på svenska in english

TKY

Pysyväispäätös 28

TKYH 9/2002 , muutettu TKYH 11/03, 10/05

7.3.2002

PÄÄTÖS YHDISTYKSELLE MYÖNNETTÄVÄSTÄ MUUSTA AVUSTUKSESTA

1. Tämän päätöksen perusteella käsitellään TKY:n yhdistysluettelon toiseen rekisteriin merkityille yhdistyksille myönnettävä muu avustus. Anoja sitoutuu noudattamaan tämän pysyväispäätöksen ohjeita.

2. Yhdistykselle myönnettävää muuta avustusta voidaan myöntää perustelluista syistä yhdistykselle, jonka toiminta tarvitsee ulkopuolista rahallista tukea ja jonka tarkoitus ja toiminta tukee TKY:n asetuksessa säädettyä tarkoitusta. Avustusta voidaan myöntää vain ylioppilaskunnan yhdistysluettelon toiseen rekisteriin merkitylle yhdistykselle. Avustus myönnetään yhdistyksen varsinaiseen toimintaan.

3. Avustuksen jakamisesta päättää TKY:n hallitus. Jakoperiaatteista päätettäessä on otettava huomioon yhdistyksen taloudellinen tila sekä toiminnan laatu, aktiivisuus ja laajuus.

4. Anomukseen tulee liittää:
a) edellisen vuoden tuloslaskelma
b) edellisen vuoden tase
c) edellisen vuoden tilinpäätöskertomus
d) edellisen vuoden toimintakertomus
e) anomusta koskevan vuoden talousarvio
f) anomusta koskevan vuoden toimintasuunnitelma
g) yhdistyksen säännöt
h) erittely muualta saaduista avustuksista kahden viime vuoden ajalta
i) anomusta koskevan vuoden virkailijaluettelo yhteystietoineen

5. TKY päättää avustusta myöntäessään sen suuruudesta ja suorittamisen ajankohdasta, jotka voivat olla muut kuin anomuksessa esitetyt.

6. TKY:n hallituksella on oikeus tarkastaa yhdistyksen tilit niiltä tilikausilta, joille yhdistykselle on myönnetty tässä pysyväispäätöksessä tarkoitettua muuta avustusta.

7. TKY perii avustuksesta ennen sen maksamista yhdistyksen velat TKY:lle. Hakemuksen yhteydessä yhdistyksellä on kuitenkin mahdollisuus anoa maksuvaikeuksiensa takia poikkeusta siten, että avustuksen myöntämisvuonna syntyneitä yhdistyksen velkoja TKY:lle tai osaa niistä ei vähennetä avustussummasta. Avustuksesta ei vähennetä yhdistyksen velkoja TKY:lle niiltä osin kuin niiden takaisinmaksusta on erillisellä velkakirjalla tästä päätöksestä poikkeavasti sovittu.

 

Tämä päätös liitetään TKYH:n pysyväispäätöskokoelmaan numerolla 28 päivämäärällä 7.3.2002

Viimeisimmät muutokset on hyväksytty 10.3.2005 TKYH:n kokouksessa 10/05.

 

Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta

Christian Elg hallituksen puheenjohtaja
Rauli Oikarinen pääsihteeri