajiston kokouksessa.

Ylioppilaskunnan kunniajäsenet kantavat kunniajäsenyyden tunnuksena ylioppilaskunnan kultaista kunniamerkkiä.

47 § Kunniajäsenyyden julkistaminen

Kunniajäseneksi kutsutaan, mikäli mahdollista, ylioppilaskunnan tasavuotisjuhlassa.

48 § Kultainen kunniamerkki

Kunniamerkki on ylioppilaskunnan merkin suurennus, läpimitaltaan 30 mm, jota kannetaan 45 mm leveässä tekniikan punaisessa nauhassa.

Edustajisto voi myöntää kunniamerkin ylioppilaskunnan luottamustoimessa olleelle tai muuten ylioppilaskunnan toimissa ansioituneelle ylioppilaskunnan entiselle jäsenelle.

49 § Jämerän silmä -kunniamerkki

Teekkarikylän kunniamerkkinä toimii Jämerän silmä -kiven muotoinen leveydeltään 24 mm ja korkeudeltaan 38 mm suuruinen rintaneula. Jämerän silmä -kunniamerkki voidaan myöntää kultaisena, hopeisena ja pronssisena. Merkit on numeroitu ja merkin aiheen on luovuttanut ylioppilaskunnalle Luolamiehet.

Hallitus voi myöntää Jämerän silmä -kunniamerkkejä viiden vuoden välein Teekkarikylän syntymäpäivän yhteydessä Kukan päivänä konsultoituaan merkin lahjoittajatahon edustajia. Kultaiset merkit on varattu Teekkarikylän kunniatalonmiehille. Hopeinen tai pronssinen merkki voidaan myöntää Teekkarikylän puolesta ansiokkaasti toimineelle henkilölle tai Teekkarikylän toiminnassa ansioituneelle nykyiselle tai entiselle asukkaalle.

50 § Kunniamerkkien jako

Ylioppilaskunnan kultaisen kunniamerkin jako toimitetaan, mikäli mahdollista, ylioppilaskunnan vuosijuhlassa, Jämerän silmä -kunniamerkit Teekkarikylän syntymäpäivän yhteydessä Kukan päivänä viiden vuoden välein.

51 § Kultainen ansiomerkki

Kultaisen ansiomerkin muodostaa halkaisijaltaan 22 mm suuruinen hammaspyörä, joka on alapuolelta puoleksi laakeriseppeleen ympäröimä. Keskellä hammaspyörää on Polin tornin kuva. Kultaiseen ansiomerkkiin kuuluu 35 mm levyinen tekniikanpunainen nauha.

Kultaisen ansiomerkin voi hallitus myöntää ylioppilaskunnan jäsenelle tai vastavalmistuneelle entiselle jäsenelle hänen toimintansa perusteella ylioppilaskunnassa, osakunnassa, killoissa, kerhoissa tai muissa yhdistyksissä.

52 § Virkailija-ansiomerkki

Virkailija-ansiomerkin muodostaa halkaisijaltaan 22 mm suuruinen hammaspyörä, joka on alapuoleltaan puoleksi laakeriseppeleen ympäröimä. Virkailija-ansiomerkki on hopeinen ja sitä kannetaan 35 mm leveässä tekniikan punaisessa nauhassa.

Virkailija-ansiomerkin voi hallitus myöntää ylioppilaskuntaan kuulumattomalle, joka on toiminnallaan erikoisesti tukenut ylioppilaskunnan pyrkimyksiä.

53 § Ansiomerkkien jako

Ansiomerkkien jako toimitetaan, mikäli mahdollista, ylioppilaskunnan vuosijuhlassa.

VI Luku. Muut kunnianosoitukset

54 § Kunniatalonmies

Hallitus voi kutsua kunniatalonmiehen. Kunniatalonmieheksi voidaan kutsua ainoastaan tasavallan presidentti. Kunniatalonmiehen virkaa voi kantaa kerrallaan ainoastaan yksi henkilö.

55 § Teekkari h. c. (honoris causa) -arvonimi

Edustajisto voi myöntää Teekkari h. c. -arvonimen henkilölle, joka on työskennellyt pitkäaikaisesti ylioppilaskunnan hyväksi. Lisäksi hänen on täytynyt osoittaa hyvää teekkarihenkeä, ja hänen on oltava yleisesti tunnettu ylioppilaskunnan piirissä. Teekkari h. c.:lla on teekkarilakin käyttöoikeus. Teekkari h. c. -arvonimi jaetaan, mikäli mahdollista, ylioppilaskunnan vuosijuhlassa.

56 § Teekkarilakin käyttöoikeus

Hallitus voi myöntää teekkarilakin käyttöoikeuden henkilölle, joka on työskennellyt merkittävästi ylioppilaskunnan tai sen piirissä toimivan yhdistyksen hyväksi. Kyseisen henkilön on täytynyt osoittaa hyvää teekkarihenkeä, ja hänen on oltava yleisesti tunnettu ylioppilaskunnan tai yhdistyksensä piirissä. Teekkarilakin käyttöoikeus jaetaan, mikäli mahdollista, ylioppilaskunnan vuosijuhlassa.

57 § Vuoden opettaja –palkinto

Hallitus voi myöntää vuosittain Vuoden opettaja -palkinnon TKK:n opettajalle. Vuoden opettaja on innostava, käyttää monipuolisia opetusmenetelmiä, säilyttää vaatimustasonsa opetuksessa ja rohkaisee opiskelijoita kysymään ja keskustelemaan. Hän ottaa mielellään vastaan rakentavaa kritiikkiä ja edistää opetusalansa tunnettuutta. Hän on kiinnostunut opiskelijoista monipuolisesti ja käyttää mahdollisia suhteitaan opiskelijoidenkin hyödyksi. Häntä helppo lähestyä, ja häneltä löytyy aikaa opiskelijan ohjaukseen.

Vuoden opettaja palkitaan 15 gramman kultaharkolla, jonka aluslevyn laattaan on kaiverrettu ”Hyvät opettajat ovat kullan arvoisia.” Vuoden opettaja -palkinto jaetaan, mikäli mahdollista, ylioppilaskunnan vuosijuhlassa.

58 § Pro Teekkari -pienoispatsas

Hallitus voi myöntää Pro Teekkari -pienoispatsaan ylioppilaskunnan toiminnan osa-aluetta merkittävästi edistäneelle henkilölle tai yhteisölle. Pienoispatsas on pronssia ja muodostuu halkaisijaltaan 125 mm suuresta hammasrattaasta ja sen jalustasta.

59 § Muiden kunnianosoitusten jako

Muiden kunnianosoitusten jako toimitetaan, mikäli mahdollista, ylioppilaskunnan vuosijuhlassa tai muussa vastaavassa juhlallisessa tilaisuudessa.

60 § Erityisiä määräyksiä.

Muutoksia näihin ohjesääntöihin voidaan tehdä edustajiston kokouksessa ehdottomalla enemmistöllä.

Näillä ohjesäännöillä kumotaan edustajiston 8.12.2005 hyväksymät Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan merkki- ja lippuohjesäännöt.

Edustajisto on hyväksynyt nämä ohjesäännöt kokouksessaan 6/2006 (21.9.2006). Edustajisto on muuttanut tämän ohjesäännön pykäliä 15, 18 ja 49 kokouksessaan 3/2008.